perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kutsu mökille on kutsu parhaisiin juhliin



Keväällä Femman sarjassa Stugor Kasper Strömman kierteli suomalaisilla kesämökeillä etsimässä mökkeilyn tarkoitusta. ”Olen miettinyt miksi erämaassa halutaan viettää aikaa yksin, hakata puita rumissa vaatteissa ja nukkua liian lyhyessä sängyssä”, hän sanoo ohjelman esittelyssä. Mökkielämässä häntä vaivaa eniten merkityksellisen tekemisen puute.

Olen varma, että tuhansilla suomalaisilla mökinomistajilla olisi tuohon sanansa sanottavana, mutta turha siitä on kinaamaan ruveta. Eri ihmiset haluavat kesäpaikaltaan eri asioita, olipa kyseessä vaatimaton tupa koivujen katveessa tai kalliolla kohoava huvila. Kinaamisen sijaan voi mielessään pohtia sinänsä kiinnostavaa kysymystä: mikä on merkityksellistä tekemistä?

Kun ystävät seitsemisen vuotta sitten ostivat kesäpaikan, se minun silmissäni näytti jokseenkin täydelliseltä. En koskaan kyllästy katsomaan eteen avautuvaa järvimaisemaa, istuttiinpa ulkona tai sisällä. Siinä ajatukset melkein pysähtyvät radoilleen ja mieli tyhjenee. Minusta ja minulle se on hyvin merkityksellistä. Tekemistäkö...?

Ystäväpariskunnan mies taas ei juuri toimetonta hetkeä pysty mökillään viettämään. Hän on keksinyt kaikenlaista paranneltavaa täydelliseltä vaikuttaneesta paikasta. Koska tekemistä on pakko olla, hän oli tänä vuonna jopa valmis pyörtämään vakaan mielipiteensä: niinpä vierailullani sain todeta mökin valaistuneen sisältä, koska seinät oli maalattu valkoisiksi.

Vaimoa miehen jatkuva puuhastelu välillä kismittää. Kyllä siinä tahtomattaankin tuntee itsensä laiskaksi, vaikka kuinka olisi tarkoitus viettää lomaa ja nauttia siitä. Kannattaa siis joskus jättää mies kotiin ja ottaa mukaan ystävä, jonka seurassa ei tarvitse esittää toimeliasta. Voi vain vaikka lähteä pyöräilemään ja syömään jäätelötotteröä.

Toisen arki voi olla toiselle juhlaa ja jokapäiväiset ilmiöt erikoistapauksia. Kun viettää vuoden kaikki muut päivät kaupungin rauhaton meno ympärillä, on muutama päivä kesässä ystävien mökillä silkkaa juhlaa.

Sen juhlan tuntua symboloi lähistöllä uiskennellut ja kerran mökin nurmikolle hetkeksi noussut levollinen joutsenpariskunta poikineen.