Venyttäminen latistaa kohokohdat

Jotkut ryhtyvät valmistautumaan jouluun jo alkusyksystä. Varsinaiseen juhlakauteen ehdittyä se alkaa toisia kyllästyttää niin, että mieli palaa heti tapaninpäivän jälkeen pitsalle. Ennen kuin joulusta on päästy, kauppoihin ilmestyvät mämmit ja Runebergin tortut. Kahvilassa oli juuri tarjolla laskiaispullia – puolitoista kuukautta ennen laskiaista.

Aikarajoja on suuntaan ja toiseen venytetty niin, että vuoden kohokohdat ovat siinä venytyksessä madaltuneet. Varsinkin juuri juhlapäivien merkitys tuntuu vähentyneen. Kun rajat vielä olivat selvemmät, odotus ja sen päättyminen korostivat enemmän juhlan tunnelmaa.

Kaupat ovat ostajien kalastelussaan nimellisestikin ylittäneet aikarajan. Tavarataloketju pitää vuosittain 3+1 päivää -myyntejä, ja se varmaan piti paikkansa kampanjapäivien alkuaikoina. Jo pitkään jonkun laskutaidossa on ollut puutteita. Keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai tekevät yhteensä viisi päivää.

Yhdysvalloissa alkunsa saanut ja sieltä myös Suomeen levinnyt Black Friday näytti villitsevän monet kaupat laajentamaan alepäivämyyntinsä koko viikonlopuksi. Muistuu mieleen sananlasku Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä. Mitäpä nimellä väliä, kun vain tuottoa tulee. – Alun perin Black Fridaylla ei ollut mitään tekemistä kaupan ja alennusmyyntien kanssa, vaan se tarkoitti kiitospäivän jälkeistä perjantaita, jolloin vilkas liikenne työllisti poliisia.

Juhlavuosi on pitkä aika ja meneillään oleva Suomen satavuotisjuhlavuosi lähes kokonaan vielä edessä. Jotkut kuitenkin kiirehtivät ennakoimaan kyllästymistään jo ennen kuin se ehti edes alkaa. Näin varhaisessa vaiheessa kannattaisi vielä olla mieli avoimena ja katsoa, mitä kiinnostavaa tulee tarjolle. Ei ehkä kaikkea kaikille mutta toivottavasti jokaiselle jotakin. Kohokohdat tekevät tästäkin vuodesta muistamisen arvoisen.

Isojen poikien leikit

Jokin aika sitten isot pojat leikkivät sanasotaa. Sanasodan ydin oli uhossa, puhe aseista. Tällä kertaa vähiin näytti jäävän muiden ”pojat ovat poikia” -kommentointi.

Omaelämäkerrassaan Bruce Springsteen mainitsee iskut New Yorkin kaksoistorneihin ja vertaa tunnelmiaan elokuvaan Viimeisellä rannalla. Siitä lukiessani Nevil Shuten samanniminen romaani (Gummerus), johon elokuva perustuu, odotti jo vuoroaan pöydälläni. Isojen poikien leikki sai etsimään sen uudelleen luettavaksi. Shuten omasta mielestä elokuva ei välitä kirjan keskeistä viestiä (Wikipedian mukaan).

Englanninkielinen alkuteos ilmestyi vuonna 1957 ja suomennos seuraavana vuonna. Japaniin pudotetuista atomipommeista oli tuolloin kulunut vasta hieman yli kymmenen vuotta.

Kuten isojen poikien sanasota myös 1960-luvulle sijoittuvan kirjan tapahtumia edeltänyt sota jäi lyhyeksi: se kesti vain 37 päivää. Vaikka varsinaisen ydintuhon aiheuttivatkin suurvallat Kiina ja Venäjä, sota sai alkunsa Euroopasta. Jostain syystä suomentaja käytti toisesta suurvallasta tuolloin nimitystä Venäjä, vaikka vuosina 1922–1991 maa tunnettiin nimellä Neuvostoliitto. Tosin Venäjä meni täydestä, kunnes pari päivää sitten niin ikään 60-luvulle sijoittuva poliisisarja muistutti asiasta mainitsemalla valtion nimeltä Neuvostoliitto.

Kirjassa koko pohjoisen pallonpuoliskon ihmiset ovat jo kuolleet radioaktiiviseen säteilyyn. Vain Australiassa on enää ihmisiä elossa. Heidänkin ”lasketun aikansa” on arvioitu päättyvän enintään yhdeksän kuukauden kuluttua.

Kirjailija ei kuitenkaan anna henkilöidensä vaipua täydelliseen epätoivoon.

Sukellusvenekomennuksen saanut meriupseeri ajattelee ensimmäisenä hyvin arkisia asioita: Miten hoituvat perheen ostosten teko ja maidollakäynti? Entä jos lapsi sairastuu? Polttoöljyn puute on pysäyttänyt suuren osan liikennevälineistä. Arvoonsa nousevat polkupyörä ja hevosvetoiset linjaalirattaat.

Meriupseerin vaimo suunnittelee keittiöpuutarhan perustamista ja puun istuttamista. Sukellusveneen amerikkalainen kapteeni ostaa tuliaisia perheelleen, vaikka tietää, etteivät vaimo ja lapset kotona Yhdysvalloissa enää ole niitä vastaanottamassa.

Kaikki kuitenkin tiedostavat, että tulee hetki, jolloin tuskalliselta lopulta säästävä pilleri on otettava. 

Viimeisellä rannalla -romaanin julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Sinä aikana ydinaseita on kehitetty ja valmistettu, niiden käytöllä on uhkailtu, ja niillä varustautumista on yritetty rajoittaa ja kieltää. Kirjassa tiedemies toteaa, ettei ydinpommin seuraus ole maailmanloppu vaan ihmissuvun loppu. Mutta tarvitaanko maapalloa ilman asukkaita?

Mona Lisa ja Messias

Taulu kuin taulu ja niin mitättömän kokoinen. Kyky kai se on tämäkin, kyky latistaa, kun kertoo innostuneena toiselle jostain kokemastaan. Into kertoa lisää sammuu siihen paikkaan.

Osittain latistavat sanat osuivat oikeaan, vaikka kyse olikin Leonardo da Vincin (1452–1519) maalauksesta Mona Lisa. Kuuluisuudestaan huolimatta se sinällään on vain naisen muotokuva, jonka edessä en viettäisi tuntikausia ihastelemassa. Sen sijaan äskettäin Teemalla esitetty tuore brittiläinen dokumentti Mona Lisan arvoitus oli mitä mielenkiintoisin tutkimusmatka kirjaimellisesti pintaa syvemmälle ja historiaan viiden vuosisadan taakse.

Vaikka Mona Lisa on ollut varmasti lukuisten tutkimusten kohteena, yhä vielä se tarjoaa löytämisen iloa, kuten taidekriitikko Andrew Graham-Dixon ohjelmassa saa kokea. Etsiessään vastauksia maalauksen arvoitukseen hän muun muassa saa nähdäkseen kirjallisia todisteita mallina istuneen Lisan henkilöydestä.

Jo aiemmin maalausten tutkimuksessa käytetty kerroksia läpäisevä kameratekniikka toi myös Mona Lisasta esiin uutta ja hämmästyttävää. Maailmalle tutun muotokuvan alla on toinen, joka joiltain osin poikkeaa tästä näkyvästä. Muun muassa arvoituksellisena pidetty hymy saa toisen muodon, kun suu on isompi ja pään asento hieman toinen.

Graham-Dixonin mukaan da Vinci ei signeerannut maalauksiaan, mutta tutkittuaan Mona Lisan alla olevaa versiota yhdessä toisen asiantuntijan kanssa hän sai lisätodisteen taiteilijan neroudesta. Tämä on piilottanut nimensä naisen pukuun: siinä käytetty leijonankeltainen väri on italiaksi leonato ja kirjontakuvio puolestaan vincere.

◦ ◦ ◦

Teemalla esitettiin joulukuussa toinenkin kiinnostava dokumentti, Messias-oratorion synty. Messias on saksalaissyntyisen säveltäjän George Friedrich Händelin (1685–1759) 23 oratorioista tunnetuin. Hän sävelsi sen 24 päivässä saatuaan libreton Charles Jennensiltä (1700–1773).

Dokumentissa kerrottiin rinnakkain samoihin aikoihin toimineesta merikapteeni Thomas Coramista (1668–1751) ja hänen haaveestaan perustaa löytölapsihospitaali. Lontoon kaduilla vallinnut köyhyys ja ahtaus sekä lasten heitteillejättö saivat hänet näkemään hospitaalin tarpeellisuuden, joskin mahdollisuus sen toteuttamiseen ei sujunut aivan helposti.

Toukokuun 1. päivänä 1750 tarinat oratoriosta ja löytölapsihospitaalista yhdistyivät. Silloin järjestettiin hyväntekeväisyyskonsertti, jonka seuraajia ovat ne monet nykyajankin konsertit, joiden avulla kerätään varoja hädänalaisten auttamiseen. Konserteista tuli hospitaalin perinne, joka jatkui myös Händelin kuoleman jälkeen.

◦ ◦ ◦

Teema on esittänyt lukuisia hienoja kulttuuri- ja historiadokumentteja, kuten moniosaiset historiasarjat Latinalaisamerikkalaiset ja Afroamerikkalaiset. Miten mahtaa laatukanavalle käydä vuoden 2017 Yle-uudistuksessa?





Vuoden 2016 viimeisenä päivänä