Eläimellistä menoa

Monenlaiset trendihaukat lentelevät maailmalla etsimässä uusia tuulia. Heidän mielestään mennyt saa mennä heti, kun on ehtinyt vähänkään vanhentua – palatakseen takaisin myöhemmin.

Sen sijaan menneisyys saattaa olla pohjaton aarreaitta lukutoukalle. Vaikka trendihaukat ja heidän kaltaisensa usein suhtautuvatkin ylimielisesti ”tätä päivää” vanhempiin aikoihin, meitä usein yhtä lailla muistutetaan historian tärkeydestä: ilman sitä ei voi kehitystä ja nykymaailmaa ymmärtää.

Tässä ajassa ymmärtäminen tuntuukin vaativan aina vain enemmän, kun valepukit ovat intoutuneet levittelemään uutisankkoja toinen toisensa perään. Kiirettä pitää, kun ankkoja yritetään ampua alas, mutta mölyapinoilla riittää silti hengenravintoa. Eivätkä pahanilmanlinnut käy muuttomatkoilla.

Entä voiko rantaleijona nousta paperitiikeriä vastaan? Miten käy mittelössä merikarhun kanssa?

Rekrytoijat tuntuvat aina valittavan persoonattomista työhakemuksista, joita tuskin viitsii edes vilkaista. Otsarypytön koekaniini voisi testata uutta lähestymistapaa ja käyttää toisenlaisia huomiosanoja, kuten laiskamato, jänishousu, koiranleuka, pyryharakka. Olen tai En ole oman luonteensa mukaan. Jos hän onnistuu saamaan paikan, hänen lisäkseen myös rekrytoija läpäisi testin. Myöhemmin verokarhu murahtaa tyytyväisenä.

Erilaisuus on rikkautta, sanotaan, mutta koskeeko se myös perheen mustalammasta?

Kehitys ei vain anna vaan myös vie. Jokainen edistysaskel tuottaa jossain vaiheessa aina myös ongelmia, onhan se nähty monet kerrat. Kehittäjien mielestä loistava idea ei aina ole loistava joidenkin muiden mielestä. Moni esimerkiksi viihtyy autonratissa joko työkseen tai huvikseen. Tulevaisuuden peltilehmät kulkevat kuitenkin itsekseen, omia aikojaan. Saapahan kuski rauhassa keskittyä vaikka seurustelemaan (jonkin matkakumppaniansa tärkeämmän kanssa), tuumii onnellinen kehittäjä.

Suomessakin kehitystä on jälleen odotettavissa, mutta sen suunnasta ollaan kahta mieltä. Ennuste ei näytä pelkkää hyvää tälläkään kertaa, onhan Suomella jo pitkät perinteet kännikalojen maana. Viskisieppoja ja mitä kaikkea. Ainakin elokuvissa yhteisessä pöydässä viskisiepon kanssa viihtyy usein myös korttihai.

Samaan tapaan toistensa seuraa etsivät kahvikissa ja pullahiiri, joita niin ikään tavataan Suomessa yleisesti. Kupillisen ääressä tavataan tuttuja, puhutaan työasioita, ratkotaan ongelmia tai vietetään oma hiljainen hetki. Ehkä se päivän paras. 

• • • 

”Hau, Ho”, tervehti kiinanpalatsikoira ystäväänsä.

Herra Neanderin henkinen horisontti

Ensin piileksi Paroni puussa, sitten kävi Kenraali kirjastossa. Olennaiset asiat kieli, luonto ja sivistys yhdistyvät sattumalta juuri niiden kahden teoksen suomennetussa nimessä, jotka olen italialaiskirjailija Italo Calvinon (1923–1985) tuotannosta lukenut. Paroni puussa (1957, suom. 1960) antaa sellaisen esimerkin Calvinon lennokkaasta mielikuvituksesta, että sen jälkeen piti joksikin aikaa päästä maan pinnalle. 

Paroni palautui mieleen, kun näin Kenraalin kirjastossa, jonne se melkein jäikin. Kolme ensimmäistä, lyhyttä tarinaa saivat kuitenkin pään kääntymään. Singer Calvinon toimittama Kenraali kirjastossa (1993, suom. 2012) koostuu hänen miehensä kirjoittamista kertomuksista, faabeleista ja dialogeista vuosilta 1943–1984. Osaa niistä ei ollut julkaistu aiemmin, osa taas oli ilmestynyt aikakauslehdissä.

Alkulauseessa kirjailija kertoo faabelin olleen hänelle keino selviytyä fasismin kurimuksessa. ”Kun ihminen ei voi enää ilmaista ajatuksiaan suoraan, hän turvautuu sadun keinoihin.” Faabelin symboliikka ei välttämättä avaudu ilman sen kuvaamien historian tapahtumien tuntemusta.

Miten lienee nykyisin: vieläkö faabeli kirjallisuudenlajina on hengissä vai ovatko ilmaisukeinot jo tyystin toiset. Ainakin näyttää siltä, että sananvapautta on viime aikoina alettu ajaa ahtaammalle yhä useammassa maailman kolkassa.

Toisaalta on myös maita, joissa esimerkiksi koulujen historiankirjat kirjoitetaan kokonaan uusiksi niin, että jätetään itselle epämiellyttävät tosiasiat kertomatta. 

Kenraalin ensimmäinen tarina Mies joka huusi Teresaa sopii kuvaamaan myös monia nykyajan kuohuntoja. Mies alkaa kadulla kutsua Teresaa suunnaten huutonsa kerrostalon korkeuksiin. Paikalle tulee toinen, jonka mielestä kahden huuto kuuluu paremmin. Joukko kasvaa pikku hiljaa. 

Kun Teresaa ei näy, ei kuulu, ensimmäiselle miehelle aletaan esittää kysymyksiä. Käy ilmi, ettei hän ole avaimensa kadottanut aviomies eikä edes tunne ketään Teresaa. Hänen sanansa herättävät muissa närää: ”Minun puolestani me voimme yhtä hyvin huutaa jotakuta toista tai jossakin toisessa paikassa. Sama se minulle on.”

Kirjalle nimen antaneessa tarinassa kenraali ja upseereista koostuva tutkintakomissio lähetetään kirjastoon puhdistamaan se teoksista, jotka jollain tavoin voisivat vahingoittaa sotilaallista arvovaltaa. Tutkinnan ajaksi paikalle jäänyt henkilökunnan edustaja toimii päinvastoin kuin Teresaa huutanut mies: hän tietää täsmälleen, mitä tekee. Työn määrästä epätoivon partaalle joutunut komissio ei olisi selvinnyt työstään ilman tätä kirjastonhoitajaa, joka osaa aina suositella jotain lisätietoa antavaa teosta.

Kenraali miehineen saa niin paljon uutta ajateltavaa, että raportoinnista pääesikuntaan tulee sivuseikka. Lopullinen selonteko vie kenraalikunnan täysin tolaltaan. Julkisten skandaalien pelossa tutkintakomission jäsenet määrättiin suoraan eläkkeelle ”palveluksessa kärsityn vakavan hermoromahduksen vuoksi”.

Uusi elämä – ja luultavasti myös tervehtyminen – jatkuu kirjastossa. 

• • • 

Kenraalin mukanaan vienyt lukuinto ja sen vaikutukset tuovat mieleen Epätavallisen lukijan, josta brittiläinen Alan Bennet on kirjottanut hersyvän satiirin.

Otsikko on peräisin dialogista nimeltä Neandertalinihminen.

Kielipoimintoja

Verkossa julkaistussa kuvakoosteessa muuatta kuvaa esitteli seuraava teksti: ”Kashmirin nuorison ja poliisin välillä on ollut runsaasti yhteydenottoja sen jälkeen, kun poliisi pidätti separatistijohtaja Asiya Andrabin.” 

Näinkin voi tietysti olla. Nuoret ovat puhelimet kuumina lähettäneet poliisille viestejä, joiden sisältöä en ryhdy arvailemaan. Poliisi tuskin on aloittanut mitään soittokierrosta, koska eihän sillä ole voinut valmiina olla kahakoissa mukana olleiden yhteystietoja.

Tämäntyyppisiä uutisia kerrotaan niin usein, että asiayhteydestä voi nopeasti päätellä kirjoittajalla olleen toinen tarkoitus. Todennäköisemmin hän siis tarkoitti sanoa, että Kashmirin nuorison ja poliisin välillä on ollut yhteenottoja. 

• • • 

Mitä kieltä mahtavat olla lanula, osela, sivela ja tetola? Eivät mitään – tai voivat ollakin, mutta en ole sellaista kieltä opiskellut. Miten ärsyttävältä kuulostaakaan vaikkapa sivela, joka on tähän asti ollut Tampereen kaupungin käyttämä lyhenne sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnasta.

Aamulehden mukaan (3.9.) nämä Tampereen kaupungin käyttämät lyhenteet ovat onneksi jäämässä historiaan. Muutoksen mahdollistaa aloite, jossa toivottiin kaupungin käyttävän sekä toimielimiensä nimissä että päätöksenteossa yleistajuista suomen kieltä. Kiitos aloitteentekijöille!

Vastedes puhutaan selkeästi sivistys- ja kulttuurilautakunnasta. Miten kummassa joskus onkin päädytty elämänlaatupalveluihin? Samoin suorastaan lapsenkieliseltä kuulostavasta tetolasta eli terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunnasta vaihdetaan jämäkkään sosiaali- ja terveyslautakuntaan.

Tuntuu, että tämäntyyppisiin nimiin pyritään nykyään mahduttamaan kaikki mahdollinen toimialueen sisältö, mikä tekee niistä pitkiä ja kömpelöitä. Tampereen kaupungin lautakuntien uudet nimet ovat helposti ymmärrettäviä ja aivan kohtuullisen pituisia sanoja. 

• • • 

Heti tänään silmiin osui lehtijutun onneton väliotsikko Soitti häkeen (Iltalehti 6.9.). Juttu kertoi pahoinpitelytapauksesta, jonka selvittämiseen tarvittiin poliisin apua. Tekstin mukaan avunpyytäjä soitti siis hätäkeskukseen. Toivottavasti vastaavanlaiset lyhenteet eivät ala yleistyä asiaviestimien sivuilla.