Näytetään tekstit, joissa on tunniste eurooppalaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eurooppalaiset. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. helmikuuta 2020

Kauhujen ajan veljespiiri

Nykyeurooppalainen luultavasti tietää, missä päin maailmaa valtaan päässyt populismi jyllää ja pahimmat räyhähenget hallitsevat. Vaikkei erityisemmin seuraisi uutisia, tuskin voi välttyä kuulemasta, millaista meno on esimerkiksi Brasiliassa, Turkissa ja Yhdysvalloissa. Pohjois-Koreaa pitää aisoissa yksinvaltias, joka uhoaa maailmalle säästeliäämmin ja käyttää mieluummin täsmäiskuja.

Sen sijaan moni nykyeurooppalainen ei välttämättä tule ajatelleeksi, ei osaa kuvitella tai ei edes tiedä, että Eurooppaa hallitsi kerran ihmisluonteen nurjamielisin keskittymä. Kukaan tuskin pääsee koskaan unohtamaan Saksan Hitleriä (1889–1945), mutta kyse ei ole vain hänestä. Samaan aikaan hallitsivat hänen virkaveljensä Espanjan Franco (1892–1975), Italian Mussolini (1883–1945) sekä Neuvostoliitossa Stalin (1878–1953).

Jos nykyään pääasiallinen keino – kenen tahansa käytettävissä – levittää epävarmuutta ja pelkoa ovat sanat, milloin valheeseen, milloin uhkailuun kiedotut, 1930-luvulla ja 1940-luvulla diktaattorikollegoiden sanat olivat käskyjä, joista seurasi kammottavia tekoja.

Tästä ajasta katsottuna Eurooppa on totisesti elänyt pelossa.

Diktaattorit eivät tunne käsitettä ihmisarvo. Toista mieltä oleminen ja julkinen arvostelu ovat tuolloin tienneet sen esittäjälle vankeutta tai varmaa kuolemaa. Joissain sivistyneinä pidetyissä maissa käytäntö elää edelleen ja jopa vahvistuu. Pystyykö internetissä melskaava suomalainen tai kukaan muukaan toisenlaisissa oloissa elämänsä elänyt todella ymmärtämään tuota historian aikaa ja todellisuutta?

Luultavasti ei, ainakaan niin kauan kun kaikki valta omassa kotimaassa ei päädy yksiin käsiin. Viime vuoden joulukuussa julkaistun The Global State of Democracy 2019 -raportin (Helsingin Sanomat 4.12.) mukaan maailmassa on enää 21 vahvaa demokratiaa. Tilannetta voi pitää huolestuttavana: vaikka demokratioiden määrä kaikkiaan on lisääntynyt vuodesta 1980, niiden laatu on heikentynyt.

Raportin julkaissut kansainvälinen IDEA-järjestö (International Institut for Democracy and Electoral Assistance) käyttää vahvan demokratian mittareina edustuksellista hallintoa, perusoikeuksien toteutumista, vallanpidon läpinäkyvyyttä ja kontrollia, puolueetonta virkamieskoneistoa sekä kansalaisten osallistumista.


perjantai 10. maaliskuuta 2017

Sanojen maailmasta



Maailma on täynnä sanoja. Aina ei tule ajatelleeksi, että kaikkia ei tarvita kaikkialla, vaan niitä käytetään tarpeen mukaan.

Otetaan vaikka lumi, tuo katoava luonnonvara. Peter Høeg on antanut romaanissaan Lumen taju (1992) päähenkilölleen, tanskalais-grönlantilaiselle Smilla Jaspersenille kyvyn erottaa lumen lukuisat eri ilmentymät. Kirjan lukemisesta on jo kauan, joten lainaan kirjaa arvioineen Clive Sinclairiin sanoja: ”During the course of the novel we are introduced to so many of these native terms that, by its end, we are able to distinguish between qanik (big flakes) and apuhiniq (frozen drifts).” (Independent 9.10.1993)

Helsingin Sanomien Torstai-liitteessä (9.3.2017) käsiteltiin lyhyesti kysymystä Miksi tunnemme kateutta saavutuksista. Jutussa kerrottiin, että hollannin kielessä kateudesta voi käyttää kahta eri sanaa sen mukaan, tarkoitetaanko hyvänsuopaa vai pahansuopaa kateutta.

Siinä missä pahansuopa kateus toivoo kurjia oltavia menestyjälle, hyvänsuopa kateus kannustaa kadehtijaa kohentamaan omaa elämäänsä.

Helmikuussa Fem-kanavalla esitettiin saksalainen dokumentti Ghostland (2016). Namibiassa käyneet saksalaiset kutsuivat busmanniheimon jäseniä vastavierailulle tutustumaan Eurooppaan. Kun autiomaassa asuvat metsästäjä-keräilijät siirtyivät Saksan, Italian ja Tanskan kaupunkeihin, yhteiset sanat olivat varmasti hakusessa. Miten voi kuvata asioita, joita ei ole ennen nähnyt ja kokenut?

Busmannille tornin huippu on paikka, "jossa tuuli elää”. Rauhaa ja hiljaisuutta arvostavan heimon elämässä kiireellä ei ole sijaa, mutta viimeistään tällä matkalla vieraat oppivat sanan ja sen merkityksen. Niin usein he sitä käyttivät kuvatessaan täkäläisten ihmisten elämänhyörinää. 

Euroopassa juostaan koko ajan sinne tänne ja halutaan jatkuvasti jotain, ”yhtenä päivänä yhtä, toisena toista”. Vaikka vierailusta osattiin nauttia, loppupäätelmä kuitenkin oli, että kummallinen maailma sairastuttaa. Kukaan ei jäänyt ikävöimään suurkaupunkeja vaan kotiin oli onnellista palata. Tosin elannon vuoksi turisteja viihdyttämään.

Toisessa, Teemalla joulukuussa esitetyssä dokumentissa Human kameralle puhui elämästään iso joukko ihmisiä eri puolilta maailmaa. Heihin kuulunut Australian alkuasukas kertoi, ettei aboriginaalien kielessä ennen ollut sanoja please ja thanks. Hänen mukaansa niitä ei tarvittu, koska jakaminen kuului niin luonnollisena osana heidän kulttuuriinsa.

• • •

Sanojen virrassa niiden mieli unohtuu.
Martti Lindqvist