Puu parvekkeella

Jos Suomi onkin metsien kätkemä maa, Italiassa voi asua metsän kätkemässä talossa. Milanoon valmistui vuonna 2014 kaksi kerrostaloa, joiden parvekkeet ovat kauttaaltaan kasvillisuuden, myös puiden, peitossa (Voima-lehti 9/2019). Siinäpä jäävät toiseksi rakennukset, joissa on otettu hyötykäyttöön vain katto.

Kuvaa näistä eksoottisista, arkkitehti Stefano Boerin suunnittelemista metsätaloista katsoessa ei oikein tiedä, mitä ajatella. Niiden tarkoitus on tietenkin hyvä kuten metsillä yleensä: vähentää ilmastonmuutoksesta aiheutuvia haittoja. Jos Bosco Verticalen peittämä kasvillisuus muutettaisiin pinta-alaksi, se vastaisi kahden hehtaarin kokoista metsäaluetta.

Kuinka viimeisen päälle talojen kantokyky ja asukkaiden turvallisuus on taattu? Puut ovat painavia ja jykeväjuurisia. Kuinka paljon parveke antaa niille tilaa kasvaa eri suuntiin? Sitkeimmillä kasveilla on kyky ujuttaa juurensa vaikka läpi harmaan betonin. Entä miten 18- ja 24-kerroksiset talot pärjäävät kovissa myrskyissä? Ehkä Milanolla on onni välttyä sellaisilta.

Voima-lehden mukaan taloissa käytetään aurinkoenergiaa ja kasvillisuus kastellaan etäjärjestelmän avulla.

Italiasta esimerkkiä ovat ottamassa muutkin maat, kuten Sveitsi, Meksiko, Kiina ja Hollanti. Toivottavasti tällaiset hankkeet eivät tulevaisuudessa vie siihen suuntaan, että normaalit metsät kaadetaan rakentamisen tieltä ja sitten rakennukset metsitetään Bosco Verticalen tavoin.

Kun ihmistä laiskottaa, hän voi käydä metsäkävelyllä omalla parvekkeella.

Milanon rakennukset eivät kuitenkaan ole aivan ainutlaatuisia. Jo vuosina 1983–1986 Itävallan Wieniin rakennettiin niitä reilusti matalampi kerrostalo Hundertwasserhaus, jonka ovat suunnitelleet taiteilija Friedensreich Hundertwasser ja arkkitehti Joseph Krawina.

Kaikille samaa

Tällaisena päivänä päässä soi mikäs muu kuin Juice. Kun lumipöpperössä taivaltaa läpi tuulen ja tuiskun, tulee kiusaus liittyä säästä valittajien joukkoon.

Joillekin mikään sää ei tunnu kelpaavan. Jos säiden herra toteuttaisi heidän toiveensa, talvisin olisi aina pieni määrä lunta ja muutama aste pakkasta. Kesän toivelistalla paistaisi aurinko ja olisi riittävän lämmintä, hiukan yli 20 astetta. Tosin jos lehtien otsikoita on uskominen, ”kaikki” haluaisivat silkkaa hellettä. Säiden kirjo supistuisi varsin kapea-alaiseksi, jos ihminen saisi päättää.

Säätila on kuitenkin asia, josta voi oikeasti todeta, että ennen oli paremmin. Kauniita kesäpäiviä riitti pitkäksi aikaa kerrallaan, niin myös kunnon talvikelejä. Ilmaston muututtua sää vaihtuu melkein päivittäin toiseksi, ja valitettavasti ne kunnon talvet ovat enää pelkkä muisto. Nyt yksittäiset lumimyräkätkin saavat maan kaaostilaan.

• • •

Koteja esittelevissä lehtijutuissa asukkaat usein kertovat viihtyvänsä parhaiten keittiössä. Siellä kokoonnutaan aterioille ja vietetään muutenkin aikaa perheen tai ystävien seurassa. Keittiön pöydän ääressä tehdään myös töitä tai läksyjä.

Jos keittiötä pidetään kodin tärkeimpänä ja viihtyisimpänä tilana, miksi meille tuputetaan kaikkialla olohuonetta? Kun suunnitellaan uutta tai kehitetään vanhalle tilalle uutta käyttöä, väistämättä saa jostain lukea, että ollaan tekemässä ”kaikille yhteistä olohuonetta”. Olipa kyseessä aukio, kirjasto, kauppakeskus tai jopa matkalippuja myyvä palvelupiste, suunnittelijat saavat saman ahaa-idean: Tehdään siitä olohuone!

Minunkin mielestäni keittiön puolella on viihtyisämpää.

Ahdasta ja avaraa

Moni asia ihmistä kummastuttaa, ja yksi niistä on Britannian parlamentin alahuoneen istunnot. Jo pelkkä televisiokuva saa haukkomaan henkeä raikkaan ilman puutteesta, kun näkee parlamentin tupaten täyteen pakkautuneet penkkirivit. Edustajat istuvat niin tiiviisti kiinni toistensa kyljessä, että tilanne saattaa antaa aihetta jopa ahdisteluepäilyksiin. Miten sellaisessa puristuksessa voi keskittyä mihinkään muuhun kuin hengittämiseen? Miten parlamentin jäsenet suostuvat tällaisiin työskentelyoloihin?

Yhtä ahdistavalta tuntuu ajatus asumisesta 15,5 neliön asunnossa.

Toisaalta on monesti kummastuttanut niin ikään brittiläinen, Kevin McCloudin juontama ja sinänsä kiinnostava talonrakennusohjelma Grand Designs. Ihmiset raken(nut)tavat itselleen valtavia satojen neliöiden koteja, vaikka perheeseen kuuluisi vain kaksi jäsentä. Hiilijalanjälki lienee mittava.

Usein unelmatalot ovat korkeita, avaria ja monin erikoisuuksin varustettuja tiloja, joita entisestään avartavat lattiasta kattoon ja seinästä seinään ulottuvat ikkunat.  Niiden toimittaminen ja saaminen paikalleen näyttää aina olevan stressin paikka. Puhtaana pitäminen tai rikkoutuneen lasin vaihtaminen ei taida paljon naurattaa.

Ihmiset, jotka ovat lähteneet tällaisiin todella kalliisiin rakennusprojekteihin, eivät yleensä ole olleet mitään miljonäärejä. Joiltakin ovat rahat loppuneet kesken tai rakentamisen takia on pitänyt jättää työpaikka. Onpa onneton juttu, jos kaiken puurtamisen jälkeen myös yhteiselo saman avaran katon alla joskus käy mahdottomaksi.

Ihmeteltävää kodinrakentamisessa riittää. Etelä-Ruotsin Sikhallissa asuva perhe halusi rakentaa 145-neliöisen hirsitalonsa 300-neliöisen kasvihuoneen sisälle (Maalla-lehti 3/2017). Kodin ympärillä leijuu lähes välimerellinen lämpö: taloa varjostavat isot kasvit estävät lämpöä nousemasta lasiseinien sisällä tukahduttavan kuumaksi. Hiki nousee otsalle pelkästä ajatuksesta. Asukkaiden ongelmana on ollut sisäilman kuivuus, jota parantamaan on suunniteltu sisäuima-allasta.

Talon rakentajien tavoitteita ei kuitenkaan voi moittia. Asukkaat halusivat käyttää kotiinsa mahdollisimman paljon puuta ja rakentaa siitä sellaisen, joka kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa. Lisäksi niin talossa syntyvä lämpö kuin jätekin piti pystyä hyödyntämään.

Viisihenkinen perhe viihtyy lasipalatsissaan, mutta itse en haluaisi sellaisessa asua.