torstai 1. helmikuuta 2018

Kaikille samaa



Tällaisena päivänä päässä soi mikäs muu kuin Juice. Kun lumipöpperössä taivaltaa läpi tuulen ja tuiskun, tulee kiusaus liittyä säästä valittajien joukkoon.

Joillekin mikään sää ei tunnu kelpaavan. Jos säiden herra toteuttaisi heidän toiveensa, talvisin olisi aina pieni määrä lunta ja muutama aste pakkasta. Kesän toivelistalla paistaisi aurinko ja olisi riittävän lämmintä, hiukan yli 20 astetta. Tosin jos lehtien otsikoita on uskominen, ”kaikki” haluaisivat silkkaa hellettä. Säiden kirjo supistuisi varsin kapea-alaiseksi, jos ihminen saisi päättää.

Säätila on kuitenkin asia, josta voi oikeasti todeta, että ennen oli paremmin. Kauniita kesäpäiviä riitti pitkäksi aikaa kerrallaan, niin myös kunnon talvikelejä. Ilmaston muututtua sää vaihtuu melkein päivittäin toiseksi, ja valitettavasti ne kunnon talvet ovat enää pelkkä muisto. Nyt yksittäiset lumimyräkätkin saavat maan kaaostilaan.

• • •

Koteja esittelevissä lehtijutuissa asukkaat usein kertovat viihtyvänsä parhaiten keittiössä. Siellä kokoonnutaan aterioille ja vietetään muutenkin aikaa perheen tai ystävien seurassa. Keittiön pöydän ääressä tehdään myös töitä tai läksyjä.

Jos keittiötä pidetään kodin tärkeimpänä ja viihtyisimpänä tilana, miksi meille tuputetaan kaikkialla olohuonetta? Kun suunnitellaan uutta tai kehitetään vanhalle tilalle uutta käyttöä, väistämättä saa jostain lukea, että ollaan tekemässä ”kaikille yhteistä olohuonetta”. Olipa kyseessä aukio, kirjasto, kauppakeskus tai jopa matkalippuja myyvä palvelupiste, suunnittelijat saavat saman ahaa-idean: Tehdään siitä olohuone!

Minunkin mielestäni keittiön puolella on viihtyisämpää.