Ahdasta ja avaraa

Moni asia ihmistä kummastuttaa, ja yksi niistä on Britannian parlamentin alahuoneen istunnot. Jo pelkkä televisiokuva saa haukkomaan henkeä raikkaan ilman puutteesta, kun näkee parlamentin tupaten täyteen pakkautuneet penkkirivit. Edustajat istuvat niin tiiviisti kiinni toistensa kyljessä, että tilanne saattaa antaa aihetta jopa ahdisteluepäilyksiin. Miten sellaisessa puristuksessa voi keskittyä mihinkään muuhun kuin hengittämiseen? Miten parlamentin jäsenet suostuvat tällaisiin työskentelyoloihin?

Yhtä ahdistavalta tuntuu ajatus asumisesta 15,5 neliön asunnossa.

Toisaalta on monesti kummastuttanut niin ikään brittiläinen, Kevin McCloudin juontama ja sinänsä kiinnostava talonrakennusohjelma Grand Designs. Ihmiset raken(nut)tavat itselleen valtavia satojen neliöiden koteja, vaikka perheeseen kuuluisi vain kaksi jäsentä. Hiilijalanjälki lienee mittava.

Usein unelmatalot ovat korkeita, avaria ja monin erikoisuuksin varustettuja tiloja, joita entisestään avartavat lattiasta kattoon ja seinästä seinään ulottuvat ikkunat.  Niiden toimittaminen ja saaminen paikalleen näyttää aina olevan stressin paikka. Puhtaana pitäminen tai rikkoutuneen lasin vaihtaminen ei taida paljon naurattaa.

Ihmiset, jotka ovat lähteneet tällaisiin todella kalliisiin rakennusprojekteihin, eivät yleensä ole olleet mitään miljonäärejä. Joiltakin ovat rahat loppuneet kesken tai rakentamisen takia on pitänyt jättää työpaikka. Onpa onneton juttu, jos kaiken puurtamisen jälkeen myös yhteiselo saman avaran katon alla joskus käy mahdottomaksi.

Ihmeteltävää kodinrakentamisessa riittää. Etelä-Ruotsin Sikhallissa asuva perhe halusi rakentaa 145-neliöisen hirsitalonsa 300-neliöisen kasvihuoneen sisälle (Maalla-lehti 3/2017). Kodin ympärillä leijuu lähes välimerellinen lämpö: taloa varjostavat isot kasvit estävät lämpöä nousemasta lasiseinien sisällä tukahduttavan kuumaksi. Hiki nousee otsalle pelkästä ajatuksesta. Asukkaiden ongelmana on ollut sisäilman kuivuus, jota parantamaan on suunniteltu sisäuima-allasta.

Talon rakentajien tavoitteita ei kuitenkaan voi moittia. Asukkaat halusivat käyttää kotiinsa mahdollisimman paljon puuta ja rakentaa siitä sellaisen, joka kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa. Lisäksi niin talossa syntyvä lämpö kuin jätekin piti pystyä hyödyntämään.

Viisihenkinen perhe viihtyy lasipalatsissaan, mutta itse en haluaisi sellaisessa asua.

Kammo

Moni listaa asioita, joita haluaisi tehdä ennen tiettyä ikää tai viimeistään silloin, kun aika alkaa olla jo kokonaan loppumassa. Tulee jokin pakonomainen tarve tehdä hulluja tai rohkeutta vaativia asioita, ylittää omat rajansa. Harvemmin ihminen kai miettii, mitä ei suostuisi tekemään. Käykö kaikki, jos vain hinnasta sovitaan?

Kun sukellusdokumentista Takaisin pintaan kerrottiin ensimmäisiä kertoja, arvelin sen jäävän itseltäni varmasti katsomatta. Vedenalaiset ahtaat onkalot olivat saaneet muutaman aiheesta kirjoittaneenkin tuntemaan olonsa hieman epämukavaksi. Miten niistä selviäisi sellainen, jolle ahdas tila on fyysinen koettelemus? Kun sitten kuitenkin päätin ottaa asiasta selvää, ilmeni, että dokumentti oli jo poistunut ohjelmistosta.

En tiedä, miltä tuntuu pelätä toriaukion ylittämistä, mutta tiedän, miltä tuntuu jäädä pinta-alaltaan noin neliömetrin kokoiseen hissiin tunniksi. Kun hissi pysähtyy eikä ovi yhtäkkiä aukeakaan, kun sitä työntää. Vatsassa jysähtää, ja sydän alkaa hakata tietään ulos kuin tunnelinkaivuri. Ja kun painaa hälytysnappia tai takoo hissin ovea, kukaan ei kuule tai ei ole kuulevinaan. 

Talo ei ollut mikään ikivanha, mutta sen hissijärjestelmä oli epäkäytännöllinen: Hissi oli niin pieni, että siihen ei luultavasti mahtunut edes lastenvaunuja. Kolme ihmistä täytti sen ääriään myöten. Hälytysääni kuului vain samaan portaaseen, joten loukkuun jääneen pelastuminen riippui täysin siitä, puuttuvatko muut asukkaat tilanteeseen.

Epäonneksi samassa portaassa asunut talonmies oli lähtenyt vapaalle ja varamieskin oli omilla teillään. Viimein eräs asukas koputteli hissin ovea ja soitti apua. Pääsin pois polvet vetelinä.

Portaat kuudenteen kerrokseen kuluivat käytössä seuraavat kolme kuukautta. Sitten oli pakko uskaltaa astua takaisin hissiin, ettei jäisi liian kiinni kauhukokemukseen. Mutta vain yksin. Kerran muuan ystävällinen postinjakaja osoitti herrasmiehen elkeitä ja lupasi suojella, jos sattuisi jotain. Hyväntahtoisuudestaan huolimatta hän ei siis lainkaan ymmärtänyt, mistä ahtaan paikan kammossa on kyse.

Niinpä en koskaan enää mene pieneen hissiin kenenkään toisen kanssa. (Tai isoon kymmenen muun kanssa.) En koskaan suostu Mr. Beanin taskukokoisen yksiovisen Minin takapenkille − ehken etupenkillekään. En milloinkaan ryhdy joulupukiksi, joka kulkee savupiippujen kautta lahjoja jakamassa. Toivottavasti en ikinä joudu suljetun oven taakse vankilaan.

○ ○ ○

Myös pelkkä ajatus yhteen ahtautuneesta väkimäärästä ahdistaa: Taannoin Ekopolis-nimisessä dokumentissa kiinalainen liikemies esitteli suunnitelmaansa maailman korkeimmasta ja ekologisimmasta rakennuksesta. Siihen mahtuisi asumaan 10 000 asukasta niin, että kerrokset olisi jaettu yhteiskuntaluokan mukaan, siis ylimmät rikkaimmille, keskikerrokset keskiluokalle ja alimmat duunareille. 

Rakennuksessa olisivat kaikki mahdolliset palvelut, niin ettei asukkaiden tarvitse lähteä minnekään kuin vasta kuoltuaan: jostain syystä hautausmaalle ei suunnitelmissa ollut tilaa.

Onneksi Suomessa ei tarvitse tilanahtauden vuoksi pakata tuhansia ihmisiä tällä tavalla päällekkäin.