Puu parvekkeella

Jos Suomi onkin metsien kätkemä maa, Italiassa voi asua metsän kätkemässä talossa. Milanoon valmistui vuonna 2014 kaksi kerrostaloa, joiden parvekkeet ovat kauttaaltaan kasvillisuuden, myös puiden, peitossa (Voima-lehti 9/2019). Siinäpä jäävät toiseksi rakennukset, joissa on otettu hyötykäyttöön vain katto.

Kuvaa näistä eksoottisista, arkkitehti Stefano Boerin suunnittelemista metsätaloista katsoessa ei oikein tiedä, mitä ajatella. Niiden tarkoitus on tietenkin hyvä kuten metsillä yleensä: vähentää ilmastonmuutoksesta aiheutuvia haittoja. Jos Bosco Verticalen peittämä kasvillisuus muutettaisiin pinta-alaksi, se vastaisi kahden hehtaarin kokoista metsäaluetta.

Kuinka viimeisen päälle talojen kantokyky ja asukkaiden turvallisuus on taattu? Puut ovat painavia ja jykeväjuurisia. Kuinka paljon parveke antaa niille tilaa kasvaa eri suuntiin? Sitkeimmillä kasveilla on kyky ujuttaa juurensa vaikka läpi harmaan betonin. Entä miten 18- ja 24-kerroksiset talot pärjäävät kovissa myrskyissä? Ehkä Milanolla on onni välttyä sellaisilta.

Voima-lehden mukaan taloissa käytetään aurinkoenergiaa ja kasvillisuus kastellaan etäjärjestelmän avulla.

Italiasta esimerkkiä ovat ottamassa muutkin maat, kuten Sveitsi, Meksiko, Kiina ja Hollanti. Toivottavasti tällaiset hankkeet eivät tulevaisuudessa vie siihen suuntaan, että normaalit metsät kaadetaan rakentamisen tieltä ja sitten rakennukset metsitetään Bosco Verticalen tavoin.

Kun ihmistä laiskottaa, hän voi käydä metsäkävelyllä omalla parvekkeella.

Milanon rakennukset eivät kuitenkaan ole aivan ainutlaatuisia. Jo vuosina 1983–1986 Itävallan Wieniin rakennettiin niitä reilusti matalampi kerrostalo Hundertwasserhaus, jonka ovat suunnitelleet taiteilija Friedensreich Hundertwasser ja arkkitehti Joseph Krawina.

Veskalla on väliä

Ii (elimäkel. subst.) epämukava tunne siitä, että ylipakatun kauppakassin muovikahvat venyvät koko ajan.

Parhaillaan eletään muovikassien sesonkiaikaa, yhtä niistä. Kun kesällä ostin eräästä liikkeestä kevyen käyttövaatteen, myyjä kysyi, tarvitsenko muovikassia. Heti perään sain tietää, että jopa hänen tarjoamansa pieni kassi oli maksullinen. Mielestäni oli outoa myydä pakkaamattomia vaatteita ilman maksutonta käärettä. Kirjakaupassa ei äskettäin tarjottu minkäänlaista paperistakaan pussia suojaksi parille (helposti likaantuvalle) kortille. Tämä tuntui todella kehnolta asiakaspalvelulta.

Sen sijaan yleensä täysin turhia ovat pienet muovipussit, joihin tavaratalossa tai apteekissa valmiiksi pakatut tuotteet sujautetaan, joskus niin nopeasti, ettei asiakas ehdi ei kiitosta sanoa. Tällaiset tuotteet yleensä mahtuvat käsilaukkuun, reppuun tai mitä kantovälinettä kukin nyt mukanaan kuljettaa.

  

Vaatekauppaan poiketaan monesti päähänpistosta, ruokakauppaan suunnataan yleensä aina tietoisesti, joten kassin tarpeeseen voi jokainen helposti varautua. Usein kuitenkin näyttää siltä, että juuri ruokaostoksilla muovikasseja napsitaan hihnalle automaattisesti. Tarvittaessa itse valitsen paperisen: muoviset, varsinkin uusiovaihtoehdot ovat ulkoasultaan usein niin rumia, etten ottaisi niitä ilmaiseksikaan. Hyvä keino vähentää kulutusta sekin. Tavaratalojen omat ”kassipäivät” eivät voi olla näkymättä kaupungin kaduilla, mutta ovat pahin ansa asiakkaalle.

EU:n tavoitteena on vähentää muovikassien kulutusta. Ympäristöministeriön viimevuotisesta tiedotteesta voi laskea, että jäsenmailla on vielä puolisen vuotta aikaa tehdä tarpeelliset muutokset lainsäädäntöön. Jokainen suomalainen käyttää nyt keskimäärin 55 muovikassia vuodessa. Itse en osta niitä oikeastaan koskaan. Miksi turhaan maksaa aina uudesta kassista, kun yksi kestää käytössä kuukausia? Sitä on myös helppo pitää aina mukana varalla. Muovikassiakin parempi on tietysti kunnon kauppakassi.

Helsingin Sanomien mukaan maailmassa tuotettiin vuonna 2013 jopa 20 000 muovikassia sekunnissa. EU-kansalaiset ovat äärestä toiseen sekä säästäväisiä että varsinaisia tuhlurikuluttajia: Kaksi vuotta sitten irlantilaiset ostivat muovikassin keskimäärin kerran vajaassa kolmessa viikossa (18/vuosi), kun taas bulgarialaiset hamstrasivat käsittämättömiä määriä (421/vuosi). Irlannissa verollepano on vähentänyt kulutusta yli 90 prosenttia, mutta mitä kummaa Bulgariassa oikein puuhataan?

Italiassa biohajoamattomat muovikassit kiellettiin kokonaan vuoden 2011 alusta. Ennen muutoksen voimaantuloa italialaisten kauppiaiden yhdistys pelkäsi muutoksen johtavan ”kaaokseen ja palvelun huononemiseen”, kertoi uutistoimisto Reuters Kaupan liiton verkkosivun mukaan. Muutoksen onkin täytynyt olla tuskallinen, sillä uusi muovikassi oli ilahduttanut italialaisia melkein päivittäin (keskimäärin 330/vuosi).

Nyt tuossa Michelangelon kotimaassa on eletty muovikassitonta aikaa pian viisi vuotta. Viisi kertaa 20 miljardia muovipussia on jäänyt valmistamatta ja käyttämättä. Miten ovat kauppiaat ja kuluttajat mahtaneet sopeutua? Ehkäpä Italiassa jo ylpeillään sillä, että maa kuuluu kieltoasiassa edelläkävijöihin.

Erityisen haitallisia muovituotteita ovat ohuet, esimerkiksi hedelmien kuljetukseen tarkoitetut läpinäkyvät pussit. Niitä on tarjolla myös kassoilla pienten tavaroiden pakkaamiseen. (Myönnän, että tässä kohdin piti alkaa tehdä parannusta.) YM:n tiedotteen perusteella EU suhtautuu niihin kuitenkin varsin sallivasti. Yllättävältä kuulostaakin Wikipedian lista maista, joissa ohuet muovipussit on jo aikoja sitten kielletty: Bangladesh, Etelä-Afrikka, Kenia, Kiina ja Uganda.

Mauritaniassa muovikassien valmistus on ollut pian kaksi vuotta rangaistava teko: lain mukaan siitä voi tuomita enintään vuoden vankeutta. Käytöstä taas voi saada sakkoja. Laki säädettiin, koska huomattava määrä muun muassa nautakarjaa ja lampaita menehtyi syötyään muovijätettä.

Luulenpa, että Suomessa ei säädetä täyskieltoa eikä vankeus- tai sakkorangaistusta, pelkkä kassien maksullisuus riittää. Säästö se on pienikin säästö, jos jättää ostamatta.