”Ajatteles
jos joku puu kaatuu, kun me olemme sen alla?”
”Ajatteles
jos ei kaadu”, sanoi Puh hetken mietittyään.
(A. A.
Milne)
Pitkin
kevättä ja yhä nyt suvikuussa ulkona on joutunut puskemaan tukka silmillä
vasten päälle käyvää tuulta. Rajuimmillaan se on repiä vaatteetkin päältä. Jos
perillä muistaa katsoa peiliin, sieltä katsoo selvästi rähjäisempi olemus kuin
kotoa lähtiessä. Välillä lähes päivittäiset tuulet ovat yltyneet puuskiksi ja
katkoneet puita ja sähköjä. Ihmisvahingoilta lienee säästytty, omaisuuden
tuhoilta ei.
Kovaan myrskyämiseen
liittyy kiinnostava kieliseikka, nimittäin sanonta myrskyn silmä. Jostain syystä metaforan merkitys ei ole selvinnyt
useimmille sen käyttäjille, niin usein sen käyttöön päinvastaisessa
merkityksessä törmää mediassa ja keskusteluissa. Ainakin yhdeksän kymmenestä
luulee myrskyn silmää myrskyn pahimmaksi kohdaksi, vaikka se tarkoittaa
nimenomaan myrskyalueen lähes tyyntä ja sateetonta keskusta. Esimerkiksi verkko-Iltalehti
kirjoitti viime syksynä elokuvasta Into the Strorm näin: ”Into the Storm
heittää katsojat suoraan luontoäidin hurjimman myrskyn silmään. −− Useimmat
etsivät suojaa, toisten etsiytyessä suoraan myrskyn keskelle.” Samaan tapaan puhutaan silloin, kun henkilökohtaiset tunnemyrskyt riepottelevat.
Olen
ihmetellyt myös, miksi ihanan kesäsään synonyymi nykyään on helle. Lehtien otsikot kirkuvat,
kuinka helle hellii. Samaa julistavat kaikki, jotka pääsevät ääneen missä
tahansa mediassa, jopa Ylen meteorologit. Ikään kuin kaikki suomalaiset odottaisivat
vaikka koko kesän mittaista hellekautta. Sitten kun helle iskee ja kestää,
siitä ei saisi sanoa pahaa sanaa − koska se kuulemma on niin harvinaista täällä meillä. Miksi tästä sään extremeilmiöstä halutaan tehdä normaalia?
Helliä
tarkoittaa samaa kuin hyväillä, hoivata, hemmotella. Onko hyväileminen samaa kuin
jatkuva hien pyyhkiminen tai se, kun toisen ihmisen satunnaistakin kosketusta haluaa välttää viimeiseen asti? Hoivaamista se, kun kaikki
tuntuu sietämättömältä ja pinna kiristyy? Hemmotellaanko minua silloin, kun
oloni käy niin vetämättömäksi, etten jaksa tehdä yhtään mitään?