Jostain syystä vanha keittiöradioni on ruvennut
omatoimisesti siirtymään kanavalta toiselle. Ehkä se yrittää vaikuttaa
rutiineihini, jotka ovatkin varsin pinttyneitä: aina vain Radio Suomea. Tunnen sen
tyylin vuosien takaa niin hyvin, että radion avatessani huomaan heti eron.
Joskus kanava vaihtuu kesken kuulollaolon, enkä kiinnitä siihen huomiota, ennen
kuin sieltä alkaa tulla mainoksia. Niille sanon ei kiitos.
Televisiomainokset taas ovat tunnetusti aikaa, jolloin ”käydään
jääkaapilla”. Erityisen ikäviä ne ovat katkoessaan kiinnostavaa elokuvaa. Tuon tuosta joutuu ihmettelemään, keitä mahtavat olla tämänkin pätkän
aikaan saaneet alan ammattilaiset. Miten he ovat mahtaneet saada työpaikkansa? Missä
näkyy mainoksen luovuus, idea, vetovoima? Kuinka se on voinut saada mainoksen tilaajan
hyväksynnän?
Helppo tietenkin arvostella, jos itsestä ei ole tekijäksi.
Toisaalta mainoksethan tehdään nimenomaan kuluttajaa varten. Hänellä jos kellä on oikeus arvioida.
Yleensä saman mainoksen näkeminen kerran tai kahdesti
riittää. Joskus vastaanottajaan vetoaakin jokin sivuseikka, esimerkiksi musiikki
tai huumori, joka pitää mainoksen tuoreena pidempään. Vaikka olen kaikin puolin
väärää kohderyhmää (en ole koira enkä sen paras ystävä), en pysty vieläkään nauramatta
ohittamaan mainosta, jossa koirat hymyilevät leveästi hammaskivestä
puhdistetuin valkoisin hampain. Idea on yksinkertainen ja toteutus kirjaimellisesti
loistava.
Vaikka mainokset enimmäkseen ärsyttävät, tulivatpa ne
televisiosta, radiosta tai ostoskeskuksen kaiuttimista, niin toisinaan niissä naurattaa
myös tahaton huumori. Näin mainostavaa torikauppiasta kannattaisi jokaisen kalanystävän karttaa...
Lehdenlukijaa taas kummastuttaa ilmoitus, joka kehottaa: Varaa aika silmäläääkärille tai optikolle. Miksi hänen pitäisi ruveta muille aikaa varaamaan, itselleenhän hän sitä tarvitsee.
