Olen usein huomannut, etten pysty keskittymään kahteen
asiaan kerrallaan. Esimerkiksi olen aikonut kuunnella radiosta tulevan
säätiedotuksen, josta on ennakkoon ilmoitettu vain pari minuuttia aiemmin. Jos
kuitenkin samalla luen tai kirjoitan, säätiedotus menee iloisesti ohi korvien,
vaikka ne ovat metrin päässä radiosta.
Niinpä toissa päivänä kuuloaistini poimi laulettujen sanojen
virrasta hyvin valikoivasti vain nämä: kieli,
jolla vaikenen. Laulun esittäjäksi kerrottiin myöhemmin Ismo Alanko. Kaikki,
mitä siinä välissä oli, häipyi jonnekin. Nyt tiedän, että kyse on Alangon uutuudesta
ja rakkauden kielestä.
Laulun nimi herätti minussa kuitenkin toisenlaisia
mielleyhtymiä. Jo pitkään Suomessa on kiistelty ruotsin kielen asemasta kouluopetuksessa.
En ota kantaa sen puolesta tai sitä vastaan, sen sijaan iloitsen siitä, että
meillä on televisiokanava Yle Fem. Tunnetusti
onnetar on jakanut lahjojaan runsaskätisemmin ruotsalaisille ja jopa
ruotsinsuomalaisille kuin suomalaisille. Menestys tuntuu seuraavan heidän
jokaista askeltaan. Myös Fem on onnistunut valikoimaan kanavalle jatkuvasti kiinnostavia
ohjelmia, sarjoja ja ihmisiä.
Klassikon maineessa olevan Strömsön lisäksi kanavalle
imaisevat muun muassa keskusteluohjelma Efter
Nio sekä ”lomasijainen” Sommarpratarna eli Kesäpuhujat.
Vaikken seuraa kahdesti viikossa tulevaa Efter Nioa säännöllisesti, joka kerta
sitä katsoessani sympaattisen juontajaparin Sonja Kailassaaren ja Mårten
Svartströmin luontevuus ilahduttaa. He eivät korosta itseään eivätkä
brassaile erikoisella pukeutumisella, vaan ovat kaikin puolin tasavertaisia
haastateltaviensa kanssa.
Kesäpuhujat-ohjelman löysin sattumalta muutama vuosi sitten
ja otin heti omakseni. Viisi toisilleen lähes tuntematonta julkisuudenhenkilöä,
keskustelua elämän kriisiajoista ja suloiset suvimaisemat − onpa onnistunut
yhdistelmä! Todennäköisesti omaa kiinnostustani lisää se, että minulle
ohjelmassa vierailevat naapurimaan julkkikset ovat yleensä tuntemattomia. Minkäänlaiset
ennakkoluulot eivät täten sävytä keskusteluja.
Fem sai suomalaiskatsojat alun perin villiintymään tanskalaissarjasta
Vallan linnake. Suosituksi nousi myös
Rikos. En heti muista yhtäkään
suomalaissarjaa, jota olisin seurannut yhtä kiihkeästi kuin näitä ja toivonut,
että viikko kuluisi nopeasti. Hyvänä vertailukohtana niihin sen sijaan on
tyypiltään täysin erilainen, TV1:llä esitettävä englantilaissarja Downton Abbey. Tanskalaiset panevat kuitenkin
yhdessä kohdin paremmaksi: he tiesivät, milloin on hyvä lopettaa. Siis ajoissa.
Downton Abbeyn tekijät valitettavasti eivät pystyneet vastustamaan houkutusta,
vaan ovat sarjaa pitkittämällä samalla pilanneet osan sen loistokkuudesta.
Jostain syystä myös yhteislaulu saa ruotsalaiset syttymään
aivan toisin kuin suomalaiset. Yhteislaulua
Skansenilta näyttää mainoksen mukaan vetävän satoja ja taas satoja innokkaita
naapureita yhteen ei vain kerran vaan monta kertaa kesässä! Suomessa yhdessä
laulaminen mielletään kai mummojen ja pappojen äänenavailuksi.
