sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kieli jolla vaikenen



Olen usein huomannut, etten pysty keskittymään kahteen asiaan kerrallaan. Esimerkiksi olen aikonut kuunnella radiosta tulevan säätiedotuksen, josta on ennakkoon ilmoitettu vain pari minuuttia aiemmin. Jos kuitenkin samalla luen tai kirjoitan, säätiedotus menee iloisesti ohi korvien, vaikka ne ovat metrin päässä radiosta.

Niinpä toissa päivänä kuuloaistini poimi laulettujen sanojen virrasta hyvin valikoivasti vain nämä: kieli, jolla vaikenen. Laulun esittäjäksi kerrottiin myöhemmin Ismo Alanko. Kaikki, mitä siinä välissä oli, häipyi jonnekin. Nyt tiedän, että kyse on Alangon uutuudesta ja rakkauden kielestä.

Laulun nimi herätti minussa kuitenkin toisenlaisia mielleyhtymiä. Jo pitkään Suomessa on kiistelty ruotsin kielen asemasta kouluopetuksessa. En ota kantaa sen puolesta tai sitä vastaan, sen sijaan iloitsen siitä, että meillä on televisiokanava Yle Fem. Tunnetusti onnetar on jakanut lahjojaan runsaskätisemmin ruotsalaisille ja jopa ruotsinsuomalaisille kuin suomalaisille. Menestys tuntuu seuraavan heidän jokaista askeltaan. Myös Fem on onnistunut valikoimaan kanavalle jatkuvasti kiinnostavia ohjelmia, sarjoja ja ihmisiä.

Klassikon maineessa olevan Strömsön lisäksi kanavalle imaisevat muun muassa keskusteluohjelma Efter Nio sekä ”lomasijainen” Sommarpratarna eli Kesäpuhujat. Vaikken seuraa kahdesti viikossa tulevaa Efter Nioa säännöllisesti, joka kerta sitä katsoessani sympaattisen juontajaparin Sonja Kailassaaren ja Mårten Svartströmin luontevuus ilahduttaa. He eivät korosta itseään eivätkä brassaile erikoisella pukeutumisella, vaan ovat kaikin puolin tasavertaisia haastateltaviensa kanssa.

Kesäpuhujat-ohjelman löysin sattumalta muutama vuosi sitten ja otin heti omakseni. Viisi toisilleen lähes tuntematonta julkisuudenhenkilöä, keskustelua elämän kriisiajoista ja suloiset suvimaisemat − onpa onnistunut yhdistelmä! Todennäköisesti omaa kiinnostustani lisää se, että minulle ohjelmassa vierailevat naapurimaan julkkikset ovat yleensä tuntemattomia. Minkäänlaiset ennakkoluulot eivät täten sävytä keskusteluja.

Fem sai suomalaiskatsojat alun perin villiintymään tanskalaissarjasta Vallan linnake. Suosituksi nousi myös Rikos. En heti muista yhtäkään suomalaissarjaa, jota olisin seurannut yhtä kiihkeästi kuin näitä ja toivonut, että viikko kuluisi nopeasti. Hyvänä vertailukohtana niihin sen sijaan on tyypiltään täysin erilainen, TV1:llä esitettävä englantilaissarja Downton Abbey. Tanskalaiset panevat kuitenkin yhdessä kohdin paremmaksi: he tiesivät, milloin on hyvä lopettaa. Siis ajoissa. Downton Abbeyn tekijät valitettavasti eivät pystyneet vastustamaan houkutusta, vaan ovat sarjaa pitkittämällä samalla pilanneet osan sen loistokkuudesta.

Jostain syystä myös yhteislaulu saa ruotsalaiset syttymään aivan toisin kuin suomalaiset. Yhteislaulua Skansenilta näyttää mainoksen mukaan vetävän satoja ja taas satoja innokkaita naapureita yhteen ei vain kerran vaan monta kertaa kesässä! Suomessa yhdessä laulaminen mielletään kai mummojen ja pappojen äänenavailuksi.

Kaikesta Femman seuraamisesta huolimatta täytyy todeta, että kieli sinänsä jää taustalle näitä hyvin toteutettuja ohjelmia katsoessa. Ruotsin kielen taitoni ei siis ole kohentunut, ja tanskasta ei voi sanoa muuta kuin… no, että se on kieli, jolla taatusti vaikenen.