Lukittu

E S A R I N T U L O M D P C F B V H G J Q Z Y X K W

Minulle luetellaan aakkosia tässä järjestyksessä, kunnes silmääni räpäyttämällä pysäytän keskustelukumppanini kirjaimeen, joka hänen on merkittävä muistiin. Sitten sama aloitetaan uudestaan ja ellei virheitä satu, saadaan suhteellisen nopeasti kasaan kokonainen sana ja sitten jokseenkin ymmärrettäviä lauseenpätkiä.

Tuttu ABC-alkuinen rimpsu näyttää pyörineen lottokoneen kyydissä. Rivi perustuu kuitenkin tilastolliseen laskentaan, jonka avulla kirjaimet ranskan kielessä järjestyvät esiintymistiheytensä perusteella. Kun yleisimmin käytetyt kirjaimet luetellaan heti alussa, keskustelu helpottuu ja aikaa säästyy. Tosin paljon riippuu keskustelukumppanista ja hänen kyvystään käyttää aakkossysteemiä muistinsa tai kynän ja paperin avulla (tuolloin käytössä olleet välineet).

Joulukuussa 1995 autonratissa yllättänyt sairauskohtaus vei ranskalaisen Jean-Dominic Baubyn, työntäyteistä elämää viettäneen, kirjallisuutta harrastaneen Elle-lehden päätoimittajan opettelemaan aakkosia uudelleen. Kun puheterapeutti opetti hänet lausumaan ne ymmärrettävästi, se tuntui kirjaimellisesti syvällä:

Kuulin käheän, aikojen hämärästä kumpuavan ääneni kiskovan kuin tyhjästä nuo kaksikymmentäkuusi kirjainta. Tuo uuvuttava harjoitus sai minut tuntemaan itseni luolamieheksi, joka on juuri keksimässä kielen.

Baubylta ei kuitenkaan mennyt vain puhekyky − laajan aivorunkovaurion saanut mies oli joutunut oman itsensä vangiksi. Tilaa kutsutaan locked in ‑oireyhtymäksi: siinä potilaan raajat, vartalon lihakset, kasvot sekä puhumiseen ja nielemiseen tarvittava lihaksisto ovat halvaantuneet. Silmien liikkeet ovat useimmiten säilyneet. Ajattelu, muisti, järkeily, kielellinen kyky ja tunteet ovat entisellään, ainoastaan keinot itsensä ilmaisemiseen puuttuvat. (Aikakauskirja Duodecim)

Baubylla ainoa toimiva kohta oli vasen silmä. Viestimiseen tarvittava ymmärrettävä kieli ei syntynyt enää äänielimissä eikä välittynyt eleissä, se oli hänen silmässään.

Kun perhe kävi sairaalassa katsomassa Baubya, hänen poikansa ehdotti: ”Pelataanko hirsipuuta?” Isä olisi halunnut vastata, että halvaantuminen riittää, kiitos vaan, mutta hidas kommunikaatiosysteemi ei sallinut moisia sukkeluuksia. Hienoinkin sananterä tylsistyy ja lässähtää, kun sitä muovailee minuuttikaupalla.

Työnsä niin traagisesti menettäneelle entiselle päätoimittajalle kieli merkitsi ainoaa yhteyttä ulkomaailmaan.

Puhun edelleen ”lehdestäni”, vaikka se onkin virheellinen ilmaisu, aivan kuin persoonapääte olisi yksi niistä ohuista langoista, jotka sitovat minut elävien maailmaan.

Aikaa vievää aakkosjärjestelmää käyttäen Bauby alkoi puolen vuoden kuluttua halvaantumisestaan kirjoituttaa yhteiskirjeitä noin 60 ystävälle ja sukulaiselle. Vastauskirjeistä tuli hänen aarteitaan. Jonakin päivänä haluaisin liimata ne toisiinsa kilometrin pituiseksi nauhaksi, joka liehuisi tuulessa kuin ystävyyden viiri.

Näin syntyi myös kirja Perhonen lasikuvussa (1997). Siitä kuvastuu Baubyn huumorintaju, mielikuvitus, lannistumaton luonne ja sivistyneisyys.

Jean-Dominic Bauby (1952−1997), ”luolamies, joka keksi kielen”, liikkui ajatuksissaan äärestä toiseen miettiessään, millaisiin johtopäätöksiin etnologit mahtavat tulla vuonna kolmetuhatta lehteillessään näitä muistiinpanoja, joissa voi olla sikin sokin sellaisia lausahduksia kuin: ”jumppari on raskaana”, ”varsinkin jaloissa”, ”se on Arthur Rimbaud” ja ”ranskalaisethan pelasivat kuin porsaat”. Seassa kaikenlaisia käsittämättömyyksiä, väärinkirjoitettuja sanoja, kadonneita kirjaimia ja unohtuneita sanoja.

Nyt kun maailmalla moni pitää koronapandemian aiheuttamaa pysähdystä rajuna ja vastustaa rajoituksia vapaudenriiston nimissä, voi vain kysyä: Mitäpä me mistään tiedämme.

Kieli jolla vaikenen

Olen usein huomannut, etten pysty keskittymään kahteen asiaan kerrallaan. Esimerkiksi olen aikonut kuunnella radiosta tulevan säätiedotuksen, josta on ennakkoon ilmoitettu vain pari minuuttia aiemmin. Jos kuitenkin samalla luen tai kirjoitan, säätiedotus menee iloisesti ohi korvien, vaikka ne ovat metrin päässä radiosta.

Niinpä toissa päivänä kuuloaistini poimi laulettujen sanojen virrasta hyvin valikoivasti vain nämä: kieli, jolla vaikenen. Laulun esittäjäksi kerrottiin myöhemmin Ismo Alanko. Kaikki, mitä siinä välissä oli, häipyi jonnekin. Nyt tiedän, että kyse on Alangon uutuudesta ja rakkauden kielestä.

Laulun nimi herätti minussa kuitenkin toisenlaisia mielleyhtymiä. Jo pitkään Suomessa on kiistelty ruotsin kielen asemasta kouluopetuksessa. En ota kantaa sen puolesta tai sitä vastaan, sen sijaan iloitsen siitä, että meillä on televisiokanava Yle Fem. Tunnetusti onnetar on jakanut lahjojaan runsaskätisemmin ruotsalaisille ja jopa ruotsinsuomalaisille kuin suomalaisille. Menestys tuntuu seuraavan heidän jokaista askeltaan. Myös Fem on onnistunut valikoimaan kanavalle jatkuvasti kiinnostavia ohjelmia, sarjoja ja ihmisiä.

Klassikon maineessa olevan Strömsön lisäksi kanavalle imaisevat muun muassa keskusteluohjelma Efter Nio sekä ”lomasijainen” Sommarpratarna eli Kesäpuhujat. Vaikken seuraa kahdesti viikossa tulevaa Efter Nioa säännöllisesti, joka kerta sitä katsoessani sympaattisen juontajaparin Sonja Kailassaaren ja Mårten Svartströmin luontevuus ilahduttaa. He eivät korosta itseään eivätkä brassaile erikoisella pukeutumisella, vaan ovat kaikin puolin tasavertaisia haastateltaviensa kanssa.

Kesäpuhujat-ohjelman löysin sattumalta muutama vuosi sitten ja otin heti omakseni. Viisi toisilleen lähes tuntematonta julkisuudenhenkilöä, keskustelua elämän kriisiajoista ja suloiset suvimaisemat − onpa onnistunut yhdistelmä! Todennäköisesti omaa kiinnostustani lisää se, että minulle ohjelmassa vierailevat naapurimaan julkkikset ovat yleensä tuntemattomia. Minkäänlaiset ennakkoluulot eivät täten sävytä keskusteluja.

Fem sai suomalaiskatsojat alun perin villiintymään tanskalaissarjasta Vallan linnake. Suosituksi nousi myös Rikos. En heti muista yhtäkään suomalaissarjaa, jota olisin seurannut yhtä kiihkeästi kuin näitä ja toivonut, että viikko kuluisi nopeasti. Hyvänä vertailukohtana niihin sen sijaan on tyypiltään täysin erilainen, TV1:llä esitettävä englantilaissarja Downton Abbey. Tanskalaiset panevat kuitenkin yhdessä kohdin paremmaksi: he tiesivät, milloin on hyvä lopettaa. Siis ajoissa. Downton Abbeyn tekijät valitettavasti eivät pystyneet vastustamaan houkutusta, vaan ovat sarjaa pitkittämällä samalla pilanneet osan sen loistokkuudesta.

Jostain syystä myös yhteislaulu saa ruotsalaiset syttymään aivan toisin kuin suomalaiset. Yhteislaulua Skansenilta näyttää mainoksen mukaan vetävän satoja ja taas satoja innokkaita naapureita yhteen ei vain kerran vaan monta kertaa kesässä! Suomessa yhdessä laulaminen mielletään kai mummojen ja pappojen äänenavailuksi.

Kaikesta Femman seuraamisesta huolimatta täytyy todeta, että kieli sinänsä jää taustalle näitä hyvin toteutettuja ohjelmia katsoessa. Ruotsin kielen taitoni ei siis ole kohentunut, ja tanskasta ei voi sanoa muuta kuin… no, että se on kieli, jolla taatusti vaikenen.