E S A R I N T U L O M D P C F B V H G J Q Z Y X K W
Minulle luetellaan aakkosia tässä järjestyksessä, kunnes silmääni räpäyttämällä pysäytän keskustelukumppanini kirjaimeen, joka hänen on merkittävä muistiin. Sitten sama aloitetaan uudestaan ja ellei virheitä satu, saadaan suhteellisen nopeasti kasaan kokonainen sana ja sitten jokseenkin ymmärrettäviä lauseenpätkiä.
Tuttu ABC-alkuinen rimpsu näyttää pyörineen lottokoneen kyydissä. Rivi perustuu kuitenkin tilastolliseen laskentaan, jonka avulla kirjaimet ranskan kielessä järjestyvät esiintymistiheytensä perusteella. Kun yleisimmin käytetyt kirjaimet luetellaan heti alussa, keskustelu helpottuu ja aikaa säästyy. Tosin paljon riippuu keskustelukumppanista ja hänen kyvystään käyttää aakkossysteemiä muistinsa tai kynän ja paperin avulla (tuolloin käytössä olleet välineet).
Joulukuussa 1995 autonratissa yllättänyt sairauskohtaus vei ranskalaisen Jean-Dominic Baubyn, työntäyteistä elämää viettäneen, kirjallisuutta harrastaneen Elle-lehden päätoimittajan opettelemaan aakkosia uudelleen. Kun puheterapeutti opetti hänet lausumaan ne ymmärrettävästi, se tuntui kirjaimellisesti syvällä:
Kuulin käheän, aikojen hämärästä kumpuavan ääneni kiskovan kuin tyhjästä nuo kaksikymmentäkuusi kirjainta. Tuo uuvuttava harjoitus sai minut tuntemaan itseni luolamieheksi, joka on juuri keksimässä kielen.
Baubylta ei kuitenkaan mennyt vain puhekyky − laajan aivorunkovaurion saanut mies oli joutunut oman itsensä vangiksi. Tilaa kutsutaan locked in ‑oireyhtymäksi: siinä potilaan raajat, vartalon lihakset, kasvot sekä puhumiseen ja nielemiseen tarvittava lihaksisto ovat halvaantuneet. Silmien liikkeet ovat useimmiten säilyneet. Ajattelu, muisti, järkeily, kielellinen kyky ja tunteet ovat entisellään, ainoastaan keinot itsensä ilmaisemiseen puuttuvat. (Aikakauskirja Duodecim)
Baubylla ainoa toimiva kohta oli vasen silmä. Viestimiseen tarvittava ymmärrettävä kieli ei syntynyt enää äänielimissä eikä välittynyt eleissä, se oli hänen silmässään.
Kun perhe kävi sairaalassa katsomassa Baubya, hänen poikansa ehdotti: ”Pelataanko hirsipuuta?” Isä olisi halunnut vastata, että halvaantuminen riittää, kiitos vaan, mutta hidas kommunikaatiosysteemi ei sallinut moisia sukkeluuksia. Hienoinkin sananterä tylsistyy ja lässähtää, kun sitä muovailee minuuttikaupalla.
Työnsä niin traagisesti menettäneelle entiselle päätoimittajalle kieli merkitsi ainoaa yhteyttä ulkomaailmaan.
Puhun edelleen ”lehdestäni”, vaikka se onkin virheellinen ilmaisu, aivan kuin persoonapääte olisi yksi niistä ohuista langoista, jotka sitovat minut elävien maailmaan.
Aikaa vievää aakkosjärjestelmää käyttäen Bauby alkoi puolen vuoden kuluttua halvaantumisestaan kirjoituttaa yhteiskirjeitä noin 60 ystävälle ja sukulaiselle. Vastauskirjeistä tuli hänen aarteitaan. Jonakin päivänä haluaisin liimata ne toisiinsa kilometrin pituiseksi nauhaksi, joka liehuisi tuulessa kuin ystävyyden viiri.
Näin syntyi myös kirja Perhonen lasikuvussa (1997). Siitä kuvastuu Baubyn huumorintaju, mielikuvitus, lannistumaton luonne ja sivistyneisyys.
Jean-Dominic Bauby (1952−1997), ”luolamies, joka keksi kielen”, liikkui ajatuksissaan äärestä toiseen miettiessään, millaisiin johtopäätöksiin etnologit mahtavat tulla vuonna kolmetuhatta lehteillessään näitä muistiinpanoja, joissa voi olla sikin sokin sellaisia lausahduksia kuin: ”jumppari on raskaana”, ”varsinkin jaloissa”, ”se on Arthur Rimbaud” ja ”ranskalaisethan pelasivat kuin porsaat”. Seassa kaikenlaisia käsittämättömyyksiä, väärinkirjoitettuja sanoja, kadonneita kirjaimia ja unohtuneita sanoja.
Nyt kun maailmalla moni pitää koronapandemian aiheuttamaa pysähdystä rajuna ja vastustaa rajoituksia vapaudenriiston nimissä, voi vain kysyä: Mitäpä me mistään tiedämme.
