Tulkinnan varassa

Viraston lomakkeessa on annettujen vaihtoehtojen vieressä ruudut, jotka aivan selvästi odottavat ruksaamista. Kuitenkin heti perään sulkeissa oleva teksti käskee alleviivaamaan oikean vaihtoehdon. Lomakkeen täyttäjä kohtaa visaisen pulman: ruksi vai alleviivaus, joka tuntuu siinä tilanteessa naurettavalta. Mutta jos hän merkitsee ruksin, niin nauraako viimeksi täysiverinen byrokraatti?

Ohjeiden kielen tulisi aina olla mahdollisimman johdonmukaista. Joskus vaikuttaa siltä, että ohjeita on ollut laatimassa useampi "kokki" pääsemättä joka kohdasta yksimielisyyteen.

Sähköpostiin tulleen ilmoituksen mukaan Microsoft päivittää käyttöehtonsa ja tietosuojalausekkeensa näinä aikoina. Tietosuojalausekkeeseen sisältyviä mainonta-asetuksia voi muuttaa siirtymällä linkistä estosivulle. Kun sivun valintaruudussa lukee Tämän selaimen mukautetut mainokset ovat Käytössä tai Ei käytössä, niin Lisätietoja-kohdassa käyttäjää kehotetaankin valitsemaan vaihtoehdoista Päällä tai Pois päältä. Miksi?

Ota kolme, maksa kaksi. Tätä hämmästyttävän anteliasta mainoslausetta kaupat käyttävät mielellään. Kehotuksen nähdessäni tulee heti mieleen Fingerporin paitakaupan kassalla asioiva mies: kolme paitaa kainalossa ja kaksi maksettavaksi. Sarjakuvan luojan Pertti Jarlan kyky yhdistää arkinen tapahtuma ja kielenkäyttö on ikään kuin jatkojalostettua tilannehuumoria. Osuvimmat kaksoismerkitykset naurattavat vielä monesti jälkeenpäin.

Aina Jarlan jutut eivät osu maaliin mutta usein kyllä. Kun Fingerporissa tehdään laaja remontti lattiasta kattoon, niin arvaahan sen, miten siinä käy. Tai kun poliisi kioskimurron jäljiltä haluaa katsella valvontakameran kuvia. Tai kun kirjastoharjoittelija lukee lainausjärjestelmän käyttöohjeita: (kohta) 1. Aseta kirjastokortti lukijaan. Tai kun…

Osta kolme, maksa kaksi. Hieman hassulta kuulostaa myös tämä yhdellä kirjaimella täydennetty, muuten sama mainoslause. Voiko puhua ostamisesta, jos ostohetki on kuin tuo lisätty s-kirjain: kestää sen sekunnin, ennen kuin kassakone on jo vähentänyt kolmen tuotteen hinnasta yhden.

Ei mainoksia, kiitos

Jostain syystä vanha keittiöradioni on ruvennut omatoimisesti siirtymään kanavalta toiselle. Ehkä se yrittää vaikuttaa rutiineihini, jotka ovatkin varsin pinttyneitä: aina vain Radio Suomea. Tunnen sen tyylin vuosien takaa niin hyvin, että radion avatessani huomaan heti eron. Joskus kanava vaihtuu kesken kuulollaolon, enkä kiinnitä siihen huomiota, ennen kuin sieltä alkaa tulla mainoksia. Niille sanon ei kiitos.

Televisiomainokset taas ovat tunnetusti aikaa, jolloin ”käydään jääkaapilla”. Erityisen ikäviä ne ovat katkoessaan kiinnostavaa elokuvaa. Tuon tuosta joutuu ihmettelemään, keitä mahtavat olla tämänkin pätkän aikaan saaneet alan ammattilaiset. Miten he ovat mahtaneet saada työpaikkansa? Missä näkyy mainoksen luovuus, idea, vetovoima? Kuinka se on voinut saada mainoksen tilaajan hyväksynnän?

Helppo tietenkin arvostella, jos itsestä ei ole tekijäksi. Toisaalta mainoksethan tehdään nimenomaan kuluttajaa varten. Hänellä jos kellä on oikeus arvioida.

Yleensä saman mainoksen näkeminen kerran tai kahdesti riittää. Joskus vastaanottajaan vetoaakin jokin sivuseikka, esimerkiksi musiikki tai huumori, joka pitää mainoksen tuoreena pidempään. Vaikka olen kaikin puolin väärää kohderyhmää (en ole koira enkä sen paras ystävä), en pysty vieläkään nauramatta ohittamaan mainosta, jossa koirat hymyilevät leveästi hammaskivestä puhdistetuin valkoisin hampain. Idea on yksinkertainen ja toteutus kirjaimellisesti loistava.

Vaikka mainokset enimmäkseen ärsyttävät, tulivatpa ne televisiosta, radiosta tai ostoskeskuksen kaiuttimista, niin toisinaan niissä naurattaa myös tahaton huumori. Näin mainostavaa torikauppiasta kannattaisi jokaisen kalanystävän karttaa...

Lehdenlukijaa taas kummastuttaa ilmoitus, joka kehottaa: Varaa aika silmäläääkärille tai optikolle. Miksi hänen pitäisi ruveta muille aikaa varaamaan, itselleenhän hän sitä tarvitsee.