Pienenpieni elämä

 

Luontodokumentteja televisiosta katsoessa voi saada vaikutelman, että niin norsu kuin sammakko olisivat samankokoisia. Ruudussa ne nimittäin saattavat täyttää saman tilan, eikä taustastakaan aina selviä suuri kokoero. Meille se kuitenkin opetetaan yleensä jo pienestä pitäen, joten tiedämme heti vaikutelman vääräksi.

Yhtä helppoa ei lähikuvassa ole erottaa sammakkojen keskinäisiä kokoeroja. Siksi on vaikea mieltää sitä, että maailman pienin sammakkolaji voi olla mitaltaan alle sentin eikä varmaan paina henkäystä enempää. Toiseen ääripäähän eli suurimpaan sukulaiseensa goljatsammakkoon verrattuna kokoero kasvaa melkoiseksi: jopa 30-senttinen saku voi painaa kolmekin kiloa.

Kynnelle mahtuva minisammakko saa seuraa alle 3-senttisen paperiliittimen mittaisesta tursaasta ja viittoilijaravusta. Näitä pieneläjiä ei osaa oikein edes kuvitella, ne olisi nähtävä luonnossa. Tässä tapauksessa kuvaruutu vääristää todellisuutta niin, että ilman ohjelman antamaa tietoa eläimen todellisesta koosta sitä ei pysty mitenkään arvioimaan.

Kahdeksanlonkeroisten tursaiden (eli mustekalojen) painoerot ovat vielä hurjempia kuin sammakkojen: pienimmillään otus voi painaa alle gramman, enimmillään noin sata kiloa.

Nukketalon akvaarion asukkailta vaikuttavien minilajien seuraan liittyy vielä 5-senttisen tulitikkuaskin kokoinen lintu, kimalaiskolibri. Maailman pienin lintu ei sekään paina kuin alle 2 grammaa. Mistä sillä riittääkin energiaa niin ajatusta nopeampaan siipien räpyttelyyn kuin jälkeläisten saamiseen?

Pikkuruiselle kolibrille Goljatia edustavat jättiläisalbatrossi ja andienkondori, joiden yli kolmimetrinen siipiväli saisi ihmisenkin sen nähdessään hiljaiseksi.

Suomen luonnossa – eikä juuri muuallakaan − näitä pienoismaailman eläviä ei pääse kohtaamaan. Senttinen sammakko asustaa trooppisessa Papua-Uudessa-Guineassa ja tursas sekä viittoilijarapu Kaakkois-Aasian saarilla. Kimalaiskolibri puolestaan lentelee Kuubassa.

Luonto osaa totisesti olla ihmeellinen. Usein ihastellaan suurta ja näyttävää, milloin leijonaa, milloin kirahvia, mutta toisaalta iso koko tekee eläimestä myös helpon maalitaulun. Pienikin on ihmettelyn arvoista – ja pienen elämä luultavasti monin verroin pelottavampaa jättiläisten maailmassa.

Kenen sana painaa

 Mikä valtava kuilu entisen ja nykyisen välillä onkaan!

Viimeisessä merkittävässä puheessaan John F. Kennedy painotti taiteen merkitystä ja koulutettujen kansalaisten osallistumista yhteiskunnalliseen auttamiseen. Ihailemansa runoilijan Robert Frostin innoittaman puheen hän piti Massachusettsissa sijaitsevassa yleissivistävässä Amherst Collegessa lokakuun lopulla 1963.

Kun valta tekee ihmisen häikäilemättömäksi, runous muistuttaa häntä rajoistaan. Kun valta kaventaa näköaloja, runous muistuttaa olemassaolon rikkaudesta ja monimuotoisuudesta. Kun valta korruptoi, runous puhdistaa. (Vapaa käännös)

Yhdysvaltain presidenteistä Kennedy ja Barack Obama muistetaan esimerkkeinä puhujista, joiden sanoissa kuuluu muun muassa harkitsevuus, toisten huomioonottaminen, myötätuntoisuus, vastuullisuus sekä kulttuurinen ja muu sivistyneisyys. Heillä oli ja on taito ja kyky kannustaa kuulijoita myönteisiin tekoihin ja tavoittelemaan parempaa, tasa-arvoisempaa maailmaa.

Se, jolla on vain vasara, näkee pelkkiä nauloja.

Edellä olevan amerikkalaisen sanonnan kerrotaan olevan peräisin Abraham Maslow'lta.

Se iskee kuin naulankantaan Yhdysvaltain nykyiseen presidenttiin, jolta tuntuvat puuttuvan kaikki aiemmin mainitsemani ominaisuudet. Ilmeisen suppean sanavaraston mukaan kaikki mieluisa on mahtavaa ja kaikki epämieluisa häpeällistä. Mieluisaa on tietenkin vain se, minkä presidentti voi suoraan tai kiertoteitse liittää itseensä ja omaksi saavutuksekseen.

Nykyistä presidenttiä eivät näytä esimerkiksi maan myllerrykset kiinnostavan niin paljoa, että niiden vuoksi kannattaisi pitää julkisia puheita kansalaisten rauhoittelemiseksi. Itselleen merkityksettömät asiat hän ohittaa muutamalla lauseella. Sen sijaan hän saattaa pikkutarkasti selvittää kymmenisen minuuttia sitä, miksi tarvitsi esiintymislavalta poistumiseen muiden apua (lähde: The Daily Social Distancing Show with Trevor Noah).

Se, mikä on häpeällistä, on juuri presidentin oma kielenkäyttö, hänen tapansa puhua muista ihmisistä halveksivasti ja törkeästi.

Miten solvaamisen kestävät Yhdysvaltojen presidentinvaalien demokraattiehdokas Joe Biden ja hänen valitsemansa varapresidenttiehdokas senaattori Kamala Harris, se nähdään seuraavien kuukausien aikana. Ainakin edellinen vastaehdokas Hillary Clinton näyttää hänestä tehdyn dokumentin perusteella selvinneen myllytyksestä ehjänä. Jos voi menneelle nauraa, on voittanut.

 

Ennen kuin aidan rakennan, 

kysyn, millainen tulos, 

mitä aitaan sisään, mitä ulos.

Robert Frost

Lukittu

E S A R I N T U L O M D P C F B V H G J Q Z Y X K W

Minulle luetellaan aakkosia tässä järjestyksessä, kunnes silmääni räpäyttämällä pysäytän keskustelukumppanini kirjaimeen, joka hänen on merkittävä muistiin. Sitten sama aloitetaan uudestaan ja ellei virheitä satu, saadaan suhteellisen nopeasti kasaan kokonainen sana ja sitten jokseenkin ymmärrettäviä lauseenpätkiä.

Tuttu ABC-alkuinen rimpsu näyttää pyörineen lottokoneen kyydissä. Rivi perustuu kuitenkin tilastolliseen laskentaan, jonka avulla kirjaimet ranskan kielessä järjestyvät esiintymistiheytensä perusteella. Kun yleisimmin käytetyt kirjaimet luetellaan heti alussa, keskustelu helpottuu ja aikaa säästyy. Tosin paljon riippuu keskustelukumppanista ja hänen kyvystään käyttää aakkossysteemiä muistinsa tai kynän ja paperin avulla (tuolloin käytössä olleet välineet).

Joulukuussa 1995 autonratissa yllättänyt sairauskohtaus vei ranskalaisen Jean-Dominic Baubyn, työntäyteistä elämää viettäneen, kirjallisuutta harrastaneen Elle-lehden päätoimittajan opettelemaan aakkosia uudelleen. Kun puheterapeutti opetti hänet lausumaan ne ymmärrettävästi, se tuntui kirjaimellisesti syvällä:

Kuulin käheän, aikojen hämärästä kumpuavan ääneni kiskovan kuin tyhjästä nuo kaksikymmentäkuusi kirjainta. Tuo uuvuttava harjoitus sai minut tuntemaan itseni luolamieheksi, joka on juuri keksimässä kielen.

Baubylta ei kuitenkaan mennyt vain puhekyky − laajan aivorunkovaurion saanut mies oli joutunut oman itsensä vangiksi. Tilaa kutsutaan locked in ‑oireyhtymäksi: siinä potilaan raajat, vartalon lihakset, kasvot sekä puhumiseen ja nielemiseen tarvittava lihaksisto ovat halvaantuneet. Silmien liikkeet ovat useimmiten säilyneet. Ajattelu, muisti, järkeily, kielellinen kyky ja tunteet ovat entisellään, ainoastaan keinot itsensä ilmaisemiseen puuttuvat. (Aikakauskirja Duodecim)

Baubylla ainoa toimiva kohta oli vasen silmä. Viestimiseen tarvittava ymmärrettävä kieli ei syntynyt enää äänielimissä eikä välittynyt eleissä, se oli hänen silmässään.

Kun perhe kävi sairaalassa katsomassa Baubya, hänen poikansa ehdotti: ”Pelataanko hirsipuuta?” Isä olisi halunnut vastata, että halvaantuminen riittää, kiitos vaan, mutta hidas kommunikaatiosysteemi ei sallinut moisia sukkeluuksia. Hienoinkin sananterä tylsistyy ja lässähtää, kun sitä muovailee minuuttikaupalla.

Työnsä niin traagisesti menettäneelle entiselle päätoimittajalle kieli merkitsi ainoaa yhteyttä ulkomaailmaan.

Puhun edelleen ”lehdestäni”, vaikka se onkin virheellinen ilmaisu, aivan kuin persoonapääte olisi yksi niistä ohuista langoista, jotka sitovat minut elävien maailmaan.

Aikaa vievää aakkosjärjestelmää käyttäen Bauby alkoi puolen vuoden kuluttua halvaantumisestaan kirjoituttaa yhteiskirjeitä noin 60 ystävälle ja sukulaiselle. Vastauskirjeistä tuli hänen aarteitaan. Jonakin päivänä haluaisin liimata ne toisiinsa kilometrin pituiseksi nauhaksi, joka liehuisi tuulessa kuin ystävyyden viiri.

Näin syntyi myös kirja Perhonen lasikuvussa (1997). Siitä kuvastuu Baubyn huumorintaju, mielikuvitus, lannistumaton luonne ja sivistyneisyys.

Jean-Dominic Bauby (1952−1997), ”luolamies, joka keksi kielen”, liikkui ajatuksissaan äärestä toiseen miettiessään, millaisiin johtopäätöksiin etnologit mahtavat tulla vuonna kolmetuhatta lehteillessään näitä muistiinpanoja, joissa voi olla sikin sokin sellaisia lausahduksia kuin: ”jumppari on raskaana”, ”varsinkin jaloissa”, ”se on Arthur Rimbaud” ja ”ranskalaisethan pelasivat kuin porsaat”. Seassa kaikenlaisia käsittämättömyyksiä, väärinkirjoitettuja sanoja, kadonneita kirjaimia ja unohtuneita sanoja.

Nyt kun maailmalla moni pitää koronapandemian aiheuttamaa pysähdystä rajuna ja vastustaa rajoituksia vapaudenriiston nimissä, voi vain kysyä: Mitäpä me mistään tiedämme.