maanantai 20. tammikuuta 2020

Ennen ja jälkeen


Kun kerrankin jokin valtio myönsi tehneensä sen, mistä sitä syytettiin, viestimissä ihmeteltiin saadun tunnustuksen hitautta. Eikö pitäisi ihmetellä tunnustusta ylipäätään? Ukrainalainen matkustajakone ammuttiin alas keskiviikkona 8.1.2020, ja lauantaina 11.1.2020 Iran ilmoitti olevansa teon takana, tosin alasampuminen oli sen mukaan vahinko.

Yleensä ne valtiot tai muut tahot, jotka ovat toimillaan horjuttaneet kansainvälistä tasapainoa, kiistävät syytökset mahdollisista, jopa hyvin vahvoista todisteista huolimatta. Niin Irankin teki ensin, mutta myönsi teon jo muutamaa päivää myöhemmin.

Sitä tulee kaikesta huolimatta arvostaa.

Syytteet ja tunnustukset vievät ajatukset televisiossa joskus esitettyyn dokumenttiin ja aivan toisenlaiseen tilanteeseen, jossa todisteilla ei ole osaa eikä arpaa. Ennakointikin osoittautuu ennakkoluuloksi.

Vuonna 1966 Yhdysvalloissa Kaliforniassa pidettiin kuuleminen, jossa käsiteltiin Delanossa oikeuksiensa puolesta mieltään osoittaneiden viiniviljelmien työntekijöiden pidätystä. Kuulemisessa oli mukana kolme senaattoria, joihin kuului entinen oikeusministeri Robert Kennedy.

Viimeisenä päivänä Kennedy esitti kysymyksiä pidätyksistä vastuussa olleelle seriffi Leroy Galyenille. Galyen suosi ennalta ehkäiseviä otteita häiriöiden välttämiseksi yhteisössään ja meni siinä toisinaan liian pitkälle. Tässä tapauksessa mielenosoittajat eivät olleet tehneet mitään rikollista. Kun Kennedy tivasi pidätyksen syytä, seriffi vastasi: ”He ovat valmiita rikkomaan lakia.”
 

lauantai 11. tammikuuta 2020

Ara ilmalaivalla Valhallaan


Kirjoitetun kielen parissa voi sekä työskennellä että leikitellä. Leikistä tahtoo tulla puolitotista, kun siihen oikein syventyy. Esimerkiksi anagrammien kehittely tuottaa paitsi huvia saa myös aivot liikkeelle, niin ettei alkuun päästyään millään haluaisi luovuttaa. Se on lisäksi erinomaista ajankulua ainakin niille, jotka mielivät käyttää myös päätään eikä vain näppäilysormiaan.

Tuttu suomenkielinen ilmaus muokkautuu mitä erilaisimpiin versioihin. Yksittäisten sanojen keksiminen on huomattavasti helpompaa kuin kaikkien kirjainten (yhteensä 25) käyttäminen kerralla: Käytössä on 12 vokaalia, joista vain 2 erilaista ja niistäkin toista (A) peräti 10 kappaletta, 13 konsonantista puolestaan 7 on samaa (L). Se taas merkitsee hyvin adessiivipitoisia eli tässä tapauksessa vain -lla-päätteisiä anagrammeja.

Täydellisimmin kokonaisia lauseita ovat tai niitä vastaavat esimerkiksi seuraavat: Hallama raivaa illalla lavaa, Rahalla vaali, ivaa N. Mallalla (= Mallan luona), Ala vihaamalla vallan rallia ja Vaarana hallaa illalla, Vilma. 

Monenlaisista aiheista jälkien siivouksesta korruptioon ja huolehtivaan varoitukseen voi puhua näinkin vähin aineksin.

Kirjaimista saa melko vaivatta koottua verbittömiä, otsikkoa muistuttavia ilmauksia, kuten Maalarina halvalla laivalla, Harvalla maalla lainavallia, Laihialla vallalla Narvamaa, Vailla rahaa Vallilan maalla, Harvainvallalla maa-ala lila sekä Ara ilmalaivalla Valhallaan.

Toisen vokaalin (I) vähyys rajoittaa yksikön persoonamuotoisten verbien käyttämistä, koska jäljelle jäisivät vain lukuisat A-kirjaimet. Verbi saadaan ujutettua mukaan käyttämällä joko partisiippi- tai infinitiivimuotoa: Varhain illalla maalaavalla, Lallin vaivalla raahaamalla, Raivaamalla lava hallin alla.

Kuin surullinen mainos ruostuville aluksille on ilmaus Halvalla laiva Aralin maalla.

Suomen kielen yleisimpiin kirjaimiin kuuluvat juuri A ja L, ja ne sisältyvät myös moniin nimiin. Edellä mainittujen etu-, suku- ja paikannimien (Malla, Vilma, Hallama, Narvamaa, Laihia) ohella esimerkkeihin pääsevät myös Lillan, Laila, Valma, Arvi sekä Marin: Lillanilla harmaa laavalava, Lailalla varmaan A-hallilava, Valmalla laiva lainarahalla, Laihalla laamalla Arvin vala ja Marinilla lavalla alla vahaa.

Aihepiireistä myös eläimet (tai niihin viittaava nimitys) erottuvat selvästi. Laiha laama saa seurakseen harmaat valaat, hallavat naaraat, lihavan naalin sekä jo mainitun aran (papukaijan): Harmailla valailla vana alla, Hallavilla naarailla malvaa, Lamalla lihava naali varalla.

Vielä muutama versio adjektiivista vanha: Vanhalla aralialla maavalli, Maali alla vanhalla vaarilla.

Kirjainten sitkeä pyörittely tuottaisi varmasti monta muutakin enemmän tai vähemmän järkeenkäyvää ilmausta. Joissakin kielissä voi todella olla vain 2–3 vokaalia ja alle 10 konsonanttia – onneksi suomen kieli on tässäkin asiassa kehittynyt monien ilmaisumahdollisuuksien kieleksi.

Esitetyistä anagrammeista vain yksi kuuluu samaan aihepiiriin kuin alkuperäinen innoituksen lähde. Sehän on tietenkin jopa suomen kielen kauneuskilpailuissa menestynyt, säätiedotuksista klassikon maineeseen noussut lyyrinen ilmaus Alavilla mailla hallanvaara.

maanantai 6. tammikuuta 2020

Katseeseen kätketty


Junassa kovaääninen, melkein korvan juuressa kailottava kaiutin on koko matkan kovin puheliaalla päällä. Lisäksi jokaista puheenvuoroa edeltää kimakka äänimerkki. Matkakohteen kaduilla tuuli puhaltaa kovasti ja kylmästi vastaan. Varsinaisen käyntikohteen täyttää heti eteisessä kiemurteleva jono, virran mukana on edettävä.

Lähtöasetelmat eivät siis ole ihanteelliset odotetulle tapaamiselle, mutta tietyllä tapaa kuitenkin paremmat kuin edelliskerralla – tapahtuihan se hautausmaalla. Tällä kertaa, Helene, vastaat katseeseen museon seinältä. Mitä mahdat miettiä ollessasi siinä kaikkien tarkkailtavana, kun oma tehtäväsi oli tarkkailla muita?

Seiniä kiertävässä henkilögalleriassa tulee hienosti esiin se, miten olet maalattavaksi valitsemasi ihmiset nähnyt ja halunnut nähdä. Toisin kuin omakuvissasi, joissa katsot kohti, moni kuvaamasi ihminen ei tee samoin. Joku on luonut katseensa alas, toinen kuin taivaisiin, jonkun katse kohdistuu sivukehyksen kätköön, ja me katsomme hänen profiiliaan. Joku ei näytä kasvojaan lainkaan vaan on selin katsojaan. Silti asentoa voi tulkita yhtä lailla kuin kasvojen ilmeitä.

Paitsi miksi aina pitäisi tulkita, miksei voi vain katsoa? Antaa kuvan puhua sellaisenaan, jos se puhuttelee, ja pohtia sitä, miten se vaikuttaa omaan itseen. Toisista on niin helppo tehdä myös vääriä tulkintoja. Pidettiinhän ennen kadulla itsekseen puhuvaa ilman muuta höperönä, nykyisin ei enää voi tietää.

Yhdellä seinällä se jossain piilossa ollut pitkäsäärinen tyttö yhä solmii tanssikenkäänsä. Onko tämä katsojalle kerran elämässä -hetki? Kerran elämässä, ja sitten tyttö katoaa taas.

Maalaustesi joukossa on myös ennen näkemättömiä yllätyksiä. Käsitykseni sinusta taiteilijana vain vahvistuu. Kiitos, että vuosikymmenten aikana tekemäsi työn tulokset levittäytyvät nyt yhdellä kertaa silmien eteen.

Museosta ei koskaan pääse pois ostamatta taiteilijoiden töistä painettuja kortteja. Kortissa esimerkiksi maalaus valokuvana muistuttaa eniten alkuperäistä teosta. Ristiriitaisin mielin sen sijaan silmäilen kaikkea muuta, mitä taiteellasi myydään – kuin Disneyn maailmassa. Tietenkin on hienoa, että tunnettuutesi leviää, mutta... Mitä mieltä itse olisit, Helene?