Letti heiluu ladulla

Eri urheilulajeissa varmaan mietitään jatkuvasti, miten varusteita ja välineitä voitaisiin kehittää niin, että myös kilpailijoiden suoritukset voisivat parantua. Esimerkkinä urheilua vähän seuraavalle tulee hämärästi mieleen jokin lehtiartikkeli uimareiden kilpa-asujen parannuksista. Ehkä myös mäkihyppypuvusta on ollut puhetta?

Vaan lieneekö koskaan tutkittu, onko pitkillä hiuksilla mitään haittavaikutusta urheilusuoritukseen? Painavathan pitkät hiukset enemmän kuin lyhyet. Lisäksi niistä voisi koitua monenlaista muuta harmia.

Urheilua vähän seuraava seuraa silti vahvasti ampumahiihtoa ja on huomannut, että lajin naiskilpailijoista lähes jokaisella liehuu poninhäntä tai letti vauhdikkaassa menossa. Hämmästyttävän moni naisurheilija ylipäätään pitää pitkätukkatyylistä. Mies(ampuma)hiihtäjillä sen sijaan pitkiä hiuksia ei ole kummemmin näkynyt.

Luulisi, että hiukset sotkeutuvat aseeseen, kun sen kiireessä ottaa selästään ampumapaikalla. Tai mitä jos ne tuulisessa paikassa lentävät silmille ja vievät hiihtäjän ladulta metsään?

Ampumahiihdon ohella samantyyppiset kysymykset tulevat mieleen silloin, kun kilpaillaan korkeus- ja seiväshypyssä. Entä jos letti tai poninhäntä osuu rimaan ja pyyhkäisee sen pidikkeiltään? Ilmeisesti liikeradat ovat kuitenkin sellaiset, ettei tällaista voi todellisuudessa tapahtua. Televisioruudun kuvakulmat saattavat harhauttaa, ja katsoja saa näin hieman lisäjännitystä.

Urheilija joutuu treenaamaan jos ei päivittäin niin ainakin melkein, mikä vaatinee työläältä tuntuvaa tiheää hiusten pesemistä ja kuivaamista. Se ei näytä kuitenkaan naisurheilijoita haittaavan, koskapa hiukset eivät ole lyhentyneet. 

Kuinka ollakaan, Korean olympialaisten ampumahiihdossa on tähän asti pärjännyt parhaiten se melkein ainoa lyhyttukkainen saksalaiskilpailija. Jospa hännät heiluvat voiton merkkinä taas huomenna? Jospa suomalainen häntä?

Juuri ennen kesälomaa

Toisia innostavat meneillään olevat PyeongChangin talviolympialaiset, toiset taas elävät nykyhetkeä mieluummin tulevan odotuksessa. Kyse on tietenkin kesälomasta. Ajatus lomasta tuntuu joillekin toimivan ainoana pontimena jaksaa työssä.

Jokaiselle suotakoon se onnen hetki, kun pääsee rientämään kesälaitumille. Pitkä odotus ja kärsimättömyys saattavat kuitenkin viime metreillä saada tarkkaavaisuuden työpaikalla herpaantumaan niin, että siitä aiheutuu harmia jollekin toiselle.

Jokunen vuosi sitten kävin kesällä silmälääkärissä. Kerrottiin, että hän olisi juuri jäämässä lomalle, mutta aika järjestyi vielä ennen sitä. Kun sitten aloin hankkia uusia silmälaseja, silmälasiliikkeessä huomattiin, että reseptistä puuttui jokin oleellinen merkintä. Jouduin odottelemaan silmälääkärin lomaltapaluuta. Alekauden mallisto ehti sopivasti vaihtua syysuutuuksiin.

Oleellinen puuttuva merkintä osoittautui lopulta numeroksi nolla.

Toisella kertaa jouduin kalliiseen hammasoperaatioon yksityiselle hammaslääkärille. Hän suostui hieman nyreästi ehdottamiini osamaksujärjestelyihin. Kenties hänen muille asiakkailleen ei tuottanut vaikeuksia maksaa kerralla reilusti yli 3 000 euron laskuja.

Operaatio vei kaikkine tutkimuksineen, viivästyksineen ja viimeistelyineen maaliskuusta kesäkuuhun. Kahdesti varsinaisen operaation jo sovittu aika peruttiin, niin että jännitykseni alkoi ja nousi ylimmilleen joka kerta uudelleen.

Viimeinen käynti oli juuri ennen juhannusta. Hammaslääkärillä näytti selvästi jo olevan hoppu hypätä autoonsa ja ajaa kohti yötöntä yötä.

Kun lähdettyäni kävelin kotiin, joka toisella askeleella uusi hammas kolahti vastinpariinsa. Soitto vastaanotolle varmisti asian: hammaslääkärin kesäloma oli alkanut. Jätin viestin.

Loma loppui aikanaan, ja minulle ilmoitettiin uusi aika. Kolahtelun korjaamiseksi riitti hionta, mutta se ei suinkaan ilahduttanut hammaslääkäriä. Hän haukkui assistenttinsa syystä, että tämä oli varannut moiseen niin paljon hänen kallista aikaansa. Kun olin lähdössä, sain kuulla sanat: Älä soita enää. 

Jos mistä, niin siitä kyseinen hammaslääkäri voi olla varma.

Kaikille samaa

Tällaisena päivänä päässä soi mikäs muu kuin Juice. Kun lumipöpperössä taivaltaa läpi tuulen ja tuiskun, tulee kiusaus liittyä säästä valittajien joukkoon.

Joillekin mikään sää ei tunnu kelpaavan. Jos säiden herra toteuttaisi heidän toiveensa, talvisin olisi aina pieni määrä lunta ja muutama aste pakkasta. Kesän toivelistalla paistaisi aurinko ja olisi riittävän lämmintä, hiukan yli 20 astetta. Tosin jos lehtien otsikoita on uskominen, ”kaikki” haluaisivat silkkaa hellettä. Säiden kirjo supistuisi varsin kapea-alaiseksi, jos ihminen saisi päättää.

Säätila on kuitenkin asia, josta voi oikeasti todeta, että ennen oli paremmin. Kauniita kesäpäiviä riitti pitkäksi aikaa kerrallaan, niin myös kunnon talvikelejä. Ilmaston muututtua sää vaihtuu melkein päivittäin toiseksi, ja valitettavasti ne kunnon talvet ovat enää pelkkä muisto. Nyt yksittäiset lumimyräkätkin saavat maan kaaostilaan.

• • •

Koteja esittelevissä lehtijutuissa asukkaat usein kertovat viihtyvänsä parhaiten keittiössä. Siellä kokoonnutaan aterioille ja vietetään muutenkin aikaa perheen tai ystävien seurassa. Keittiön pöydän ääressä tehdään myös töitä tai läksyjä.

Jos keittiötä pidetään kodin tärkeimpänä ja viihtyisimpänä tilana, miksi meille tuputetaan kaikkialla olohuonetta? Kun suunnitellaan uutta tai kehitetään vanhalle tilalle uutta käyttöä, väistämättä saa jostain lukea, että ollaan tekemässä ”kaikille yhteistä olohuonetta”. Olipa kyseessä aukio, kirjasto, kauppakeskus tai jopa matkalippuja myyvä palvelupiste, suunnittelijat saavat saman ahaa-idean: Tehdään siitä olohuone!

Minunkin mielestäni keittiön puolella on viihtyisämpää.