Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työ. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Juuri ennen kesälomaa



Toisia innostavat meneillään olevat PyeongChangin talviolympialaiset, toiset taas elävät nykyhetkeä mieluummin tulevan odotuksessa. Kyse on tietenkin kesälomasta. Ajatus lomasta tuntuu joillekin toimivan ainoana pontimena jaksaa työssä.

Jokaiselle suotakoon se onnen hetki, kun pääsee rientämään kesälaitumille. Pitkä odotus ja kärsimättömyys saattavat kuitenkin viime metreillä saada tarkkaavaisuuden työpaikalla herpaantumaan niin, että siitä aiheutuu harmia jollekin toiselle.

Jokunen vuosi sitten kävin kesällä silmälääkärissä. Kerrottiin, että hän olisi juuri jäämässä lomalle, mutta aika järjestyi vielä ennen sitä. Kun sitten aloin hankkia uusia silmälaseja, silmälasiliikkeessä huomattiin, että reseptistä puuttui jokin oleellinen merkintä. Jouduin odottelemaan silmälääkärin lomaltapaluuta. Alekauden mallisto ehti sopivasti vaihtua syysuutuuksiin.

Oleellinen puuttuva merkintä osoittautui lopulta numeroksi nolla.

Toisella kertaa jouduin kalliiseen hammasoperaatioon yksityiselle hammaslääkärille. Hän suostui hieman nyreästi ehdottamiini osamaksujärjestelyihin. Kenties hänen muille asiakkailleen ei tuottanut vaikeuksia maksaa kerralla reilusti yli 3 000 euron laskuja.

Operaatio vei kaikkine tutkimuksineen, viivästyksineen ja viimeistelyineen maaliskuusta kesäkuuhun. Kahdesti varsinaisen operaation jo sovittu aika peruttiin, niin että jännitykseni alkoi ja nousi ylimmilleen joka kerta uudelleen.

Viimeinen käynti oli juuri ennen juhannusta. Hammaslääkärillä näytti selvästi jo olevan hoppu hypätä autoonsa ja ajaa kohti yötöntä yötä.

Kun lähdettyäni kävelin kotiin, joka toisella askeleella uusi hammas kolahti vastinpariinsa. Soitto vastaanotolle varmisti asian: hammaslääkärin kesäloma oli alkanut. Jätin viestin.

Loma loppui aikanaan, ja minulle ilmoitettiin uusi aika. Kolahtelun korjaamiseksi riitti hionta, mutta se ei suinkaan ilahduttanut hammaslääkäriä. Hän haukkui assistenttinsa syystä, että tämä oli varannut moiseen niin paljon hänen kallista aikaansa. Kun olin lähdössä, sain kuulla sanat: Älä soita enää. 

Jos mistä, niin siitä kyseinen hammaslääkäri voi olla varma.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Raha ratkaisee myös ruohonjuurilla



Pidetään päivänselvänä, että raha motivoi työntekoon esimerkiksi johtajaksi hakevaa. Vain kalliilla saa hyvän. Vieläpä niin hyvän, että hänelle kannattaa maksaa mukava summa silloinkin, kun hänestä on päästävä eroon. Pärjää sitten aikansa eikä heti tarvitse etsiytyä lähimpään te-toimistoon.

Jostain syystä saman motivointikeinon ei katsota koskevan kaikkia. Juuri tästä tuntemattomasta syystä muun muassa maan hallituksessa ajatellaan, että työtöntä riittää innostamaan ajatus Ain laulain työtäs tee. Palkasta ei niin väliä, kun keinona voi käyttää myös pakkoa. Millä tavalla palkaton työnteko parantaa rahattoman elämää? (Nyt ei siis todellakaan ole kyse mistään vapaaehtoistöistä.)

Viestimissä kerrotaan toisinaan ihmisistä, jotka ovat tahtomattaan tai tietämättään joutuneet kaikki nielevän byrokratian uhreiksi. Varsinkin te-toimiston kieltoihin ja pakkoihin perustuvassa sääntöviidakossa ihminen tuntee itsensä usein aika voimattomaksi. Hänestä tehdään syyllinen melkein asiassa kuin asiassa. Kimmo Häkkilän kolumnissa (Aamulehti 27.4.2016) kerrotaan jälleen yksi sellainen tarina.

Harvan palkanmaksu keskeytyy aivan yhtäkkiä, mutta mitä tekee se työtön, jota uhataan karenssilla melkein mistä tahansa? Eikä vain uhata vaan uhkaus myös toteutetaan. Hänellä ei ole talousasiantuntijoiden suosittelemaa kahden kuukauden vararahastoa, johon turvautua pahana päivänä. Jos suurin osa työttömän päivärahasta menee esimerkiksi vuokraan, karenssi merkitsee heti pahinta painajaista. Jos sen takia menettää asuntonsa, miten ikinä pystyy maksamaan takuuvuokria uudesta? 

Nyt suunnitelmissa on myös työttömien pakkoraportointi tekemisistään, toki "vain" työnhaun osalta. Milloinkahan työtön velvoitetaan kantamaan valvontarangaistuksissa käytettävää jalkapantaa nilkassaan?