Pidetään päivänselvänä, että raha motivoi työntekoon esimerkiksi
johtajaksi hakevaa. Vain kalliilla saa hyvän. Vieläpä niin hyvän, että hänelle
kannattaa maksaa mukava summa silloinkin, kun hänestä on päästävä eroon. Pärjää
sitten aikansa eikä heti tarvitse etsiytyä lähimpään te-toimistoon.
Jostain syystä saman motivointikeinon ei katsota koskevan
kaikkia. Juuri tästä tuntemattomasta syystä muun muassa maan hallituksessa ajatellaan, että
työtöntä riittää innostamaan ajatus Ain
laulain työtäs tee. Palkasta ei niin väliä, kun keinona voi käyttää myös pakkoa.
Millä tavalla palkaton työnteko parantaa rahattoman elämää? (Nyt ei siis todellakaan
ole kyse mistään vapaaehtoistöistä.)
Viestimissä kerrotaan toisinaan ihmisistä, jotka ovat
tahtomattaan tai tietämättään joutuneet kaikki nielevän byrokratian uhreiksi. Varsinkin
te-toimiston kieltoihin ja pakkoihin perustuvassa sääntöviidakossa ihminen
tuntee itsensä usein aika voimattomaksi. Hänestä tehdään syyllinen melkein
asiassa kuin asiassa. Kimmo Häkkilän kolumnissa (Aamulehti
27.4.2016) kerrotaan jälleen yksi sellainen tarina.
Harvan palkanmaksu keskeytyy aivan yhtäkkiä, mutta mitä
tekee se työtön, jota uhataan karenssilla melkein mistä tahansa? Eikä vain
uhata vaan uhkaus myös toteutetaan. Hänellä ei ole talousasiantuntijoiden
suosittelemaa kahden kuukauden vararahastoa, johon turvautua pahana päivänä.
Jos suurin osa työttömän päivärahasta menee esimerkiksi vuokraan, karenssi
merkitsee heti pahinta painajaista. Jos sen takia menettää asuntonsa, miten
ikinä pystyy maksamaan takuuvuokria uudesta?
