Kutoja, kehrääjä, lavastaja ja suutari − enimmäkseen kadonneita tai
katoavia ammatteja ihmisten maailmassa. Tullee aika, jolloin termit elävätkin
enää eläinten lajinimistössä. Vain lavastajilla
ei liene mitään hätää niin kauan kuin teatteri ja ylipäänsä kulttuuri on
voimissaan.
Kutoja- ja lavastajalinnut ovat saaneet nimensä
monipuolisten pesänrakennustaitojensa mukaan, kehrääjät puolestaan kehräämistä
muistuttavan äänen takia. On myös kehrääjäpunkkeja (viralliselta nimeltään
vihannespunkkeja), jotka tuottavat seittiä. Minkään näistä ei tarvinne pelätä
töiden loppumista.
Menneen ajan käsityöammatista muistuttaa myös teltantekijäleikko, jolle onkin sittemmin
pitänyt keksiä uudempi nimitys telttahankko.
Entä miten tointaan hoitaa pohjankauppiasrotta?
Ihmisen näkökulmasta katsoen leikkisämpää merkitystä edustavat pohjanmerikarhu (hylje) ja kalastajayökkö. Brasilianvaeltajahämähäkki kuulostaa vapaalta sielulta, jolla ei
ole kiire minnekään.
Ammattinimikkeiden ohella eläinlajeja näyttää nimetyn myös
muun inhimillisen elämän mukaan, kuten husaariapina ja amiraaliperhonen
(sotilassanasto), havununna, munkkihylje ja kutojiin kuuluvat piispat (uskonnollinen sanasto) sekä herttua-apina, keisaritamariini, keisaripingviini,
kuningastrappi, kuningasantilooppi, kuningaskobra,
kuningaskalastaja (aatelisto,
hallitsijat). Kuninkaalliset ovatkin edustettuina monilukuisesti joskin
yksipuolisen miesvoittoisesti. Ja juuri on juhlittu pisimpään vallassa ollutta brittihallitsijaa, kuningatarta!
Luonto-ohjelmia katsoessa saa toisinaan ihmetellä mitä
kummallisempia eläintennimiä. Nimeäminen vaatii kuitenkin ankaraa pohtimista ja
lajituntemusta, kuten ilmenee esimerkiksi lintujen nimeämisen periaatteista.
Toisaalta nimi voi joskus löytyä vaikka puhelinluettelosta, jos kerralla pitää
nimetä isompi joukko.
Binomisen nimistön eli luokittelujärjestelmän, jossa
kullakin lajilla on oma kaksisanainen tieteellinen nimensä, kehitti
ruotsalainen luonnontutkija Carl von
Linné 1700-luvulla. Lajinimi muodostuu sukua merkitsevästä nimestä ja sen
jälkeen tulevasta lajimääritteestä, esimerkiksi Vanessa atalanta
(amiraaliperhonen).
Vielä nimeämättömiä lajeja on miljoonia, ja nimeämisen
merkityksestä ollaan ainakin kahta mieltä. Joidenkin mielestä se helpottaa
lajin suojelua, koska lajinimi on osoitus olemassaolosta. Toisten mielestä taas
ensisijaista on suojella uutta lajia sen löydyttyä sen sijaan, että aikaa
kulutetaan lajin kuvailemiseen ja luetteloimiseen. (Helsingin Sanomat 27.1.2013)
Alkuvuodesta 2013 Turun Sanomissa julistettiin
maailmanlaajuisesti harvinainen avoin nimikilpailu, jossa etsittiin lajinimeä
Perun Amazoniasta löytyneelle loispistiäiselle. Nimeämisprosessi vei
yli vuoden (TS 3.2.2014). Jokohan pistiäisristiäiset on pidetty?
Toisaalta lajeja kuolee sukupuuttoon kiihtyvällä vauhdilla.
Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan esimerkiksi selkärankaiset eliöt kuolevat
nyt sukupuuttoon 114 kertaa nopeammin kuin tavallisesti. Näin on käynyt yli 400
lajille vuoden 1900 jälkeen. Tutkijoiden mukaan siihen kuluisi normaalisti jopa
10 000 vuotta. Artikkelin perusteella vaikuttaa siltä, että yllättäen myös ihmislaji tarvitsisi suojelua. (HS 23.6.2015)
Maan päivänä
