Kun hatuttaa

Seuratessani äskeisten brittihäiden kirkkoon kokoontunutta vierasjoukkoa tuli ohimennen mieleen ampumahiihtokilpailujen katsomot. Kummassakin ihmiset haluavat erottua muista, ja sehän onnistuu mitä omituisimpien päähineiden avulla.

Urheilukatsomoissa päähinemuoti vaikuttaa tietoisen koomiselta, ja suosikkityyppi vaikuttaa olevan jokin eläinhahmo. Tosin monenlaista töyhtöhyyppää näkee myös kuninkaallisten juhlahattumuodissa. Kohti korkeuksia nousevat töyhtöhyypät eivät yleensä ole täyshattuja vaan niin sanottuja hatukkeita.

Ilmeisesti häävieraat itse eivät nähneet mitään koomista milloin lautasantennia, milloin linnunpesää muistuttavissa hatuissaan: tuskin kukaan tieten tahtoen halusi naurunalaiseksi. Kotikatsomossa nämä ilmestykset kuitenkin herättivät suurta hilpeyttä.

Hattujen valtavat lierit vievät niin paljon tilaa, että naisvieraan kummallekin puolelle pitäisi jättää tyhjä tuoli. Koska se taas ei vieraiden lukumäärän vuoksi käy, tilaa on säästetty kääntämällä hattu pystyyn, ”lautaseksi poskelle”. Näin se suojaa esimerkiksi vieressä istujan epämiellyttävästi tuoksahtavalta hengitykseltä tai uteliaalta tuijotukselta.

Kummasti nuo ”lautaset” asennosta huolimatta pysyvät päässä. Aivan yhtä mystisesti kuin Jacqueline Kennedyn pillerirasia hänen takaraivollaan.

Englannissa juuri kuningasperhe juhlineen pitää yllä näyttävää hattumuotia. Modistin ammatti lienee suosittu ja varmasti työllistävä. 

Koska Suomeen ei aikoinaan saatu kuningasta, olisikohan suomalaisella modistilla aihetta miettiä erikoistuvansa penkkiurheiluväen asustamiseen?

Nimenomaan omaan nimeen

Sukulaisen kertoman tositarinan mukaan muuan henkilö tavoitteli puhelimella toista henkilöä, jonka tehtävänkuvaan hän arveli asiansa kuuluvan. Ensimmäiselle se ei kuulunut eikä toisellekaan. Puhelu siirrettiin vielä kolmannelle. Siinä vaiheessa soittaja jo epäili ottaneensa yhteyttä eläintarhaan: kaikilla kolmella hänen soittoonsa vastanneella sattui olemaan sukunimenä jonkin eläimen yleisnimi.

Vuosia sitten eräässä paikallislehdessä vihillemenostaan ilmoitti pariskunta Pesu ja Karhu. Monen kömpelön kuuloisen kaksoisnimen rinnalla Pesu-Karhu olisi mitä näppärin. Ilmoituksesta ei selvinnyt, tulisiko se käyttöön. Ei kuitenkaan voi välttyä ajatukselta, että nuoripari päätti mennä naimisiin sillä sekunnilla, kun kumpikin kertoi sukunimensä.

Entä kuinkahan usein sopiva sukunimi tietoisesti vaikuttaa ammatinvalintaan? Usein mainittuja osuvia esimerkkejä monen muun joukossa ovat ylipuutarhuri Arno Kasvi, kasvitieteilijä Seppo Vuokko ja meteorologi Pekka Pouta.

Toisinaan ammattiin liittyvä kuvaava sukunimi lähestyy aihettaan kielteisemmän sävyisenä mutta silti mielleyhtymä voi olla hauska. 

Lasten liikkumisen vapauteen on perehtynyt erikoistutkija Marketta Kyttä (Helsingin Sanomat 11.2.2018). Liikkumista on tanssikin, jonka ammatikseen on valinnut tanssinopettaja Taina Puujalka (mahdollisesti niin ikään HS:n lehtiartikkeli useamman vuoden takaa).

Suvi Kouri taas tutkii naispuolisten upseerien sopeutumista sotilasyhteisöön. Aiheeseen liittyvät myös syrjinnän ja seksuaalisen häirinnän kokemukset (Yle 24.11.2017). Melututkija Outi Ampuja on kiinnostunut äänen ja hiljaisuuden vaikutuksista ihmiseen (Pellervo 3/2018).

Vuoden 2017 marraskuussa uutisoitiin Juho Jalkasen väitöskirjasta, jossa hän ”osoitti, että alaraajan vaikea verenkierron häiriö johtaa hoitamattomana usein jalan menetykseen – jopa kuolemaan. Siitä huolimatta raajojen verenkiertohäiriöiden tutkimus on jäänyt pitkälti sydän- ja aivoverenkiertohäiriöiden varjoon, ja jalkojen valtimotauti onkin yleisesti huonosti tunnettu.” (Turun yliopiston tiedote 6.11.2017)

Nimi tosiaan voi olla enne niin monin tavoin.

Kuninkaallisia ja muita luontokappaleita

Kutoja, kehrääjä, lavastaja ja suutari − enimmäkseen kadonneita tai katoavia ammatteja ihmisten maailmassa. Tullee aika, jolloin termit elävätkin enää eläinten lajinimistössä. Vain lavastajilla ei liene mitään hätää niin kauan kuin teatteri ja ylipäänsä kulttuuri on voimissaan.

Kutoja- ja lavastajalinnut ovat saaneet nimensä monipuolisten pesänrakennustaitojensa mukaan, kehrääjät puolestaan kehräämistä muistuttavan äänen takia. On myös kehrääjäpunkkeja (viralliselta nimeltään vihannespunkkeja), jotka tuottavat seittiä. Minkään näistä ei tarvinne pelätä töiden loppumista.

Menneen ajan käsityöammatista muistuttaa myös teltantekijäleikko, jolle onkin sittemmin pitänyt keksiä uudempi nimitys telttahankko. Entä miten tointaan hoitaa pohjankauppiasrotta? Ihmisen näkökulmasta katsoen leikkisämpää merkitystä edustavat pohjanmerikarhu (hylje) ja kalastajayökkö. Brasilianvaeltajahämähäkki kuulostaa vapaalta sielulta, jolla ei ole kiire minnekään.

Ammattinimikkeiden ohella eläinlajeja näyttää nimetyn myös muun inhimillisen elämän mukaan, kuten husaariapina ja amiraaliperhonen (sotilassanasto), havununna, munkkihylje ja kutojiin kuuluvat piispat (uskonnollinen sanasto) sekä herttua-apina, keisaritamariini, keisaripingviini, kuningastrappi, kuningasantilooppi, kuningaskobra, kuningaskalastaja (aatelisto, hallitsijat). Kuninkaalliset ovatkin edustettuina monilukuisesti joskin yksipuolisen miesvoittoisesti. Ja juuri on juhlittu pisimpään vallassa ollutta brittihallitsijaa, kuningatarta!

Luonto-ohjelmia katsoessa saa toisinaan ihmetellä mitä kummallisempia eläintennimiä. Nimeäminen vaatii kuitenkin ankaraa pohtimista ja lajituntemusta, kuten ilmenee esimerkiksi lintujen nimeämisen periaatteista. Toisaalta nimi voi joskus löytyä vaikka puhelinluettelosta, jos kerralla pitää nimetä isompi joukko.

Binomisen nimistön eli luokittelujärjestelmän, jossa kullakin lajilla on oma kaksisanainen tieteellinen nimensä, kehitti ruotsalainen luonnontutkija Carl von Linné 1700-luvulla. Lajinimi muodostuu sukua merkitsevästä nimestä ja sen jälkeen tulevasta lajimääritteestä, esimerkiksi Vanessa atalanta (amiraaliperhonen).

Vielä nimeämättömiä lajeja on miljoonia, ja nimeämisen merkityksestä ollaan ainakin kahta mieltä. Joidenkin mielestä se helpottaa lajin suojelua, koska lajinimi on osoitus olemassaolosta. Toisten mielestä taas ensisijaista on suojella uutta lajia sen löydyttyä sen sijaan, että aikaa kulutetaan lajin kuvailemiseen ja luetteloimiseen. (Helsingin Sanomat 27.1.2013)

Alkuvuodesta 2013 Turun Sanomissa julistettiin maailmanlaajuisesti harvinainen avoin nimikilpailu, jossa etsittiin lajinimeä Perun Amazoniasta löytyneelle loispistiäiselle. Nimeämisprosessi vei yli vuoden (TS 3.2.2014). Jokohan pistiäisristiäiset on pidetty?

Toisaalta lajeja kuolee sukupuuttoon kiihtyvällä vauhdilla. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan esimerkiksi selkärankaiset eliöt kuolevat nyt sukupuuttoon 114 kertaa nopeammin kuin tavallisesti. Näin on käynyt yli 400 lajille vuoden 1900 jälkeen. Tutkijoiden mukaan siihen kuluisi normaalisti jopa 10 000 vuotta. Artikkelin perusteella vaikuttaa siltä, että yllättäen myös ihmislaji tarvitsisi suojelua. (HS 23.6.2015)

Maan päivänä