Näytetään tekstit, joissa on tunniste muoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muoti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. toukokuuta 2024

Vaatteet on sun aatteet

Kun kevyen toppatakin tuotetiedoissa kerrottiin, että sen valmistukseen on käytetty kierrätettyjä muovipulloja, jo tehty ostopäätös kariutui siihen. Ajatus pukeutumisesta muoviin tuntuu epämiellyttävältä. Wikipediasta selviää, että vaatteiden valmistuksessa käytetty polyetyleenitereftalaatti (PET) on sama kuin muovipulloissa. Materiaalin hiostavuuden takia siitä kokonaan tai osittain valmistetut vaatteet ovat − aina kun vain mahdollista − jo kauan aikaa olleet kartettavien listallani.

Yllättävä tieto yhteydestä muovipulloihin saa miettimään, missä kaikessa muussa on tehty samoin, vaikkei sitä kerrota yhtä selvin sanoin. Jos päänsä painaa tyynylle, jonka täyte on valmistettu merestä poimitusta muoviroskasta, saako tämäntyyppinen kierrätys olon tuntumaan paremmalta vai pahemmalta?

Kun loppuun asti käytetyistä vaatteista tehdään uutta kangasta ja uusia vaatteita, voiko materiaali enää olla kovin laadukasta? Kierrättämisen tarkoitus sinänsä on tietenkin ekologinen ja kannatettava, mutta muutaman kokemuksen perusteella uusiovaate ei kauaa pysy hyvänä. Jos tämä on tavallista ja ”kuuluu asiaan”, miten kierrätetystä kuidusta valmistettu vaate näin ollen laadullisesti eroaa pikamuotivaatteesta, jonka menestyksen tietä reunustaa tunnuslause Osta ja heitä pois?

Kun brittiläinen muotisuunnittelija Amy Powney päätti alkaa toteuttaa vastuullisuutta vaatteissaan, se tarkoitti useita huomioon otettavia asioita, kuten työntekijöiden työolot ja palkat sekä valmistuksessa käytetyn veden ja kemikaalien vähentäminen. Yhden vaatteen valmistukseen voi kulua järjettömästi vettä, ja siihen saatetaan käyttää jopa 72:ta eri kemikaalia! Hän piti tärkeänä myös pyrkiä siihen, että alkutuotanto ja vaatteiden valmistus eivät vaatisi alalla yleisesti käytössä olevaa logistiikkatapaa, jolloin vaate voi käydä useammassa maassa kuin tavallinen ihminen elämänsä aikana, kuten hän mainitsee dokumentissa Rehellinen muoti (2022).

Ottaessaan selvää vastuullisuuskriteerit täyttävistä villan ja puuvillan tuottajista sekä tuotteiden valmistuksesta sinnikäs Powney sai huomata, ettei tehtävä todellakaan ollut helppo. Kun hän lopulta löysi mieleisen lampaankasvattajan Uruguayista, kävi ilmi, että villan ostaminen suoraan ei onnistuisi. Maassa ei kuitenkaan ollut kehräämöjä, joiden kautta villa toimitetaan. Lähin sopiva kehräämö löytyi naapurimaasta Perusta. Yleisestä käytännöstä poiketen Powney sai siellä lupauksen, että hänen vaatteisiinsa käytettävä villa olisi nimenomaan vain hänen haluamaltaan uruguaylaistuottajalta. Myöhemmin hyvin alkanut suunnitelma kaatui aikatauluongelmiin, ja valmistus piti lähenevän kokoelman julkistamisen vuoksi siirtää Itävaltaan.

Powney teki samanlaisen selvitysmatkan Turkkiin puuvillan tuotannosta. Sieltä hän löysi yrityksen, joka muun muassa ei käytä denimin valmistuksessa lainkaan kemikaaleja.

Kaiken kaikkiaan muotisuunnittelijan pyrkimys vastuullisuuteen vaati myös kompromissien tekoa, koska systeemi on mikä on. Vaatteiden valmistusta viedään jatkuvasti aina vain halvempien kustannusten maihin, minkä vuoksi valmistuksen eri vaiheet hajaantuvat pitkin ja poikin. Siksi Uruguaystakin ovat kehräämöt kaikonneet.

Tiedollisesti erittäin valaisevan dokumentin mukaan Mother of Pearl ‑yrityksessä työskentelevä Powney oli edelläkävijä vastuullisuuden asialla, johon hän sai No Frills ‑kokoelmallaan monet kuluttajat havahtumaan. Harmillista kyllä, moni pikamuodin ostaja puolestaan havahtuu vilkaistessaan kokoelman hintoja ja palaa kipinkapin viikko-ostoksilleen halpaketjujen liikkeisiin. Osta ja heitä pois, osta ja heitä pois…

tiistai 29. toukokuuta 2018

Kun hatuttaa


Seuratessani äskeisten brittihäiden kirkkoon kokoontunutta vierasjoukkoa tuli ohimennen mieleen ampumahiihtokilpailujen katsomot. Kummassakin ihmiset haluavat erottua muista, ja sehän onnistuu mitä omituisimpien päähineiden avulla.

Urheilukatsomoissa päähinemuoti vaikuttaa tietoisen koomiselta, ja suosikkityyppi vaikuttaa olevan jokin eläinhahmo. Tosin monenlaista töyhtöhyyppää näkee myös kuninkaallisten juhlahattumuodissa. Kohti korkeuksia nousevat töyhtöhyypät eivät yleensä ole täyshattuja vaan niin sanottuja hatukkeita.

Ilmeisesti häävieraat itse eivät nähneet mitään koomista milloin lautasantennia, milloin linnunpesää muistuttavissa hatuissaan: tuskin kukaan tieten tahtoen halusi naurunalaiseksi. Kotikatsomossa nämä ilmestykset kuitenkin herättivät suurta hilpeyttä.

Hattujen valtavat lierit vievät niin paljon tilaa, että naisvieraan kummallekin puolelle pitäisi jättää tyhjä tuoli. Koska se taas ei vieraiden lukumäärän vuoksi käy, tilaa on säästetty kääntämällä hattu pystyyn, ”lautaseksi poskelle”. Näin se suojaa esimerkiksi vieressä istujan epämiellyttävästi tuoksahtavalta hengitykseltä tai uteliaalta tuijotukselta.

Kummasti nuo ”lautaset” asennosta huolimatta pysyvät päässä. Aivan yhtä mystisesti kuin Jacqueline Kennedyn pillerirasia hänen takaraivollaan.

Englannissa juuri kuningasperhe juhlineen pitää yllä näyttävää hattumuotia. Modistin ammatti lienee suosittu ja varmasti työllistävä. 

Koska Suomeen ei aikoinaan saatu kuningasta, olisikohan suomalaisella modistilla aihetta miettiä erikoistuvansa penkkiurheiluväen asustamiseen?