Kyykkytalkoot

”Hankaloittavien säädösten purkaminen on osa keskustan tavoitetta Suomen kuntoon laittamiseksi. Yhä useampi tarvitsee työtä ja toimeliaisuutta. Siten pidämme pyörät pyörimässä ja voimme myös pitää huolta itsestämme ja toisistamme, tänään ja huomenna.”

303 purettua normia -listan aluksi selvennetään, mitä tarkoittaa asiallinen byrokratia ja turha byrokratia. Norminpurkutalkoissa normille on löydetty monta synonyymia. Purkamista ei ole katsottu tarpeelliseksi selittää talkoista puhumattakaan. Talkoissahan keskeistä on vapaaehtoisuus ja yleensä autettava kiittää osallistujia kestityksellä. Jos ajatellaan hallituksen järjestämiä talkoita, tarjolla ei ole edes porkkanoita.

Hallitus on puoliväliriihessään 25.4.2017 päättänyt muun muassa selvittää, mitä työnantajan suunnittelu‐ ja raportointivelvoitteita voidaan keventää. Sama taho yrittää toisaalta väen väkisin heittää kaikki mahdolliset normit ja pakotteet yhden kansalaisryhmän, työttömien, niskaan.

303-listan perusteella puretuksi ei saatu esimerkiksi seuraavia ehdotuksia (202 ehdotusta turhan sääntelyn ja byrokratian purkamiseksi): Työttömillä olisi mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä ilman, että se vähentää työttömyysturvaa. Toiseksi, työttömiltä poistettaisiin velvollisuus ilmoittaa vapaaehtoistyön tekemisestä. Miten olisi kansalaistottelemattomuus: älä ilmoita. Muistetaan vain kiistelty, äskettäin hyväksytty hallintarekisterilaki.

Tekemistä ja toimeliaisuutta työttömiltä kyllä vaaditaan mutta ohjakset kireällä aina ja kaikessa. Vapaaehtoistyöhön taas kuuluu ilo sekä vapaus ja halu tehdä. Kuinka paljon onkaan tässä maassa tehty arvokasta työtä omasta halusta ja palkatta! Kukaan ei tiedä, kuinka paljon siinä on säästetty valtionkin rahoja.

Mainitussa puoliväliriihessä on keskusteltu myös työttömän omaehtoisesta koulutuksesta, siis sellaisesta, johon hän omasta kiinnostuksestaan haluaisi hakeutua. Miten ajattelee päättäjä? ”Hallitus linjaa kesäkuun loppuun mennessä TEM:n (työ- ja elinkeinoministeriön) selvityksen perusteella voidaanko tarkasti rajatuissa tapauksissa ja perustelluista syistä omaehtoisen koulutuksen tarveharkinnasta luopua. Selvityksessä otetaan huomioon profilointimallin käyttö omaehtoisen opiskelun tarveharkinnassa.” (Kursivointi minun)

Myös tässä asiassa ollaan työttömien esittämien puheenvuorojen perusteella kaukana siitä, että lakeja tulkittaisiin kansalaisystävällisesti, kuten asiallisen byrokratian yksi kohta kuuluu.

Hallituksen esittämä malli aktivoida työttömiä on saanut paljon palstatilaa. Ensimmäiseksi on yleensä lähdetty esittelemään asiaa mielestäni väärästä päästä, siis siitä, että työttömän olisi tehtävä vähintään yksi työhakemus viikossa. Voi sitä ilakointia: ihanhan siinä hiki tulee puurtaessa, on moni säännöllisen palkan saaja kaiketi naureskellut.

Tuskan hiki voi silti monelle tullakin, sillä jokaisen alalla ei työpaikkoja ole tarjolla viikoittain haettavaksi. Kun lakiesityksen uutisoinnin jälkeen alettiin puhua hakemustehtailusta, esityksen laatijoiden puolelta kiirehdittiin selventämään, että minkä tahansa työpaikan hakeminen ei käy, vain sopivan. Yrityksiä halutaan kyllä suojata hakemusruuhkalta, hakijan vaihtoehdot sen sijaan vähenevät vähenemistään ja paineet vain kasautuvat.

Sopiva? Työvoimaviranomainenko sen tietää, mikä on kullekin sopiva työ? Te-palveluiden järjestelmässä ei ole edes ammattinimikkeitä kuin rajallinen valikoima. Katsotaanko, että jokainen on koulutuksesta riippumatta sopiva niihin paikkoihin, joita eniten on tarjolla? Hyvä myyjä saa olla ylpeä työstään, mutta kaikista ei myyjän työhön ole, puhelimessakaan. Kokkina ei pärjää jokainen kaurapuuronkeittäjä.

Tärkeintä lakiesitysten tekijöille näyttää olevan työttömän käskytys, kontrolli ja karenssi. Kaikkeen pitää saada lupa ja kaikesta tehdä selvitys. Rangaistukseen perustuva ajattelutapa tuo mieleen joko tottelemattoman lapsen tai rikoksentekijän. Lakiesityksessä mainittu viikoittainen raportointi työnhausta ja kahden kuukauden karenssi siinä epäonnistuneelle eivät ole tästä maailmasta.

Kiintiötyönhakua

Tunnettu tosiasia on, että työnantajat eivät yleensä palkkaa esimerkiksi yli 50-vuotiaita ja pitkään työttömänä tai kotiäitinä olleita. Tästä työnantajille ei kuitenkaan langeteta minkäänlaisia sanktioita. Yhä useammin he valittavat myös sitä, että hakijoilta puuttuu sopiva koulutus. Ei siis synny kauppoja.

Työttömille sanktioiden keksiminen sen sijaan lienee joidenkin mielipuuhaa.

Eilisen uutisoinnin mukaan maan hallitus haluaisi jälleen kerran käyttää kiristyskeinoja, jotka koskevat vain työttömiä työnhakijoita. Esityksen mukaan heidän olisi määräajassa haettava tietty määrä työpaikkoja tulonmenetyksen uhalla. Oletuksena tietenkin on, että kaikki hakisivat niitä avoinna olevia paikkoja, joihin ei muuten ole tunkua.

Loppujen lopuksi työtön saa kannettavakseen syyn myös työnantajien asenteista ja syrjimisestä. Lyhyen ajan jälkeen se konkretisoituu yhä vähempinä euroina, pidemmän ajan seuraukset ovat helposti arvattavissa.

Mitäpä jos kävisikin näin: Kaikki työttömät hakisivat ristiin mitä tahansa paikkoja, jolloin saisivat ainakin rekrytoijat lisätyötä (ja roskakorit täyttyisivät entistä nopeammin). Samoin askarointi lisääntyisi niillä, jotka opastavat työttömiä laatimaan hakemuksia ja tilanteeseen sopivan cv:n. Tähän astihan he ovat painokkaasti kehottaneet hakijoita korostamaan motivaatiota, kiinnostusta ja omaa osaamista. Kun niskassa onkin pakkohaku, on keksittävä uudet keinot. Riittäisikö hallitukselle, että määrät täyttyvät – pääasia, että haetaan ja siitä raportoidaan?

Helpompaa tietysti olisi taas avata te-toimistojen ovet, panna hakijat jonoon ja jakaa avoimet työpaikat vuorojen mukaisessa järjestyksessä. Kun työpaikat loppuisivat, jäljelle jääneille keksittäisiin varmasti sopiva rangaistus sen takia, että jäivät ilman.

Vai aiotaanko luoda jokin Ylin Kontrollielin, joka valvoo, etteivät työttömät ryhdy tällaiseen sabotointiin? Pitäisikö siis yrityksiä ja muita työnantajatahoja toisaalta ryhtyä suojelemaan tämän kaltaisilta hakuhyökkäyksiltä?

Jotenkin näistä hallituksen suunnitelmista tulee mieleen Yhdysvaltain nykyisen presidentin aikeet, jotka toteutuessaan koskisivat (vain?) heikoimmassa asemassa olevia kansalaisia. Niitä, jotka herkkäuskoisuudessaan antoivat hänelle äänensä ja luulivat saavansa aivan jotain muuta.



Pitkänäperjantaina

Raha ratkaisee myös ruohonjuurilla

Pidetään päivänselvänä, että raha motivoi työntekoon esimerkiksi johtajaksi hakevaa. Vain kalliilla saa hyvän. Vieläpä niin hyvän, että hänelle kannattaa maksaa mukava summa silloinkin, kun hänestä on päästävä eroon. Pärjää sitten aikansa eikä heti tarvitse etsiytyä lähimpään te-toimistoon.

Jostain syystä saman motivointikeinon ei katsota koskevan kaikkia. Juuri tästä tuntemattomasta syystä muun muassa maan hallituksessa ajatellaan, että työtöntä riittää innostamaan ajatus Ain laulain työtäs tee. Palkasta ei niin väliä, kun keinona voi käyttää myös pakkoa. Millä tavalla palkaton työnteko parantaa rahattoman elämää? (Nyt ei siis todellakaan ole kyse mistään vapaaehtoistöistä.)

Viestimissä kerrotaan toisinaan ihmisistä, jotka ovat tahtomattaan tai tietämättään joutuneet kaikki nielevän byrokratian uhreiksi. Varsinkin te-toimiston kieltoihin ja pakkoihin perustuvassa sääntöviidakossa ihminen tuntee itsensä usein aika voimattomaksi. Hänestä tehdään syyllinen melkein asiassa kuin asiassa. Kimmo Häkkilän kolumnissa (Aamulehti 27.4.2016) kerrotaan jälleen yksi sellainen tarina.

Harvan palkanmaksu keskeytyy aivan yhtäkkiä, mutta mitä tekee se työtön, jota uhataan karenssilla melkein mistä tahansa? Eikä vain uhata vaan uhkaus myös toteutetaan. Hänellä ei ole talousasiantuntijoiden suosittelemaa kahden kuukauden vararahastoa, johon turvautua pahana päivänä. Jos suurin osa työttömän päivärahasta menee esimerkiksi vuokraan, karenssi merkitsee heti pahinta painajaista. Jos sen takia menettää asuntonsa, miten ikinä pystyy maksamaan takuuvuokria uudesta? 

Nyt suunnitelmissa on myös työttömien pakkoraportointi tekemisistään, toki "vain" työnhaun osalta. Milloinkahan työtön velvoitetaan kantamaan valvontarangaistuksissa käytettävää jalkapantaa nilkassaan?