Menossa kohti parempaa maailmaa?

Jälleen kerran luvut kertovat kylmän tosiasian maailman tilasta. Toinen luku on 26 ja toinen 3 800 000 000. Ensi silmäyksellä niillä ei näytä olevan mitään tekemistä toistensa kanssa.

Epäsuhtaisista luvuista kuitenkin hohkaa toisaalta jäätävä ahneus, toisaalta lähimainkaan yhtäläisten mahdollisuuksien täydellinen puuttuminen. 

Suomen Kuvalehdessä (4/2019) julkaistujen Viikon lukujen taakse on ryhmittynyt joukko ihmisiä. Pienempi joukko mahtuisi vaikkapa tavalliseen luokkahuoneeseen. Isompi joukko on kolme kertaa Kiinan nykyinen väkiluku, niin paljon, että lukua ei ole yhtä helppo konkretisoida ymmärrettävämpään muotoon.

Lukuja yhdistää mainittujen joukkojen omistaman varallisuuden määrä: maailman 26 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin maailman 3 800 000 000 köyhintä yhteensä. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluu jotakuinkin puolet maapallon tämänhetkisestä väestöstä.

Jos rikkain ja köyhin tapaisivat, tuntisivatko he kuuluvansa samaan ihmiskuntaan? Olisiko heillä mitään yhteistä puheenaihetta, edes sää? Jos unohdetaan mahdollinen kielimuuri, olisiko sanoja kuvaamaan toiselle omaa todellisuutta niin, että kumpikin voisi edes alkeellisella tasolla ymmärtää siitä jotain?

Tuntisiko toinen pelkkää ylimielisyyttä, toinen pelkkää kateutta?

Kunhan ei pelkkä nolla

Voisi luulla, että ihminen koostuu aineesta, mutta vielä mitä ‒ ihminen on kasa numeroita. Ikävuodet, henkilötunnus, ihannepaino, liikakilot, pituus, verenpaine, syke. Syntyessä kymmenen sormea ja kymmenen varvasta, jos hyvin käy.

Myös henkinen puoli, ihmisen saamat älynlahjat, voidaan testien avulla tiivistää yhteen enintään kolminumeroiseen lukuun. Näyttää kuitenkin pelottavasti siltä, että inhimillinen älykkyys on hitaasti katoava luonnonvara, joka on jo kohdannut voittajansa.

Koko elämä voidaan helposti muuttaa luvuiksi. 

Numeroin kerrotaan, kuinka monta minuuttia ihminen pystyy olemaan hengittämättä, kuinka monta kirjaa hän lukee vuodessa tai montako kupillista kahvia juo päivässä. Ihmiselo on todistusten arvosanoja, puhelinnumeroita, tunnuslukuja, myyntilukuja, työtunteja, lomapäiviä, ajokilometrejä ja ”tykkäyksiä”.

Numerot määräävät ihmisten paremmuusjärjestyksen muuallakin kuin urheilussa. Luvut ovat tärkeitä, kun halutaan tietää ihmisen arvo: kuinka paljon euroja kannattaa satsata terveyteen, sairaudenhoitoon, palkkoihin, työttömiin, kattaviin palveluihin tai ilmastoon.

Luvuiksi muutetaan maapallon ihmisten onnellisuusaste, syntyvyys, avioerot ja tuhot, jotka monenlaisissa luonnonmullistuksissa vievät ihmiseltä sekä kaiken tärkeän että vähemmän tärkeän. Elämänhaluinen sinnittelijä nollaa tilanteen ja aloittaa alusta.

Numeroista on noussut myös viimeaikainen haloo säärintamalla.

Samaan tahtiin numeroiden painon alle uuvahtivat ihminen ja pakastin. Toistaiseksi vain laite on mennyt vaihtoon.

Mutta miten on mahdollista, että numeroiden täyttämässä maailmassa uusi kylmälaite pitääkin tärkeimmän tiedon omanaan? Kun vanhasta näki jo ulkopuolelta, mistä lukemista se turhaan yritti kurotella kohti oletusarvoista -18 C°:ta, uuden pakastimen lämpötilaa joutuu arvailemaan: lukemaa ei näy missään.

Laitteen valinta oli muiden käsissä. Olisi liike sentään edes mittarin voinut antaa kaupan päälle.

Kieli mielessä

Mitä lie mainostekstin laatija ajatellut suunnitellessaan (omasta mielestään repäisevää?) plakaattia vaatekaupan oven pieleen: Osta 40 €, saat -10 € alennusta. Varsin hämäräksi jää, millaiseen kaupantekoon asiakas tässä oikein ryhtyisi. Mitä lopulta jäisi käteen hänelle ja kaupalle?

Kuulostaa enemmänkin siltä, että tarkoitus on vaihtaa valuuttaa vaateostosten ohessa.

Mainos on hyvä esimerkki muistuttamaan suomen kielen sijamuotojen käytön tärkeydestä. Ilman taivutusta asia muuttuu toiseksi, yhteydessään suorastaan absurdiksi. Ei ole lainkaan sama, kehotetaanko ostamaan 40 €:lla vai 40 €.

Mainos lupaa ostajalle lisäksi -10 € alennusta. Vähän niin kuin Hinnat laskevat alaspäin, kuten eräs ministeri totesi tiedotustilaisuudessaan viime syyskuussa. 

• • • 

Helsingin Sanomien Merkintöjä-palstalla kerrottiin 30.1.2017, että vastikään tarkastetun, kasvatustieteiden alaan kuuluvan väitöskirjan mukaan luokanopettajaopiskelijoiden kielioppitaidot ovat varsin heikoissa kantimissa. Vain viidennes testiin osallistuneista tunnisti lauseesta subjektin eli tekijän ja objektin eli toiminnan kohteen vain alle 10 prosenttia. Jos opettaja itsekään ei hallitse sitä, mitä opettaa, myös oppilaiden tietämys heikkenee entisestään.

• • • 

Tuttukin sana pääsee yllättämään tavallisesta poikkeavassa käytössä. Näin kävi äskettäin katsoessani espanjalaista televisiosarjaa, jossa keskusteltiin jostain ikävästä aiheesta. Toinen henkilö sanoi toiselle: Älä myrry. Verbiä myrtyä (masentua, katkeroitua) käytetään niin harvoin sellaisenaan, että se väkisinkin tarttui mieleen. Sitä en tiedä, oliko käännös koneen vai ihmisen. Hauskalta se joka tapauksessa kuulostaa.