keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Sanat aikansa kuvastimena


Sanastollisesti eletään historiallista aikaa. Yhtäältä koko maailmassa on tänä vuonna tullut tutuksi kaiken mullistanut taudinaiheuttaja koronavirus, toisaalta Black lives matter -liikkeen myötä on aloitettu tietynlaisten sanojen ”alasajo” niiden epäkorrektin käytön vuoksi.

Esimerkiksi tuotteiden (Eskimo-jäätelö) ja urheilujoukkueiden (amer. baseballjoukkue Cleveland Indians ja jalkapallojoukkue Washington Redskins) nimien muuttamista ollaan miettimässä, koska niiden katsotaan loukkaavan alkuperäiskansoja.

Sanojen merkitykset näyttävät tietyissä maissa myös laajentaneen reviiriään. Kun puhutaan terroriteoista, useimpien mieleen tulevat suurta vahinkoa aiheuttavat, usein aseelliset hyökkäykset esimerkiksi toista valtiota vastaan. Terroriteon tekijäksi voi osoittautua myös yksittäinen ihminen, jonka hyökkäys kohdistuu johonkin suurempaan joukkoon mukaan lukien verkkomaailma.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan terrori merkitsee sekä pelkoa herättävää väkivaltaista sortoa, hirmuvaltaa (miehitysjoukkojen harjoittama terrori) että järjestelmällistä jatkuvaa häirintää, kiusaamista, uhkailua tms. (puhelinterrori, työmaaterrori).

Kiina otti heinäkuun alussa Hongkongissa käyttöön niin kutsutun turvallisuuslain, joka monelle hongkongilaiselle vaikuttaa merkitsevän päinvastaista, turvattomuuslakia. Sen on sanottu laaditun niin yleiseen muotoon, että sitä voi ilmeisesti tulkita tilanteen mukaan varsin vapaasti. Niinpä terroriteoksi voidaan katsoa esimerkiksi julkisen liikennevälineen rikkominen ja teon väkivallaton avustaminen (Helsingin Sanomat 3.7.2020).

Täkäläisessä bussissa on joskus sattunut silmään selkänojan kumiseen (?) yläosaan kaiverrettu isohko kolo. Yritykselle se on tietenkin ikävää ja harmillista kiusantekoa. Bussinistuinta ei voi silti verrata ihmiseen eikä ilkivallantekijää terroristiin. Esimerkki on kärjistetty, mutta mielivallan alaisena elävälle sekään tuskin mahdoton.

Autoritaarisesti johdetuissa maissa näyttäisi nykyään olevan yleistä, että kaikki valtakoneistoa kohtaan osoitettu kriittisyys leimataan nimenomaan terrorismiksi. Siten sanan antama leima oikeuttaa ankarat rangaistukset mitättömiltäkin tuntuvista teoista. 

Siitä huolimatta, että terrorismin käsite on eri puolilla maailmaa näin alkanut paisua kuin pullataikina, aina on niitä, jotka kokemastaan mielivallasta huolimatta ajattelevat ja toimivat sitä vastaan. Kuten jo Sinuhe egyptiläinen toistuvasti totesi, näin on aina ollut ja näin on aina oleva (Mika Waltari, 1945).

Näissä oman aikansa toisinajattelijoissa puolestaan havainnollistuu sana toivo.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Surma hiihti suota myöten


Vieläkö tästä mies tulisi,
uros uusi toimeaisi? (Kalevala, 15. runo)

Ei tullut, nimittäin influenssapandemian kouriin menehtyneestä taidemaalari Joseph Alasesta (1885−1920). Sata vuotta ennen koronapandemiaa jylläsi kohtalokkaampi espanjantauti, jonka neljäs aalto ehti vielä ennen hiipumistaan viedä mennessään lahjakkaan taiteilijan.

Alanen oli 34-vuotias ja maalannut jo liki sata Kalevala-aiheista teosta. Pandemia katkaisi uran, joka olisi voinut tehdä Alasesta laajemminkin tunnetun kalevalaiskuvittajan: hänen haaveenaan oli maalata kaikki kansalliseepoksen runot. Jugendvaikutteisista maalauksista olisi näin muodostunut komea kuva-Kalevala. 

Surma hiihti suota myöten,
tauti talvitietä myöten. (Kanteletar)

Toisin kuin koronapandemiaan espanjantautiin on kerrottu sairastuneen huomattavan paljon myös nuorempaa väestöä. Tänä keväänä yli 70-vuotiaat saivat erityiskohtelun, joka ei kaikkia siihen ryhmään kuuluvia näytä miellyttäneen. Kannattaa pitää mielessä ainakin vielä tänään voimassa oleva luku 328.

Maaliskuussa brittitoimittaja Stuart Ramsey kävi tutustumassa Pohjois-Italian Bergamoon, jossa silloin elettiin koronan aiheuttamassa täydessä kaaostilassa. Bergamon väkiluku Wikipedian mukaan oli noin 122 000 vuonna 2019. Suomalaiskaupungeista se vastaa väkimäärältään lähinnä Lahtea ja Kuopiota.

Tuolloin Bergamon suunnalta tulleissa uutisissa kerrottiin jatkuvasti nousevista uhriluvuista ja näytettiin lohduttomia arkkurivistöjä. Hautajaisia ei ehditty eikä voitu pitää samaan tahtiin kuoleman kanssa. Lehtien sivut täyttyivät menehtyneiden kasvokuvista.

Ramseyn dokumentista jäi erityisesti mieleen toteamus, että paikkakunnalla oli koronan takia menetetty kokonainen sukupolvi. Se merkitsee hyvin monta tyhjää paikkaa perhekeskeisyydestään tunnetutun maan ruokapöydissä. 

On arvioitu, että koronavirus aiheutti Bergamossa yksin maaliskuussa jopa 4 500 ihmisen kuoleman. Suomen uhriluku on neljän kuukauden jälkeen tuo 328. 

Mipä miehillä sanoma,
urohilla uusi tieto? (Kalevala, 42. runo)

Maailmalla virus jatkaa leviämistään. Muun muassa Yhdysvaltojen ja Brasilian johtajat julistavat siitä seuraajilleen omaa totuuttaan. Montako aaltoa tarvitaan, että se muuttuu? Montako kuolemaa?



Joseph Alasen taiteen näyttely Tampereen taidemuseossa 9.8.2020 asti

torstai 25. kesäkuuta 2020

Niin vai näin

Toisinaan joku, yleensä tunnettu kansalainen, joutuu toteamaan, että häntä on tietoisesti tulkittu väärin. Kun siteeraaja Irrottaa osan kokonaisuudesta niin, että se sopii hänen tarkoitusperiinsä, voi alkuperäisen puhujan tai kirjoittajan tarkoittama merkitys muuttua toiseksi.

Romaanissaan Häväistyt (2011) Asko Sahlberg on (ehkä huomaamattaan) luonut virkkeen, jonka voi ilman asiayhteyttä tulkita kahdella täysin vastakkaisella tavalla. 

Sinunlaisiasi ei enää edes valmisteta, Mestari oli sanonut ja tiennyt hyvin vahvistavansa niillä sanoilla tulevan osoitteenmuutoksensa.

Samassa virkkeessä voidaan esittää joko hienovireinen rakkaudentunnustus naiselle tai loukkaavaksi tarkoitettu arvio hänestä. Ensimmäisessä vaihtoehdossa eletään alkuhuumaa, jälkimmäisessä loppunäytöstä. Kummassakin tapauksessa miehen sanat johtavat asunnonvaihtoon.

Lukija ei voi tekstistä päätellä, millaisia ei-sanallisia viestejä romaanihenkilö tässä toiselle lähettää: millainen on äänensävy, millaisia mahdolliset ilmeet ja eleet. Jos lukija yhden virkkeen lisäksi tietäisi vain romaanin nimen, se voisi johdatella hänen päättelyään riitaisan eron suuntaan.

Sahlbergin romaanissa nainen, jota Mestari pitää lajinsa viimeisenä, ei vastaa sanoin. Jos tilanne kuitenkin olisi vaatinut, hän olisi saattanut lainata toiselta kirjailijalta: Kun sanot pahasti, sanon hyvästi (Kari Hotakainen: Henkireikä, 2015). 

Niitä sanoja ei tarvita. Tässä Mestaria odottaa rakastettu ja ovi onneen.