Nykyhetkeä etsimässä

Maailmanlaajuinen herääminen ilmastonmuutokseen ja yrityksiin hillitä sitä on pakottanut ihmiset elämään enemmän tässä hetkessä, vaikka katse onkin samalla käännetty tulevaisuuteen. Moni miettii, mitä voisi arjessaan juuri siinä tilanteessa tehdä pallomme hyväksi. Tekojen vaikutuksia mittaa tuomiopäivän kellon kuvitteellinen vastine tuomiopäivän lämpömittari.

Toisaalta sama ilmastohuoli voi saada etsimään ratkaisuja myös perinteisistä tavoista ja menetelmistä, jotka nyt on jo lähes unohdettu.

Kuka tietää, ehkä ilmastohuolen ohella on tapahtumassa muutos ihmisen suhtautumisessa aikaan. Useinhan ihmistä syytetään siitä, ettei hän osaa elää nykyhetkessä. Monen elämä on sitten kun -elämää: täyteen ahdettu kalenteri edessä olevia menoja tai toteutumistaan odottavia tulevaisuudenunelmia. Toisten silloin kun -onnenajat kuuluvat pääasiassa menneisyyteen.

Olen huomannut, että jos kirja- tai televisiosarja kuvaa historiaa monelta 1900-luvun vuosikymmeneltä, se jostain syystä menettää kiinnostavuuttaan, mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan. Luultavasti siitä myös johtuu, että mitä pidemmälle tulevaisuuteen nykyajasta mennään, kiinnostus scifi-sarjojen kuviteltuun maailmaan on jo täysin olematonta.

Nykyhetki yleensä todellistuu silloin, kun ihminen kokee jotain mullistavaa. ”Tajusin kokemukseni kautta, että toiset ihmiset joutuvat elämään niin hetkessä, ettei heillä ole huomista. Me täällä länsimaissa maksamme satoja euroja kursseista, jotta oppisimme elämään tässä ja nyt.”

Edellisessä Anu Rohima-Mylläri kertoo veljensä häistä Bangladeshissa. Rakennuksessa, jossa häitä vietettiin, räjähti, mutta ennakkoilmoituksen ansiosta juhlavieraat saatiin ajoissa ulos. (Oma Aika 1/2019)

Elämään innostuneen uteliaasti suhtautunut ystävä joutui yllättäen kuulemaan, että aika olikin vähissä. Hänelle jäi kuusi viikkoa aikaa ”elää hetkessä”. Hetkiä, joina ei kuitenkaan istutettu omenapuuta eikä matkustettu maailman ympäri. Menneet ja "nyt" olivat jaettavissa, tuleva ei.

Kaikki aika on äkkiä tässä, eiliset kavunneet huomisen hartioille. 

(Asko Sahlberg)

Jos kaikki on mahdollista, onko mikään mahdotonta

Viime vuoden puhutuin televisiosarja saattoi olla kanadalaiskirjailija Margaret Atwoodin romaaniin perustuva The Handmaid’s Tale. Atwood alkoi kirjoittaa kirjaa keväällä 1984, ja se ilmestyi seuraavana vuonna (suom. 1986 nimellä Orjattaresi).

Tuolloin Länsi-Saksassa asunut Atwood kävi tutustumassa myös rautaesiripun takaisiin maihin, kuten Itä-Saksaan ja Tšekkoslovakiaan. Hän teki havaintoja ihmisten käyttäytymisestä: kaikki se varovaisuus, seuratuksi tulemisen tunne, puheenaiheen vaihtaminen kesken kaiken ja vihjaileva tietojenvälitys vaikutti hänen kirjoittamiseensa.

Atwood ei mainitse vuonna 2017 The New York Timesissa ilmestyneessä esseessään Romaniaa.

Jo ennen Atwoodin romaania Romanian diktaattori Nicolae Ceaușescu ja hänen vähintään yhtä suuruudenhullu vaimonsa Elena alkoivat toteuttaa sitä samaa järjestelmää, joka romaanissa on vain tulevaisuuden kauhukuvitelma. Naisten elämäntehtäväksi määrätään lasten synnyttäminen isänmaalle. Tavoite asetetaan heti korkealle: 4–5 lasta naista kohden.

”Vuonna 1984 Romaniassa pitäisi olla vähintään kolmekymmentä miljoonaa asukasta. Minä valvon, että niin käy”, julistaa Elena C. ranskalaisen toimittaja-kirjailijan Diane Ducret’n tietokirjassa Diktaattorien naiset (2017). Internetistä löytyneen kaavion mukaan maan väkiluku oli enimmillään 23,2 miljoonaa vuonna 1990. Sitä Ceaușescut eivät enää olleet todistamassa.

Tavoitteen saavuttamiseksi muun muassa kouluissa kehotetaan olemaan välittämättä taantumuksellisista vanhemmista, sillä raskaaksi tuleva oppilas tekee isänmaalle palveluksen. Elena C. lupaa neuvoa, miten palveluksentekijä pääsee eroon lapsesta heti synnytyksen jälkeen: ”Valtio huolehtii siitä.”

Jos nainen ei tottele määräystä, hänen pitää maksaa lisäveroja tai hän joutuu 5–10 vuodeksi kuritushuoneeseen.

Vuonna 1939 syntynyt Atwood toteaa, että tultuaan tietoiseksi toisesta maailmansodasta hän tajusi myös, että vakiintuneet säännöt voivat hävitä yhdessä yössä ja kaikki voi muuttua nopeasti. Useimpien tapana on suhtautua maailmalla tapahtuviin mullistuksiin ajattelemalla, ettei "meillä" voi käydä niin, mutta entä jos olosuhteet ovat riittävän otolliset? Voiko mitä tahansa tapahtua missä tahansa?

Jos ajatellaan esimerkiksi nyky-Suomessa pohdituttavaa syntyvyysongelmaa, kaikki järkevästi ajattelevat pitävät itsestään selvänä sitä, että täällä ei voisi koskaan tapahtua mitään sellaista kuin Romaniassa tai romaanissa. Kerta kaikkiaan mahdotonta. 

Maailma kuitenkin elää kaiken aikaa, eikä ihmiskunta ota pelkkiä edistysaskeleita. Tulevaisuus voi hyvinkin joko raskauttaa naiset synnytyspakolla tai vapauttaa heidät lastensaannista kokonaan, jos käsitys perheestä muuttuu. Jälkimmäisestä on jo runsaasti näyttöä Suomessa: yhä useammassa perheeksi katsottavassa taloudessa asuu jälkeläisen sijasta koira.

Tillit punttiin

Luulisi, että kirjaimia voi laittaa jonoon niin monin eri tavoin, että jokaiselle asialle riittäisi oma sanansa. Kaikella näyttäisi kuitenkin olevan rajansa, myös kirjainyhdistelmillä. Kun täysin erimerkityksisiä asioita nimetään samoin sanoin, kyseessä on homonymia.

Tartutaan esimerkiksi punttiin. ”Miksi uudet tillipuntit tulevat joka vuosi yhä nopeammin?” kyselee Sinikka Nopola pakinakokoelmassaan Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla (2003, viides painos). Tulitikkupunttiin menee 10 tikkurasiaa, vaan paljonko tilliä sanaan mahtuu?

Kolmanneksi puntti merkitsee housunlahjetta, myös sukkahousujen. Muutenkin monikäyttöiseksi todetun vaatekappaleen punttia voisi varmaan käyttää myös tillin säilytykseen.

Lisäksi puntteja voi riippua seinällä kellon punnuksena tai niitä voidaan päinvastoin nostella paremman lihasvoiman toivossa kuntosalilla.

Tai otetaanpa tabletti. Sellaisen voi nielaista taltuttamaan kehon särkyjä tai laittaa pesukoneeseen puhdistamaan astioita. Toisenlaisia tabletteja käytetään pöydän kattamiseen. Silti sama sana kelpasi vielä teknologian käyttöön, kun kooltaan ja muodoltaan kirjaa muistuttava tietokone nimettiin samoin. 

Maali pintaan vai tähtäimeen? Maali merkitsee niinkin erilaisia asioita kuin pinnoille levitettävää väri- tai suoja-ainetta ja kohdetta, jota kohti pyritään tai johon yritetään osua. Tapoja on monia lajin mukaan. Vastaavanlainen kahtaalle osoittava sana on basilika. Sillä voi maustaa ruokansa tai sen sisälle voi astua.

Mihin hävisi kokin leipäjuuri – juuri äskenhän se odotti hänen jalkojensa juuressa. Tämän monisyisen sanan käyttötavoista annetaan Kielitoimiston sanakirjassa lukuisia esimerkkejä. Ajallisesti juuri voi tarkoittaa sekä tätä hetkeä parhaillaan että hetkeä vastikään: Katson juuri televisiota. Näin hänet juuri. 

Sanalla voi myös tähdentää ja vahvistaa (Juuri sitä tarkoitin) tai kielteisissä ilmauksissa lieventää sanomaansa (Hän ei juuri koskaan käy ulkona). Lisäksi sanaan sisältyy merkitys vaivoin, hädin tuskin (Lanka riitti juuri ja juuri toiseenkin sukkaan). 

Vaikka homonyymit luultavasti harvemmin aiheuttavat pahoja sekaannuksia, se mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Erityisesti silloin kun sanalle on annettu tavallista useampia merkityksiä ja kun kieli ei vielä riittävästi ole käyttäjän hallussa. 

Ehkä syy homonyymien määrään piileekin kekseliäisyyden puutteessa?