Viime vuoden puhutuin televisiosarja saattoi olla kanadalaiskirjailija
Margaret Atwoodin romaaniin
perustuva The Handmaid’s Tale. Atwood
alkoi kirjoittaa kirjaa keväällä 1984, ja se ilmestyi seuraavana vuonna (suom.
1986 nimellä Orjattaresi).
Tuolloin Länsi-Saksassa asunut Atwood kävi tutustumassa myös rautaesiripun takaisiin maihin, kuten Itä-Saksaan ja Tšekkoslovakiaan. Hän teki havaintoja ihmisten käyttäytymisestä: kaikki se varovaisuus, seuratuksi tulemisen tunne, puheenaiheen vaihtaminen kesken kaiken ja vihjaileva tietojenvälitys vaikutti hänen kirjoittamiseensa.
Atwood ei mainitse vuonna 2017 The New York Timesissa ilmestyneessä esseessään Romaniaa.
Jo ennen Atwoodin romaania Romanian diktaattori Nicolae Ceaușescu ja hänen vähintään yhtä suuruudenhullu vaimonsa Elena alkoivat toteuttaa sitä samaa järjestelmää, joka romaanissa on vain tulevaisuuden kauhukuvitelma. Naisten elämäntehtäväksi määrätään lasten synnyttäminen isänmaalle. Tavoite asetetaan heti korkealle: 4–5 lasta naista kohden.
”Vuonna 1984 Romaniassa pitäisi olla vähintään kolmekymmentä miljoonaa asukasta. Minä valvon, että niin käy”, julistaa Elena C. ranskalaisen toimittaja-kirjailijan Diane Ducret’n tietokirjassa Diktaattorien naiset (2017). Internetistä löytyneen kaavion mukaan maan väkiluku oli enimmillään 23,2 miljoonaa vuonna 1990. Sitä Ceaușescut eivät enää olleet todistamassa.
Tavoitteen saavuttamiseksi muun muassa kouluissa kehotetaan olemaan välittämättä taantumuksellisista vanhemmista, sillä raskaaksi tuleva oppilas tekee isänmaalle palveluksen. Elena C. lupaa neuvoa, miten palveluksentekijä pääsee eroon lapsesta heti synnytyksen jälkeen: ”Valtio huolehtii siitä.”
Jos nainen ei tottele määräystä, hänen pitää maksaa lisäveroja tai hän joutuu 5–10 vuodeksi kuritushuoneeseen.
Vuonna 1939 syntynyt Atwood toteaa, että tultuaan tietoiseksi toisesta maailmansodasta hän tajusi myös, että vakiintuneet säännöt voivat hävitä yhdessä yössä ja kaikki voi muuttua nopeasti. Useimpien tapana on suhtautua maailmalla tapahtuviin mullistuksiin ajattelemalla, ettei "meillä" voi käydä niin, mutta entä jos olosuhteet ovat riittävän otolliset? Voiko mitä tahansa tapahtua missä tahansa?
Jos ajatellaan esimerkiksi nyky-Suomessa pohdituttavaa syntyvyysongelmaa, kaikki järkevästi ajattelevat pitävät itsestään selvänä sitä, että täällä ei voisi koskaan tapahtua mitään sellaista kuin Romaniassa tai romaanissa. Kerta kaikkiaan mahdotonta.
Maailma kuitenkin elää kaiken aikaa, eikä ihmiskunta ota pelkkiä edistysaskeleita. Tulevaisuus voi hyvinkin joko raskauttaa naiset synnytyspakolla tai vapauttaa heidät lastensaannista kokonaan, jos käsitys perheestä muuttuu. Jälkimmäisestä on jo runsaasti näyttöä Suomessa: yhä useammassa perheeksi katsottavassa taloudessa asuu jälkeläisen sijasta koira.
Tuolloin Länsi-Saksassa asunut Atwood kävi tutustumassa myös rautaesiripun takaisiin maihin, kuten Itä-Saksaan ja Tšekkoslovakiaan. Hän teki havaintoja ihmisten käyttäytymisestä: kaikki se varovaisuus, seuratuksi tulemisen tunne, puheenaiheen vaihtaminen kesken kaiken ja vihjaileva tietojenvälitys vaikutti hänen kirjoittamiseensa.
Atwood ei mainitse vuonna 2017 The New York Timesissa ilmestyneessä esseessään Romaniaa.
Jo ennen Atwoodin romaania Romanian diktaattori Nicolae Ceaușescu ja hänen vähintään yhtä suuruudenhullu vaimonsa Elena alkoivat toteuttaa sitä samaa järjestelmää, joka romaanissa on vain tulevaisuuden kauhukuvitelma. Naisten elämäntehtäväksi määrätään lasten synnyttäminen isänmaalle. Tavoite asetetaan heti korkealle: 4–5 lasta naista kohden.
”Vuonna 1984 Romaniassa pitäisi olla vähintään kolmekymmentä miljoonaa asukasta. Minä valvon, että niin käy”, julistaa Elena C. ranskalaisen toimittaja-kirjailijan Diane Ducret’n tietokirjassa Diktaattorien naiset (2017). Internetistä löytyneen kaavion mukaan maan väkiluku oli enimmillään 23,2 miljoonaa vuonna 1990. Sitä Ceaușescut eivät enää olleet todistamassa.
Tavoitteen saavuttamiseksi muun muassa kouluissa kehotetaan olemaan välittämättä taantumuksellisista vanhemmista, sillä raskaaksi tuleva oppilas tekee isänmaalle palveluksen. Elena C. lupaa neuvoa, miten palveluksentekijä pääsee eroon lapsesta heti synnytyksen jälkeen: ”Valtio huolehtii siitä.”
Jos nainen ei tottele määräystä, hänen pitää maksaa lisäveroja tai hän joutuu 5–10 vuodeksi kuritushuoneeseen.
Vuonna 1939 syntynyt Atwood toteaa, että tultuaan tietoiseksi toisesta maailmansodasta hän tajusi myös, että vakiintuneet säännöt voivat hävitä yhdessä yössä ja kaikki voi muuttua nopeasti. Useimpien tapana on suhtautua maailmalla tapahtuviin mullistuksiin ajattelemalla, ettei "meillä" voi käydä niin, mutta entä jos olosuhteet ovat riittävän otolliset? Voiko mitä tahansa tapahtua missä tahansa?
Jos ajatellaan esimerkiksi nyky-Suomessa pohdituttavaa syntyvyysongelmaa, kaikki järkevästi ajattelevat pitävät itsestään selvänä sitä, että täällä ei voisi koskaan tapahtua mitään sellaista kuin Romaniassa tai romaanissa. Kerta kaikkiaan mahdotonta.
Maailma kuitenkin elää kaiken aikaa, eikä ihmiskunta ota pelkkiä edistysaskeleita. Tulevaisuus voi hyvinkin joko raskauttaa naiset synnytyspakolla tai vapauttaa heidät lastensaannista kokonaan, jos käsitys perheestä muuttuu. Jälkimmäisestä on jo runsaasti näyttöä Suomessa: yhä useammassa perheeksi katsottavassa taloudessa asuu jälkeläisen sijasta koira.
