Syntynyt uskottavuusongelma

Maailmalla tehdään tuon tuosta tekoja, joista kohteeksi joutunut taho syyttää tiettyä ihmistä tai toista valtiota ja samalla epäsuorasti sen johtajaa. Hyvin harvoin syytetty osapuoli myöntää mitään. Joillakin on tapana kieltää osallisuutensa kerta toisensa jälkeen mahdollisista todisteista huolimatta.

Teosta syytetyn osapuolen toistuvasti esittämä väite ”X ei ole sekaantunut tähän asiaan” vahvistaa ainakin kahdenlaista suhtautumista. Toisille X, esimerkiksi presidentti, edustaa vahvaa ja hyvää johtajaa, sankaria, jota halutaan seurata ja jonka kaikkia puheita ja tekoja pidetään tosina.

Toisille taas ihminen (tai valtio), joka ei koskaan myönnä tehneensä mitään väärää, aiheuttaa uskottavuusongelman. Ensin hänen puheitaan vain hymähtäen kuuntelee, mutta lopulta ei usko enää mitään, mitä hän sanoo. Eikä niin tietenkään pitäisi olla, kun tässä ihmisten kesken eletään. Ei kai kukaan jaksa jatkuvasti valehdella.

No jaa, muuan valtiojohtaja haluaa koko kansan elävän valhemaailmassa.

Jos eräs toinen, huonosti istuvaan pukuun ja usein punaiseen solmioon sonnustautunut kakaramaisesti käyttäytyvä valtiojohtaja sanoo ”Olen mies”, kuulijalle käy kuin Jean-Pierre Kuselalle: hän läkähtyy nauruun.

Ja jos kolmas, kooltaan vähäisempi mutta kuitenkin suurvaltajohtaja väittää, etteivät muiden valtioiden asiat voisi vähempää kiinnostaa, asia on juuri päinvastoin. Kuka enää uskoo, että valtio, joka ei koskaan sekaannu toisten asioihin, jonain kertana todellakin olisi syytön?

Pikku-uutisia

Paraikaa mieliä kaikkialla maailmassa kiihdyttää iso uutinen kahden sivutoimisena hiusmallina toimivan miehen tulevasta tapaamisesta. Jos ja kun sen aika koittaa, selviää, minkä kokoista nappikauppaa he toisilleen tarjoavat.

Onneksi maailmaan mahtuu lukuisia pikku-uutisia, joihin huomio myös kiinnittyy.

Helsingin Sanomat kertoi viime kesäkuussa (16.6.2017), että kiinalaisen sijoitusyhtiön toimitusjohtaja osti Hongkongissa 17,5 neliön parkkipaikan hintaan 590 000 euroa. Hän omisti ennestään kaksi muuta yli 400 000 euron parkkiruutua. Sijoituskohteita siis nämäkin.

Vertailun vuoksi nyt samaan hintaan saisi Suomessa mukavasti enemmän paitsi neliöitä myös seinät. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Lauttasaaressa on myytävänä 65,5 neliön kokoinen asunto ja Mäkkylässä summalla saisi jopa 105,5 neliötä.

Toisessa HS:n pikku-uutisessa (28.1.2018) kerrottiin, että Yhdysvaltain presidentin Air Force One -lentokoneeseen oltiin tekemässä 24 miljoonan dollarin remonttia, jonka kohteeksi mainittiin koneen jääkaappi. Mikä maksaa? Ilmeisesti nykyinen presidentti tarvitsee älylaitteen, jolta voi ennen yllättäviäkin lähtöjä kysyä, löytyykö kaapista varmasti Coca Colaa matkajuomaksi.

Uutisen mukaan The Guardian -lehti oli laskenut, että jääkaappiremontti maksaa saman verran kuin kyseisen presidentin omistaman pilvenpiirtäjän turvatoimet kahden kuukauden aikana. 

Kuinka paljon mahtavatkaan turvatoimet maksaa sitten, kun oranssitukkainen ja mustahiuksinen kohtaavat toisensa myöhemmin keväällä?

Viikolla kerrottiin myös ilouutinen, että tänä vuonna maailmassa on listattu olevan 2 200 miljardööriä. Jospa heidän joukostaan löytyy joku avokätinen, jolta voi anoa avustusta, mikäli tapaamisen turvatoimien kustannukset uhkaavat kansantaloutta.

Miljardööreihin lukeutuu edelleen mainittu presidenttikin alamäestään huolimatta.

Kun Thelma tapasi Harlanin

Vuonna 1991 Yhdysvalloissa syntynyt tyttölapsi ehti vanhentua 26 vuotta, ennen kuin hänen maannaisensa erityisesti elokuva-alalla uskalsivat tuoda julki kokemuksiaan omasta todellisuudestaan. Mainittuna vuonna sai ensi-iltansa Ridley Scottin ohjaama elokuva Thelma ja Louise.

Voikin ihmetellä, että elokuva ja sen Oscar-ehdokkaina olleet pääroolien esittäjät Susan Sarandon (Louise) ja Geena Davies (Thelma) eivät jo onnistuneet nostattamaan mitään laajempaa keskustelua seksuaalisesta häirinnästä, jonka vastainen, juuri Yhdysvalloista lähtenyt ja muualle vauhdikkaasti levinnyt kampanja on pysynyt esillä viime syksystä asti.

Elokuvassa naiset ajautuvat äärimmäisiin tekoihin – tässä tapauksessa liikakäytössä kulunut adjektiivi osuu täysin kohdalleen. Kuinkahan monta äärimmäistä tekoa on ehtinyt sattua noina vaikenemisen vuosina?

Tuntuu, että elokuvasta puhuttaessa ylipäänsä on keskitytty enemmän naisten pakomatkaan maan halki kuin syihin, jotka sen aiheuttivat. Muistetaanhan klassikoksi noussut Thelma ja Louise aina ensimmäiseksi mainita esimerkkinä road moviesta ja sitten vasta, ehkä, naisten kokemasta ahdistelusta.

Tarinaa kuitenkin vievät eteenpäin Thelman joutuminen aggressiivisen raiskausyrityksen kohteeksi sekä Louisen joskus aiemmin kokema raiskaus, josta hän kieltäytyy puhumasta. Traumaattinen muisto saa hänet lopulta tarttumaan aseeseen. Lisäksi pakomatkan varrella samoilla teillä heidät toistuvasti ohittaa säiliöautonkuljettaja, jota vastenmielisempää tyyppiä tuskin voi kuvitella. ”Disgusting”, Thelma suorastaan sylkäisee sanan suustaan.

Omahyväinen kuski saa jotain, mitä ei ole tilannut. Naisten vastaus miehen epämiellyttävään käytökseen nimittäin on räjähtävä: taakse jää liekehtivä säiliöauto kiroilevine kuskeineen, kun naiset jatkavat pakomatkaansa vihreällä Thunderbirdillään.

Mitä käytännössä tarkoittaa amerikkalaisten viime aikoihin asti kynsin hampain puolustama perustuslaillinen aseenkanto-oikeus silloin, kun asetta myös käyttää? Millaisen tuomion toisen tappamisesta itsepuolustukseksi saa vai saako mitään?

Kun Louise ampui ystäväänsä ahdistelleen miehen, hän tuskin olisi selvinnyt teosta lievällä rangaistuksella. Ankara ajojahti antaa ymmärtää, että tuomio voisi olla jopa elinkautinen. Ilmeisesti hän myös tiesi omasta kokemuksestaan, miten poliisi olisi todistajanlausuntojen perusteella suhtautunut tanssittajansa seurassa viihtyneeseen Thelmaan uhrina.

Uhrista ja alistuvasta kotirouvasta kehkeytyy pakomatkan aikana kuitenkin itsenäinen ja peloton oman tien kulkija. Siksi tarinan kerta kaikkiaan komeaa loppua Grand Canyonin maisemissa ehdottaa juuri Thelma. Ja sitten Louise painaa kaasua.