Maailmalla tehdään tuon tuosta tekoja, joista kohteeksi
joutunut taho syyttää tiettyä ihmistä tai toista valtiota ja samalla epäsuorasti
sen johtajaa. Hyvin harvoin syytetty osapuoli myöntää mitään. Joillakin on
tapana kieltää osallisuutensa kerta toisensa jälkeen mahdollisista todisteista
huolimatta.
Teosta syytetyn osapuolen toistuvasti esittämä väite ”X ei ole sekaantunut tähän asiaan” vahvistaa ainakin kahdenlaista suhtautumista. Toisille X, esimerkiksi presidentti, edustaa vahvaa ja hyvää johtajaa, sankaria, jota halutaan seurata ja jonka kaikkia puheita ja tekoja pidetään tosina.
Teosta syytetyn osapuolen toistuvasti esittämä väite ”X ei ole sekaantunut tähän asiaan” vahvistaa ainakin kahdenlaista suhtautumista. Toisille X, esimerkiksi presidentti, edustaa vahvaa ja hyvää johtajaa, sankaria, jota halutaan seurata ja jonka kaikkia puheita ja tekoja pidetään tosina.
Toisille taas ihminen (tai valtio), joka ei koskaan myönnä tehneensä mitään väärää, aiheuttaa uskottavuusongelman. Ensin hänen puheitaan vain hymähtäen kuuntelee, mutta lopulta ei usko enää mitään, mitä hän sanoo. Eikä niin tietenkään pitäisi olla, kun tässä ihmisten kesken eletään. Ei kai kukaan jaksa jatkuvasti valehdella.
No jaa, muuan valtiojohtaja haluaa koko kansan elävän valhemaailmassa.
Jos eräs toinen, huonosti istuvaan pukuun ja usein punaiseen solmioon sonnustautunut kakaramaisesti käyttäytyvä valtiojohtaja sanoo ”Olen mies”, kuulijalle käy kuin Jean-Pierre Kuselalle: hän läkähtyy nauruun.
Ja jos kolmas, kooltaan vähäisempi mutta kuitenkin suurvaltajohtaja väittää, etteivät muiden valtioiden asiat voisi vähempää kiinnostaa, asia on juuri päinvastoin. Kuka enää uskoo, että valtio, joka ei koskaan sekaannu toisten asioihin, jonain kertana todellakin olisi syytön?
