Elämyksiä

Epätodellisen tuntuinen näky ottaa vatsanpohjasta: Kaulaansa – tai pitäisikö sanoa vartaloansa – kurkottelevat käärmeet tarkkailevat yhtenä rintamana pahaa-aavistamatonta, hiekan alta kaivautunutta merileguaanipoikasta. Sitten ne lähtevät hurjaan takaa-ajoon vaaran jo huomanneen saaliinsa perään.

Kohtaus luontodokumenttisarjasta Planeettamme maa II tuo jostain syystä mieleen fiktiivisen sankarin Indiana Jonesin seikkailut. Usein toistuvia uusintoja ei enää ole viitsinyt katsoa, mutta ensimmäinen kerta kauan sitten elokuvateatterissa oli kuin vuoristoradalla ajelua.

Oman versionsa Indiana Jones -elokuvien musiikista on tehnyt amerikkalaiskokoonpano The Piano Guys. Kelpaa kamelien lekotella!

Ryhmä tuli itselleni tutuksi Teeman taannoin esittämästä konserttitaltioinnista. Alun perin The Piano Guys oli nimenä pianoliikkeellä, jonka omistaja Paul Anderson halusi yhdistää työn ja viihteen eli myydä soittimia viihdyttävien musiikkivideoiden avulla. 

Vasta viisi vuotta sitten perustettu kokoonpano on ”vain joukko tavallisia kavereita, jotka soittavat klassisvaikutteista instrumentaalimusiikkia kuvattuna uskomattomissa paikoissa”. Videot ovat nostaneet heidät kirjaimellisestikin huipulle.

Karkkilan kiusaukset

Kun päivittäiskauppa myy irtokarkkeja alle kuuden euron tai jopa halvempaan kilohintaan, samassa jonossa paperipusseihinsa makeaa kauhovat lapset ja aikuiset. Vaikka sorrun itsekin, pysyn mielestäni kohtuudessa, jos kohtuutena voi pitää paria sataa grammaa. Monen muun pussi täyttyy suuta myöten, jolloin sen sulkemiseen tarvittaisiin teippiä. Kuinka paljon täpötäysi paperipussi mahtaa painaa?

Entä kuinka nopeasti se sokerihiiren käsissä tyhjenee?

Kauppias tietää, miten helposti asiakkaan vastustuskyky murtuu. Hetken hurmaan langennut voi myöhemmin joutua maksamaan kalliisti, mitä useammin näitä hetkiä tarjotaan. Varsinainen hyötyjä ei olekaan kauppias vaan kolmas osapuoli – hammaslääkäri.

Huolimatta siitä, että kuulun makean syötävän ystäviin, makeisveron poisto kuluvan vuoden alusta ei ilahduta niin paljon kuin voisi luulla.

Normaalisti irtokarkkien kilohinta on melko tarkkaan puolet irtopähkinöiden kilohinnasta. Ei ihme, ettei pähkinälaatikoiden luona ole koskaan näkynyt vastaavaa suurta ryntäystä. Kalliita ja kaiken lisäksi terveellisiä. Missä on se kauppias, joka uskaltaisi makeisten sijaan tehdä edullisemmista pähkinöistä myymälänsä vetonaulan?

Kaiken takana on nainen

Viime viikolla lehtikolumni ja televisiodokumentti näyttivät kaksi täysin erilaista kuvaa naisen elämästä. Laura Honkasalon kirjoitus Kuka pilasi feminismin? Anna-lehdessä 16.3. oli toinen, toinen Stacey Dooleyn dokumentti Naisten helvetti TV2:ssa 15.3.

Honkasalo sanoo olleensa feministi 12-vuotiaasta. Meneillään oleva feminismin neljäs aalto on kuitenkin saanut hänet tuntemaan itsensä vääränlaiseksi siihen joukkoon. Nyt naiset kiistelevät keskenään asioista tavoilla, jotka saavat Honkasalon toteamaan: ”Miten helppoa olikaan olla feministi silloin, kun väännettiin naisten oikeudesta suorittaa yliopistotutkinto!”

Niinhän se aina menee, että kun suurissa linjoissa on päästy tavoitteeseen, aletaan keskittyä yhä vähäisempiin yksityiskohtiin.

Dokumentti puolestaan osoitti, että naisten asema Hondurasissa on karmea, vastakkaista äärilaitaa kolumnin kuvaamalle feminismille. Ohjelmatietojen mukaan Honduras kuuluu naisten kannalta maailman vaarallisimpiin (sotaa käymättömiin) maihin.

Muuhun tulokseen ei voi tullakaan, jos peräti 95–97 % naisiin kohdistuvista rikoksista jää rankaisematta tai niistä saa vain lievän rangaistuksen. Kyse ei ole mistään pikkurikoksista vaan tapoista ja murhista. Ohjelmaa tehdessään Dooley saa tietää, että 4 kuukauden sisällä on tehty 865. naismurha. Se on 16. murha hänen lyhyen käyntinsä aikana.

Järkyttävälle ilmiölle onkin annettu nimitys femicide, joka mukailee tappoa tai murhaa merkitsevää homicide-termiä. (Mirror 26.10.2015)

Marraskuussa 2014 tällaisen teon uhriksi joutuivat myös silloinen Miss Honduras ja hänen sisarensa. Syynä oli mustasukkaisuus, kuten monissa vastaavissa tapauksissa. Sisaren poikaystävä teki rikoksensa juhlissa, mutta silminnäkijät vaikenivat pelastaakseen oman nahkansa.

Väkivallasta hengissä selvinneelle mutta molemmat jalkansa osittain menettäneelle naiselle ei myöskään annettu suuria toiveita rikoksen tehneen miehensä tuomitsemisesta. Uhrien tilannetta pahentaa usein se, ettei heillä ole varaa palkata kunnon asianajajaa.

Dooley vieraili vankilassa, jossa mies toisensa perään julisti syyttömyyttään – heidän mielestään nainen itse, siis uhri, oli syypää tapahtuneeseen.

Asiallista tai ei tutkivalle toimittajalle, kolmikymppinen Dooley ei ohjelman lopussa pysty pidättelemään kyyneliä. Miltä tuntuisi asua maassa, jossa nainen herää joka aamu peläten joutuvansa raiskauksen, murhan tai muun väkivallan uhriksi?

Vielä on tässä maailmassa tasa-arvon eteen todella paljon tehtävää.