tiistai 17. tammikuuta 2017

Kukko tunkiolla



Aavan meren tuolla puolen valtaan nousee hyvin pian mies, jonka mielestä tähänastisessa maailmanpolitiikassa on tehty vain katastrofaalisia virheitä. Suurin katastrofi muun maailman kannalta vaikuttaisi kuitenkin olevan mies itse.

En todellakaan kadehdi niitä, jotka joutuvat asemansa vuoksi samaan neuvottelupöytään tämän tolkuttomia puheita ja ärsyttäviä käsimerkkejä harrastavan tulevan presidentin kanssa. Diili-ohjelmasta tutut toimintatavat näyttävät ohjaavan häntä myös uudessa virassa sen perusteella, millaisilla hajota ja hallitse -puheilla hän on esittäytynyt maailmalle.

(Olisiko inha sormella osoittelu viihdemaailman esiintyjien jäljittelyä?)

Ohjelmassa tuomaria mielistellään niin, että sivusta katsojaa yököttää, ja potkujen pelossa käännytään joukkuetoveria vastaan. Tärkeintä on puolustaa vain itseään ja näkemystään, vaikka se perustuisi toisen herjaamiseen. 

Politiikan neuvottelupöydissä valtiojohtajien, ministereiden ja muiden sinne joutuvien on syytä pitää varansa, ettei heistä tule ”väärän kuninkaan” sätkynukkeja. Heitä vastassa on yksinvaltias tuomari, joka luulee voivansa sormi ojossa osoittaa kutakin vuorollaan ja sanoa painavat sanansa: You’re fired!

perjantai 13. tammikuuta 2017

Venyttäminen latistaa kohokohdat



Jotkut ryhtyvät valmistautumaan jouluun jo alkusyksystä. Varsinaiseen juhlakauteen ehdittyä se alkaa toisia kyllästyttää niin, että mieli palaa heti tapaninpäivän jälkeen pitsalle. Ennen kuin joulusta on päästy, kauppoihin ilmestyvät mämmit ja Runebergin tortut. Kahvilassa oli juuri tarjolla laskiaispullia – puolitoista kuukautta ennen laskiaista.

Aikarajoja on suuntaan ja toiseen venytetty niin, että vuoden kohokohdat ovat siinä venytyksessä madaltuneet. Varsinkin juuri juhlapäivien merkitys tuntuu vähentyneen. Kun rajat vielä olivat selvemmät, odotus ja sen päättyminen korostivat enemmän juhlan tunnelmaa.

Kaupat ovat ostajien kalastelussaan nimellisestikin ylittäneet aikarajan. Tavarataloketju pitää vuosittain 3+1 päivää -myyntejä, ja se varmaan piti paikkansa kampanjapäivien alkuaikoina. Jo pitkään jonkun laskutaidossa on ollut puutteita. Keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai tekevät yhteensä viisi päivää.

Yhdysvalloissa alkunsa saanut ja sieltä myös Suomeen levinnyt Black Friday näytti villitsevän monet kaupat laajentamaan alepäivämyyntinsä koko viikonlopuksi. Muistuu mieleen sananlasku Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä. Mitäpä nimellä väliä, kun vain tuottoa tulee. – Alun perin Black Fridaylla ei ollut mitään tekemistä kaupan ja alennusmyyntien kanssa, vaan se tarkoitti kiitospäivän jälkeistä perjantaita, jolloin vilkas liikenne työllisti poliisia.

Juhlavuosi on pitkä aika ja meneillään oleva Suomen satavuotisjuhlavuosi lähes kokonaan vielä edessä. Jotkut kuitenkin kiirehtivät ennakoimaan kyllästymistään jo ennen kuin se ehti edes alkaa. Näin varhaisessa vaiheessa kannattaisi vielä olla mieli avoimena ja katsoa, mitä kiinnostavaa tulee tarjolle. Ei ehkä kaikkea kaikille mutta toivottavasti jokaiselle jotakin. Kohokohdat tekevät tästäkin vuodesta muistamisen arvoisen.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Isojen poikien leikit



Jokin aika sitten isot pojat leikkivät sanasotaa. Sanasodan ydin oli uhossa, puhe aseista. Tällä kertaa vähiin näytti jäävän muiden ”pojat ovat poikia” -kommentointi.

Omaelämäkerrassaan Bruce Springsteen mainitsee iskut New Yorkin kaksoistorneihin ja vertaa tunnelmiaan elokuvaan Viimeisellä rannalla. Siitä lukiessani Nevil Shuten samanniminen romaani (Gummerus), johon elokuva perustuu, odotti jo vuoroaan pöydälläni. Isojen poikien leikki sai etsimään sen uudelleen luettavaksi. Shuten omasta mielestä elokuva ei välitä kirjan keskeistä viestiä (Wikipedian mukaan).

Englanninkielinen alkuteos ilmestyi vuonna 1957 ja suomennos seuraavana vuonna. Japaniin pudotetuista atomipommeista oli tuolloin kulunut vasta hieman yli kymmenen vuotta.

Kuten isojen poikien sanasota myös 1960-luvulle sijoittuvan kirjan tapahtumia edeltänyt sota jäi lyhyeksi: se kesti vain 37 päivää. Vaikka varsinaisen ydintuhon aiheuttivatkin suurvallat Kiina ja Venäjä, sota sai alkunsa Euroopasta. Jostain syystä suomentaja käytti toisesta suurvallasta tuolloin nimitystä Venäjä, vaikka vuosina 1922–1991 maa tunnettiin nimellä Neuvostoliitto. Tosin Venäjä meni täydestä, kunnes pari päivää sitten niin ikään 60-luvulle sijoittuva poliisisarja muistutti asiasta mainitsemalla valtion nimeltä Neuvostoliitto.

Kirjassa koko pohjoisen pallonpuoliskon ihmiset ovat jo kuolleet radioaktiiviseen säteilyyn. Vain Australiassa on enää ihmisiä elossa. Heidänkin ”lasketun aikansa” on arvioitu päättyvän enintään yhdeksän kuukauden kuluttua.

Kirjailija ei kuitenkaan anna henkilöidensä vaipua täydelliseen epätoivoon.

Sukellusvenekomennuksen saanut meriupseeri ajattelee ensimmäisenä hyvin arkisia asioita: Miten hoituvat perheen ostosten teko ja maidollakäynti? Entä jos lapsi sairastuu? Polttoöljyn puute on pysäyttänyt suuren osan liikennevälineistä. Arvoonsa nousevat polkupyörä ja hevosvetoiset linjaalirattaat.

Meriupseerin vaimo suunnittelee keittiöpuutarhan perustamista ja puun istuttamista. Sukellusveneen amerikkalainen kapteeni ostaa tuliaisia perheelleen, vaikka tietää, etteivät vaimo ja lapset kotona Yhdysvalloissa enää ole niitä vastaanottamassa.

Kaikki kuitenkin tiedostavat, että tulee hetki, jolloin tuskalliselta lopulta säästävä pilleri on otettava. 

Viimeisellä rannalla -romaanin julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Sinä aikana ydinaseita on kehitetty ja valmistettu, niiden käytöllä on uhkailtu, ja niillä varustautumista on yritetty rajoittaa ja kieltää. Kirjassa tiedemies toteaa, ettei ydinpommin seuraus ole maailmanloppu vaan ihmissuvun loppu. Mutta tarvitaanko maapalloa ilman asukkaita?