Kuin ohutta lasia

”Ehkä olen väärässä, mutta jos lunta on vaikka millä mitalla ynnä niin edelleen, puhumattakaan jääpuikoista ja sen sellaisista, siellä pellolla ei ole suorastaan kuuma kolmen aikaan aamuyöstä niin kuin eräät luulevat. Siellä ei ole Tunkkaista − ei ainakaan haitaksi asti. Ei Ummehtunutta. Totta puhuen, Risto Reipas”, hän jatkoi kuiskaten kuuluvasti, ”vain-näin-meidän-kesken-äläkä-kerro-kenellekään, siellä on Kylmä.” (A. A. Milne: Nalle Puh rakentaa talon)

Jos ei kuulu joukkoon, joka näinä päivinä joutuu asumaan ulkosalla tai työskentelemään rakennuksilla tai pelkäämään, lähteekö auto liikkeelle tai jäätyvätkö talon vesiputket tai pettääkö terveys tai mitä ikinä, kuuluu ilmeisesti vähemmistöön. Siihen, jota aiemmin aivan normaalina pidetty talvi vielä saattaa jopa ilahduttaa.

Talvi on laakea pergamentti, jolle lintujen, kettujen ja jänisten pienet jalat kirjoittavat. (Lauren Groff: Mestarinna)

Tähän vähemmistöön kuuluva virkistyy päinvastaisesta kuin helteestä hekumoivat mutta kehottaa silti samoin sanoin: Nauttikaa nyt, kun kerrankin voi. Väliaikaista tämäkin on vain.

Pakkassäästä nauttiminen ei tietenkään tarkoita vain pakkautumista moniin vaatekertoihin ulosmenoa varten. Niihin voi tarvittaessa pakkautua myös sisällä − jos huonelämpötila on laskenut reippaasti alle 20 asteen − ja yrittää eläytyä talveen ja kylmyyteen esimerkiksi seuraavien kirjallisten kuvausten välityksellä.

Nyt jäärouva kulki uimahuoneen ohi. Ehkä hän vilkaisi sisään ikkunasta, sillä jäätävä ilmavirta kävi läpi huoneen ja sai punaisen rautakamiinan kalpenemaan. (Tove Jansson: Taikatalvi)

Tuuli ujeltaa kuin kylminä veitsinä. (LG: Mestarinna)

Iltapimeä tuli ryömien rotkosta ja kiipesi hitaasti jäätyneitä harjanteita kohti. Lunta oli siellä ikään kuin terävinä valkeina hampaina mustaa kalliota vasten. Valkeaa ja mustaa ja autiota niin pitkälle kuin silmä kantoi. (TJ: Taikatalvi)

Kuu oli juuttunut omenapuun oksiin ja esitti jääkylmää hedelmää. (Sirpa Kähkönen: lähde jäänyt merkitsemättä muistiin)

−− ulkona hyppeli pakkanen räiskytellen pitkin aitoja, pohjoinen liehtoi voimakkaasti tähtikimmeltävän taivaan alla, josta kalvea kuu hymyten katseli alas. (Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä)

Iltataivas oli aivan vihreä ja koko maailma tuntui olevan ohutta lasia. Hiljaisuus oli aivan täydellinen, ja hienosti piirretyt tähdet tuikkivat taivaalla ja kuvastuivat jäähän. Oli kauhean kylmä. (TJ: Taikatalvi)

 

Jos ei talvisin ole lunta

Joulun alla ampumahiihtäjät kilpailivat Ranskassa silkassa vesisateessa ja toisaalla maastohiihtäjät kiersivät latuaan kapealla lumikaistaleella. Vieressä viheriöi.

Suomalaisena on tottunut pitämään talvea vuodenaikana, joka on väriltään lumenvalkoinen. Kuitenkaan talvea ei virallisesti määritellä lumen vaan esimerkiksi lämpötilan mukaan. Sitä on hieman vaikea hahmottaa: esimerkiksi Australian talvessa, joka vastaa Suomen kesäkuukausia, lämpötila voi kurottaa kohti Suomen normaalikesää.

Kun puhutaan talviurheilusta, lumi on jokseenkin välttämätön osa sitä. (Harvemmin muuten kuulee puhuttavan kesäurheilusta.) Kaikkia lajeja kun ei voi tai ainakaan ei pitäisi siirtää halleihin. Lämpenemisen myötä on alkanut näyttää siltä, että lumi uhkaa vähitellen hävitä maista, joissa aiemmin on ollut kunnon talvelle otolliset olosuhteet.

Jos luonnonlumi joskus jää tulematta lopullisesti, miten se mahtaa vaikuttaa juuri talviurheiluun? Tekolumi on pelkkää talven tekohengitystä.

Hiihtolajeissa lumen puute ei sinänsä estä suksilla sujuttelua, laitetaan vain rullat alle. Kuka uskaltaisi kokeilla rullia kehoa muutenkin kurittavassa kumparelaskussa? Jos välineet muuttuisivat radikaalisti, olisi myös suorituspaikkojen sopivuus mietittävä uudelleen. Pitäisikö hiihtolajit siirtää maastoista kaduille? Mitähän siitä sitten tulisi.

Vaikka Suomessa ja muualla on lumen sijasta nähty suoranaisia vesikelikilpailuja, kisamaastoihin ei sentään vesisuksilla ole vielä lähdetty.

Jos ampumahiihto siirtyisi rullien päälle, ehkä voisi ajatella myös ampumavälineen uusimista. Nykyisin kilpailijat jättävät jälkeensä kilokaupalla hylsyjä niin kisoissa kuin harjoituksissaan. Mitä niille tapahtuu? Voisiko vähemmän jätettä tuottavaan aseeseen ottaa mallia vaikka (tietenkin vaarattomasta) laseraseesta?

Hiihtoon voidaan yhdistää paitsi ammunta myös mäkihyppy, ei tosin samassa lajissa. Kaikkien kolmen yhdistelmä vastaisikin jo kesälajien triathlonia. Miksei myös kesäkisojen pidempien juoksumatkojen kiinnostavuutta voisi lisätä uudistamalla lajivalikoimaa, esimerkiksi tikanheittojuoksulla? Toinen vaihtoehto olisi jousiammuntajuoksu. Jos siitä käytäisiin vielä viesti, kuten mainituista talven yhdistelmälajeista, myös stadionyleisö saisi yllin kyllin kaipaamaansa jännitystä.

Hiihtolajeja uhkaavan lumikadon vuoksi uusia, muuttuvaan ilmastoon sopivia lajeja lienee oikeasti syytä alkaa kehitellä. Samalla voisi miettiä myös kesäkisojen maratonjuoksun mielekkyyttä: Kun noin 42 kilometrin matkaa taitetaan helteessä oksentaen ja hoippuen tajuttomuuden partaalla, voi kysyä, mikä onkaan urheilun tarkoitus. Siinä koetellaan niin kilpailijaa kuin katsojaa, eikä kenelläkään ole varmasti mukavaa.