sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Jos ei talvisin ole lunta


Joulun alla ampumahiihtäjät kilpailivat Ranskassa silkassa vesisateessa ja toisaalla maastohiihtäjät kiersivät latuaan kapealla lumikaistaleella. Vieressä viheriöi.

Suomalaisena on tottunut pitämään talvea vuodenaikana, joka on väriltään lumenvalkoinen. Kuitenkaan talvea ei virallisesti määritellä lumen vaan esimerkiksi lämpötilan mukaan. Sitä on hieman vaikea hahmottaa: esimerkiksi Australian talvessa, joka vastaa Suomen kesäkuukausia, lämpötila voi kurottaa kohti Suomen normaalikesää.

Kun puhutaan talviurheilusta, lumi on jokseenkin välttämätön osa sitä. (Harvemmin muuten kuulee puhuttavan kesäurheilusta.) Kaikkia lajeja kun ei voi tai ainakaan ei pitäisi siirtää halleihin. Lämpenemisen myötä on alkanut näyttää siltä, että lumi uhkaa vähitellen hävitä maista, joissa aiemmin on ollut kunnon talvelle otolliset olosuhteet.

Jos luonnonlumi joskus jää tulematta lopullisesti, miten se mahtaa vaikuttaa juuri talviurheiluun? Tekolumi on pelkkää talven tekohengitystä.

Hiihtolajeissa lumen puute ei sinänsä estä suksilla sujuttelua, laitetaan vain rullat alle. Kuka uskaltaisi kokeilla rullia kehoa muutenkin kurittavassa kumparelaskussa? Jos välineet muuttuisivat radikaalisti, olisi myös suorituspaikkojen sopivuus mietittävä uudelleen. Pitäisikö hiihtolajit siirtää maastoista kaduille? Mitähän siitä sitten tulisi.

Vaikka Suomessa ja muualla on lumen sijasta nähty suoranaisia vesikelikilpailuja, kisamaastoihin ei sentään vesisuksilla ole vielä lähdetty.

Jos ampumahiihto siirtyisi rullien päälle, ehkä voisi ajatella myös ampumavälineen uusimista. Nykyisin kilpailijat jättävät jälkeensä kilokaupalla hylsyjä niin kisoissa kuin harjoituksissaan. Mitä niille tapahtuu? Voisiko vähemmän jätettä tuottavaan aseeseen ottaa mallia vaikka (tietenkin vaarattomasta) laseraseesta?

Hiihtoon voidaan yhdistää paitsi ammunta myös mäkihyppy, ei tosin samassa lajissa. Kaikkien kolmen yhdistelmä vastaisikin jo kesälajien triathlonia. Miksei myös kesäkisojen pidempien juoksumatkojen kiinnostavuutta voisi lisätä uudistamalla lajivalikoimaa, esimerkiksi tikanheittojuoksulla? Toinen vaihtoehto olisi jousiammuntajuoksu. Jos siitä käytäisiin vielä viesti, kuten mainituista talven yhdistelmälajeista, myös stadionyleisö saisi yllin kyllin kaipaamaansa jännitystä.

Hiihtolajeja uhkaavan lumikadon vuoksi uusia, muuttuvaan ilmastoon sopivia lajeja lienee oikeasti syytä alkaa kehitellä. Samalla voisi miettiä myös kesäkisojen maratonjuoksun mielekkyyttä: Kun noin 42 kilometrin matkaa taitetaan helteessä oksentaen ja hoippuen tajuttomuuden partaalla, voi kysyä, mikä onkaan urheilun tarkoitus. Siinä koetellaan niin kilpailijaa kuin katsojaa, eikä kenelläkään ole varmasti mukavaa.