Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? Jos olisit lintu, niin mikä?
Jos kala, mikä? Tällaisia luonteenlaatua täydentäviä hassuja kysymyksiä
toimittajat toisinaan utelevat haastateltaviltaan, aivan kuin muuten eivät saisi
heistä selvää. Mikäs siinä, saahan ihminen kuvitella olevansa vaikka rokokooajan tuoli.
Entä jos Suomi olisi televisio-ohjelma, mikä se olisi? Vastausta ei tarvitse kahta sekuntia miettiä – tietenkin maamme luontoa esittelevä kokonainen sarja Metsien kätkemä.
Vaikka Suomea mainostetaankin tuhansien järvien maana, vesistöä maan pinta-alasta on vain 10 prosenttia, kun taas metsät täyttävät siitä yli 70 prosenttia. Mieliinpainuneen iskulauseen Suomi elää puusta konkreettisin esimerkki – näin voi kai sanoa – on ollut syötävää, vaikeiden aikojen pettuleipä. Ammatin ja elannon puu on antanut tuhansille.
Jossain vaiheessa puusta kasvoi metsä. Lause laveni entisestään, kun näkökulmaa laajennettiin, kuten Luonto-Liiton tiedotteen otsikosta vuonna 2002 ilmenee: Suomi elää metsästä – ei vain puusta. Liitto halusi tällöin kiinnittää huomion myös metsien suojeluun, ei vain talouskäyttöön. Luonnontilaiset metsät ovat käyneet kaikkialla harvinaisiksi.
Maailmanlaajuinen šokkiherätys on antanut myös täällä sanonnalle jälleen uuden, suorastaan ikiaikaisen merkityksen. Metsistä on alettu puhua tärkeinä hiilinieluina, jotka hillitsevät ilmaston lämpenemistä. Kuka oikeasti haluaisikaan asua autiomaan kaltaisissa oloissa ilman siedettävän elämän edellytyksiä?
Niinpä sarja Metsien kätkemä on ainoa mahdollinen valinta. Itselleni se on ennen muuta näköaistin juhlaa. Kamera hivelee maisemaa ja sen moninaisia kohteita, muotoja ja yksityiskohtia, puun oksistoa, vedenvirtausta, kalliopintaa, hentojalkaista hämähäkkiä, vuorenrinteen jylhyyttä, pimeässä pakkasyössä loimottavia revontulia. Katse saa rauhassa viipyillä kaiken kauneudessa.
Viestimien ohjelmatiedoista puuttuvat yleensä tärkeimpien tekijöiden nimet, niiden, jotka ovat katsoneet ensin ja sitten tarjoavat näkymän meille muille. Kuvaajien nimet onkin tarkistettava ohjelman lopusta: Ilmari Mannermaa ja Joonas Mattila sekä kopteripilotti Markku Rytinki. Työn jäljestä huokuu lämmin arvostus omaa maata kohtaan.
Myös maata matkaavat juontajat Reetta Ranta ja Antti Huttunen antavat katsojalle tilaa nauttia silmin ilman jatkuvaa puhetta. He nostavat esille historiallisia paikkoja ja kertovat niihin liittyviä tarinoita. Sarjan kahden kauden osissa kuljetaan Saaristomereltä Lemmenjoelle, Raaseporista Kuninkaantieltä Termisvaaralle.
Suomi-ohjelma saa miettimään, onko kauneus katsojan silmässä vai sittenkin kohteessa.
Entä jos Suomi olisi televisio-ohjelma, mikä se olisi? Vastausta ei tarvitse kahta sekuntia miettiä – tietenkin maamme luontoa esittelevä kokonainen sarja Metsien kätkemä.
Vaikka Suomea mainostetaankin tuhansien järvien maana, vesistöä maan pinta-alasta on vain 10 prosenttia, kun taas metsät täyttävät siitä yli 70 prosenttia. Mieliinpainuneen iskulauseen Suomi elää puusta konkreettisin esimerkki – näin voi kai sanoa – on ollut syötävää, vaikeiden aikojen pettuleipä. Ammatin ja elannon puu on antanut tuhansille.
Jossain vaiheessa puusta kasvoi metsä. Lause laveni entisestään, kun näkökulmaa laajennettiin, kuten Luonto-Liiton tiedotteen otsikosta vuonna 2002 ilmenee: Suomi elää metsästä – ei vain puusta. Liitto halusi tällöin kiinnittää huomion myös metsien suojeluun, ei vain talouskäyttöön. Luonnontilaiset metsät ovat käyneet kaikkialla harvinaisiksi.
Maailmanlaajuinen šokkiherätys on antanut myös täällä sanonnalle jälleen uuden, suorastaan ikiaikaisen merkityksen. Metsistä on alettu puhua tärkeinä hiilinieluina, jotka hillitsevät ilmaston lämpenemistä. Kuka oikeasti haluaisikaan asua autiomaan kaltaisissa oloissa ilman siedettävän elämän edellytyksiä?
Niinpä sarja Metsien kätkemä on ainoa mahdollinen valinta. Itselleni se on ennen muuta näköaistin juhlaa. Kamera hivelee maisemaa ja sen moninaisia kohteita, muotoja ja yksityiskohtia, puun oksistoa, vedenvirtausta, kalliopintaa, hentojalkaista hämähäkkiä, vuorenrinteen jylhyyttä, pimeässä pakkasyössä loimottavia revontulia. Katse saa rauhassa viipyillä kaiken kauneudessa.
Viestimien ohjelmatiedoista puuttuvat yleensä tärkeimpien tekijöiden nimet, niiden, jotka ovat katsoneet ensin ja sitten tarjoavat näkymän meille muille. Kuvaajien nimet onkin tarkistettava ohjelman lopusta: Ilmari Mannermaa ja Joonas Mattila sekä kopteripilotti Markku Rytinki. Työn jäljestä huokuu lämmin arvostus omaa maata kohtaan.
Myös maata matkaavat juontajat Reetta Ranta ja Antti Huttunen antavat katsojalle tilaa nauttia silmin ilman jatkuvaa puhetta. He nostavat esille historiallisia paikkoja ja kertovat niihin liittyviä tarinoita. Sarjan kahden kauden osissa kuljetaan Saaristomereltä Lemmenjoelle, Raaseporista Kuninkaantieltä Termisvaaralle.
Suomi-ohjelma saa miettimään, onko kauneus katsojan silmässä vai sittenkin kohteessa.
