Kirjastonhoitaja, tosin entinen, antoi lukuvinkiksi yhdenlaisen
matkakirjan, Heli Laaksosen Lähtisiks föli? (2015). Teksti on
runojen sijaan suorasanaista kerrontaa, jonka lukiessakin melkein kuulee.
Jokin lounaismurteissa vetosi jo opiskeluaikana, vaikka
yksikään niiden puhujista ei osunut kohdalle silloin eikä myöhemminkään. Mitä
enemmän suomen kieleltä kaivetaan maata alta englannin lapiolla, sitä tärkeämpi
luonnonvara on ihminen, joka tietoisen ylpeästi pitää kiinni omasta äidinkielestään.
Televisiossa kollegaansa ylenpalttisesti kehunut näyttelijä kertoi
käyneensä määstö klässiä saadessaan
jakaa saman pukuhuoneen. Jäi ihmetyttämään, millä tavalla termi muuten sujuvaa
suomea puhuneen suussa oli kuvaavampi ilmaisu kuin mestariluokka.
Hämelinna o ainut
paik, misä mun seurueel on kiältäyrytty tarjoilemast – viäl mun tähteni.
Viimevuastuhannen pual viätin ehtoot Birgeris mun kivoje mut hirasliikkeiste
hämäläisystävien kans, ko tarjoilija tul sanoma, et meijän tarttis olla joko
hilja taik lähte. Viäreisest pöyräst ol tullu valitus, et hee ei pysty enä
kuuntelema tota Turu murret. Mee mentti muual möykkämä.
Äskettäin julkistetut uudet liikuntasuositukset pääsivät
otsikoihin, kun kymmenminuuttiset liikuntahetket lyhennettiin pariminuuttisiin.
Lasten ja nuorten kanssa toimivat ovat jo huolestuneet fyysisiä muutoksia koskevista
havainnoistaan: polvet eivät taivu kyykkyyn, selkäuinti ei enää onnistu
(Helsingin Sanomat 22.11.2019), käsi ei taivu olan yli selän taakse eikä yhytä
kainalon alta tulevan toisen käden sormia. Syytä ei tarvitse kaukaa etsiä.
UKK-instituutti on tuottanut kouluille opetusmateriaalia
liikkumisen edistämiseksi, mutta materiaalin laatijoiltakin ovat suomen sanat viime metreillä
päässeet loppumaan: instituutti on nimennyt sen Feet Energyksi.
Kaik mikä o
insinöörillisest mahrollist, ei ol inhimilliseks iloks. O helppo keksi
kirjasto, misä aineisto o sähköst ja asiakas saa sen kotikonet hinkkamal
luvettavaks. Eikä täsä mittäi kallei nuarisotiloi kaivata. Tehrä verkkosivuil
kokkontumispaik, metelöikkö siäl. Kenenkä ei tart liikku kotoas, tavata toissias,
rasitta lonkkias. Ko ei vaa jestas-sentä liikuntasuasituksi unhota!
Kyykky-ylös-hyppy-hyppy olohuane lattial. Mikä täsä olika see Suur Ajatus?
Säästä aikka ja vaiva? Käytettäväks mihe?
Ennen iskukykyisimmät lakkopuheet saatiin paperimiesten
palkoista, joita moni muukin kuin vain tehtaissa työskentelevät kadehtivat.
Aivan muista syistä kuulun Laaksosen tavoin paperinaisiin.
Lisäks olen niin
kiintyny paperkarttoihi, niihin tuplalakanankokkossi, olevaissi olentoihi, mist
mää näen hela ihanan maan, koko kokonaisuure – – . Tiärän, paperi ei
päivity. – – Mut paperin ilosanoma o siin, et see ei ol riippuvaine
avaruusyhteyksist, akust, muistikortin tuupertumisest. Ja voi reissarei, ko ei
eres vilkase mihe ilmasuutta ova menos! Tahtova Oulu, laapaseva sormen kans
näytöl kohrepaikka ja lähtevä sivuil vilkasemat viilettämä. Peril Oslos hee
huamava, et oho väärä rivi.
Ruoasta näyttää nykyään tulleen ennenkuulumaton päänvaiva. Perheissä
syödään kuin ravintolan ruokalistan äärellä – kun sama ruoka ei maistu kaikille, kukin tilaa kokilta mieleisensä
annoksen. Ruokakeskusteluissa ollaan jonkin puolesta jotakin vastaan, jossain ruokaa
heitetään roskiin, toisaalla sitä ei edes ole. Ilmastonmuutos on tuonut oman
lisänsä keskusteluun: jotain tulisi kieltää ja korvata vaikka tekotuotoksilla. Ruoka
herättää aina ajatuksia.
Yks syksyn perunist ol
eri muatone ko muut: neliskanttine ja karhiapintane. Ja huamasinki, et see o
suuren kiven kyljes kasvanu. Sen toinen pual ol ko kulmarauta, kivi ol sen
muatoseks kasvun pakottanu. Ajattelin niit kaikki mailma olennoi ja ihmissi,
ketkä o liian kovan viäres kasvanu ja sen tähre kulmikkamppi, särmikkämppi,
paksukuarisemppi ko hee itte ikän tahtois. Toivoteta heil pehmussi patjoi ja
lemppiämppi viäresnukkuji jatkos.
