Oi, suveen on paljon aikaa. Lumi tulee ensin ja pakkanen
ja pimeät päivät myötä sen
ja viimat tuiskusäiden
ja ankara paino jäiden.
Ja ne lähtevät kaikki, kun aika on
suvi pilliä soittaa vallaton,
ja rannat naurua raikaa.
Aale Tynni
Vielä meillä on neljä vuodenaikaa. Vielä tarvitaan välikausitakkia
kesän mentyä menojaan ennen talven tekemää valtausta. Siinä välissä syksyllä
luonto usein järjestää värikkään juhlan, mutta kun usva muuttaa maiseman
yksiväriseksi, nähdään vain harmaa arki.
Eri yhteyksissä harmaa merkitsee yleensä tavanomaista,
ikävää, vanhaa, laitonta. Harmaa ei sijoitu lempivärien kärkeen, mutta
toisinaan sekin pääsee kukoistamaan muodin ykkösvärinä. Vaatekaapeista se ei
silti poistu koskaan.
Jos elämä kovin painaa päälle, voi jonain aamuna peilin
edessä yllättyä pahoin.
Martin Luther Kingin
unelma ei ollut kaikkien ihmisten samanvärisyys vaan se, että niin musta kuin
valkoinen voisivat olla veljiä keskenään kummankaan harmaantumatta ennen
aikojaan. (Matti J. Kuronen)
Yhdysvaltalaisen ihmisoikeustaistelijan unelmasta oli vuosikymmeniä
myöhemmin mahdollisuus tehdä totta, mutta toisin kävi: Yhtenä kehityksen
indikaattorina toimi presidentti Barack
Obama, joka vuonna 2009 otti viran vastaan tummatukkaisena 47-vuotiaana ja huokaili
harmaita hiuksiaan jo vuonna 2015. Kuka tietää, olisiko näin käynyt ilman niitä
ylivoimaisia odotuksia, joita häneen kohdistettiin.
Sitten on ihmisiä, jotka näkevät harmaan aivan toisin.
Siinä missä harmaat hiukset kertovat ikääntymisestä ja sitä
myöten kenties viisastumisesta, harmaissa silmissä väikkyy ”kevät ja syys,
auringonloiste ja yön hämäryys”. Ainakin jos niitä osaa lukea oikein. Tai
ainakin niin L. Suolakivi eli Helena Eeva on runoillut.
Vaikka kova elämä painaisi päälle, kaikkea ympäröivä harmaus
voi lohduttomuuden sijaan antaakin lohtua.
Entisen Neuvostoliiton aikaan Kingin tavoin
ihmisoikeusaktivistina tunnettu Irina Ratušinskaja joutui vankileirille ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan, jolle antoi oletusten vastaisen nimen Harmaa on toivon väri (1988). Se, miksi
harmaa edusti hänelle eräänlaista valon synonyymia, on jo unohtunut. Ehkä vankileirillä
tasaisen harmaa arki olikin parasta, jos ainoaksi vaihtoehdoksi tarjottiin vain
jotain pahempaa.
Ehkä kirja pitäisi lukea uudestaan.
