Luovan käytännöllisyyden lähteellä

Malmit ja mineraalit ovat nykyään entistäkin halutumpaa tavaraa, ja siksi kiihkeästi etsitään ja hamutaan omaksi alueita, joista louhia hupenevia rikkauksia. Vielä 1800-luvulla erään kuningatar Viktorian aikalaisen mukaan kaukana toisaalla oli jotain arvokkaampaa kuin kaivokset. Jäätyään kiivaan kehityksen jalkoihin se ei monikäyttöisyydessä liene löytänyt vertaistaan.

Mikä on tämä ihme ja kumma, jonka eri osia on käytetty sekä herkkiin vaakoihin, levysoittimien neuloihin, lamppujen hehkulankoihin että hius- ja ihovoiteisiin? Sen osista on valmistettu myös kirjoitusvälineitä, nuolia, soittimia, koreja, telttoja, sadetakkeja ja -hattuja, huonekaluja, maataloustyökaluja, kalaverkkoja, räystäskouruja, ruumisarkkuja ja jopa vesijohtoverkostoja. Nykykuluttajalle tutumpia saattavat olla neulelangat ja -puikot sekä materiaalista joko kokonaan tai osittain tehdyt valmisvaatteet.

Viime vuoden marraskuussa siitä tehdyt rakennustelineet valitettavasti edesauttoivat suurpalon leviämistä useaan tornitaloon Hongkongissa.

Vaikkei ihmeaines kestänytkään tulen hyökkäystä, sen lujimmalla osalla on kuitenkin sota-aikana vahvistettu betonia teräksen sijasta, koska sen ansiosta kantavuuden sanotaan kasvavan 3−4-kertaiseksi.

Tästä aikoinaan lähes kaikki elämisen tarpeet täyttäneestä aineksesta voidaan lisäksi valmistaa niin juotavaa, syötävää ja syömäpuikkoja kuin myös myrkkyä. Mitä vielä jää listasta puuttumaan, jääköön. Kyseessä on kasvi nimeltään bambu.

Aasiassa yleisellä, nopeakasvuisella bambulla on kaiken muun ohella ollut tärkeä osa itäisen alueen taiteessa ja historiankirjoituksessa. Muinaisen Kiinan viralliset asiakirjat kirjoitettiin nekin bambuliuskoille (jianeille) ennen silkistä tehtyjä kirjoja. Niiden sanotaan olevan yhä lukukelpoista materiaalia arkeologisissa tutkimuksissa.

Tietoa kasvien käytöstä ja yhteydestä maailmanhistorian kehitykseen on koonnut Bill Laws kirjaansa 50 kasvia, jotka muuttivat maailmaa (2010, ens. suom. 2012; 2024). On helppo ymmärtää, miksi hän nostaa käyttötavoiltaan hengästyttävän monimuotoisen bambun korkealle. Hän myös rinnastaa bambun ja kookoksen hyödyllisyyden ja monikäyttöisyyden, mutta tuskinpa kookos sentään samaan yltää. Kiintoisin yksityiskohta tämän kasvin käytössä liittyy sekin sota-aikaan: kookospähkinän sisältämää steriiliä nestettä on II maailmansodan vaikeissa oloissa käytetty jopa tiputusnesteenä haavoittuneiden hoidossa.

Vaikuttavasta alueellisesta historiastaan huolimatta bambun merkitys on ollut koko maailmassa vähäisempi kuin esimerkiksi vahvasti orjatyöhön liittyneiden puuvillan ja sokeriruo’on. Nykyään bambu tunnetaan länsimaissa lähinnä pandojen ruokana ja Kiina toisaalta muovikrääsän ja muiden halpatuotteiden, toisaalta muun muassa teknologian ja rakentamisen ansiosta nopean talouskasvun maana.

Bambun lukuisista käytännöllisistä hyödyntämismahdollisuuksista luettuaan on vaikea innostua mausteena tunnetusta sahramista. Lawsin mukaan ”Sillä on suuri merkitys ihmisen toiminnalle kiinalaisesta lääketieteestä kankaiden ja riisin värjäämiseen”.

Kankaiden ja riisin värjäämisen takia kerätään ja kuivatetaan biljoonittain sahramia tuottavia kukkia vain niiden kolmen luotin tähden, joita yhdessä kukassa kasvaa. Luulisi vastaavaa väriainetta saatavan jostain helpomminkin ja edullisemmin. Miksi riisi ylipäänsä pitää värjätä?

Laws lainaa toista kirjoittajaa 20 vuoden takaa: ”Ihmiskunta on käyttänyt vuosituhansien mittaan ruoakseen 3 000:a (oik. 3 000:ta) kasvilajia: nykyisin noin 20 kasvilajia ruokkii suurimman osan ihmisistä.” (Tony Winch, Growing Food: A Guide to Food Production, 2006)

Kenties tämän ajan ruoantuotantokysymyksiin vastauksia haettaessa on otettu askelia taaksepäin ja laajennettu taas valikoimaa. Joka tapauksessa valinnanvaraa näyttäisi olevan riittämiin niillä, joille kelpaa vain kasvisravinto.

Kasvissyöjien siinä missä muidenkin on hyvä muistaa, että kasvit voivat olla myös voimallisia pahiksia. Suurimpiin niistä kuuluvat muinaiset sanikkaiset, joiden fossiilisoituneista jäänteistä syntyy hiiltä. Kivihiilienergia mahdollisti 1700-luvulla teollisen vallankumouksen mutta aloitti saman tien ilmastoa ja maapallon elinoloja kiihtyvään tahtiin vahingoittavan tuhotyönsä.

Kasvin kumppaneita ei kato kuihduta

Luonnon kaikkinaista monimuotoisuutta ei yksikään ihminen pitkänkään elämän aikana ehdi oppia tuntemaan. Ehkäpä brittiläinen Sir David Attenborough kuuluu pisimmälle päässeiden joukkoon? Toisaalta hän on elinaikanaan joutunut myös todistamaan monen lajin joutumista sukupuuton partaalle tai häviämistä kokonaan. Luontokadon ehkäisemisen tavoitteisiin pureudutaan parhaillaan YK:n luontokokouksessa Montrealissa (Ylen artikkeli 7.12.2022).

Tärkeimpiä syitä moninaisuuden köyhtymiseen ovat ruoantuotanto maalla ja merellä, metsätalous, teiden ja muiden väylien rakentaminen sekä kaupungistuminen. Metsiä, soita ja muita luonnonympäristöjä muutetaan pelloiksi, patoaltaiksi ja kaupungeiksi. Sen lisäksi tehomaataloudessa hyönteisiä hävitetään hyönteismyrkyillä sekä tuhotaan niiden asuinympäristönään käyttämää kasvillisuutta. (Wikipedian artikkelista)

Eri tavoin ahtaalle joutuneet kasvilajit luokitellaan vaarantuneiksi, erittäin uhanalaisiksi ja äärimmäisen uhanalaisiksi. Kun silmäilee niistä koottua listaa, huomaa kaksi seikkaa: Suurin osa kasveista on itselle täysin ennen kuulemattomia. Toiseksi kasveille annetuissa nimissä näkyy jälleen kerran rikkaasti ja luovasti käytetty suomen kieli, esimerkiksi horkkakatkero, pahtaketokeltto, ruijanvihvilä ja seinäraunioinen.

Kasvien tavoin myös ihmisen syntyä on kuvattu sanoin ”Maasta olet sinä tullut”. Niin ikään ihmislajin pitkän historian aikana myös kokonaisia kansoja on hävinnyt maan päältä, esimerkiksi etruskit, samnilaiset eli oskit sekä vandaalit.

Nykyihmistä ja lajin säilymistä voisi tarkastella leikkimielisin poiminnoin elimäkeläistyylisen kasvisanaston selitysoppaasta Napapaju − Sekovartisia selityksiä (2007). Kukaan tekijöistä Jaakko Heinimäki, Kaarle Kalliala, Tero Norkola ja Vesa Sisättö ei toimi biologian alalla.

Itse asiassa sattuikin äskettäin samaan tilaisuuteen kyssäkaali, henkilö, joka kysyy asiaa, jonka olet juuri selittänyt. Jos on tavannut aurinkolomailevan nuoren naishenkilön, jonka sanavarastoon ei koskaan ole kuulunut kiitos tai anteeksi, on kohdannut etelännurjasaran. Todennäköisesti eivät uhanalaisia.

Vuosiltaan huomattavasti kokeneempi hopeahanhikki on luonnoltaan vanha flirttaaja, joka ei ole osannut lopettaa charminsa hiipumisesta huolimatta. Hänen lirkutuksensa ei ehkä ole purrut loistotädykkeeseen, tuohon elämäniloiseen ja huumorintajuiseen vanhaanpiikaan, jota kaiken maailman auervaarat eivät ole saaneet masennettua. Hänelle toivoo vastedeskin vastustuskykyä ja kestävyyttä kovissakin luonnonoloissa.

Pääseekö kellosinikka, myöhästymiskammoinen virkailija, viisareistaan edes eläkkeellä? Naiset alistavissa yhteiskunnissa tuskin nähdään kilpimuoria, naispuolista mellakkapoliisia (vaikkakin parhaillaan Iranissa itselleen tilaa yrittää vallata hunturikko, musliminaisten emansipaatio). Siinä vaiheessa, kun tarvitaan rohtoliperiä eli sairaalapappia, tilanne on yleensä kääntynyt vakavaksi. Kuoleman sivuttua läheltä suomalainen vaikenee, korkeintaan liikuttelee huuliaan, kun lähtövirsiä veisataan. Silloin voisi pyytää avuksi avomaankurkun, hänhän on se hautajaisissa laulamalla lisätienestejä ansaitseva Sibelius-Akatemian opiskelija.

Suomen rajojen ulkopuolelle ovat levinneet peltovalvatti, EU:n virkamies, jonka tehtävänä on tarkastaa satelliittikuvista viljelyalojen suuruudet sekä kollegansa peltonarsku, joka toimii Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton lobbarina Brysselissä. Heidän kiireitään lienee lisännyt se, että omavarainen ruokatuotanto on kuluneena vuonna noussut arvoon arvaamattomaan.

Sosiaalisen median vauhdittamana on kasvuaan lisännyt digitaalinen lehtijuurikas, median vaurastuttama henkilö. (Silti kioskillakin vielä moni muu lankeaa päivänkakkaraan, iltapäivälehden lööpin pääviestiin. Voihan lehdestä toki löytyä myös kyläsirkunjyvä, seutukunnan juorukellon paljastama kullanarvoinen tieto.)

Urheilukisoja seuraavilla sohvaperunoilla riittää sanomista haurasloikoista, urheilijoista (erityisesti piirikunnallisen tason pituushyppääjistä), jotka lähetetään arvokisoihin ennemminkin kokemusta kuin menestystä keräämään. Helppo huudella sieltä tyynyjen välistä.

Jos ketkä niin pihasauniot eivät saunanrakastajien Suomessa kuole sukupuuttoon: näitä rintamamiestalonsa pihapenkillä pikkupyyhe lanteillaan saunan jälkeen jäähdytteleviä naapurinäijiä ei hävitetä edes juuriltaan repimällä. Talon paikka voi vaihtua, pyyhkeisiin kietoutuneet äijät penkeillään pysyvät.

Kaiken kaikkiaan tulevaisuus näyttää ihmislajin osalta varsin elinvoimaiselta. 

Sattuman hetki

Ei sattumien tarvitse aina niin ihmeellisiä olla. Sattuman hetkeen sisältyy silti ainakin pieni ihme, kun kaksi erillistä tapahtumaa osuu ajallisesti hyvin lähekkäin.

Esimerkiksi radiossa sanojen virrassa kuuluu sana, jonka olen lukenut lehdestä joko sekuntia aiemmin tai luen sen heti kuulemani jälkeen.

Kerran mietin tarttumista vuosia sitten lukemaani kirjaan, tanskalaisen Christian Jungersenin psykologiseen romaaniin Poikkeus säännöstä (2004, suomennettu 2006). Juuri silloin en sitä tehnyt, vaan palasin kirjahyllyn äärestä jatkamaan Merete Mazzarellan parissa.

Vain muutaman kappaleen luettuani Mazzarella 

siteeraa kriittisin kommentein Alain de Botton -nimisen kirjailijan teosta The Pleasures and Sorrows of Work: ”Ei niin, etteivät ne ikinä tuottaisi tyydytystä, ne vain tuottavat sitä kovin harvoin. Ja kun poikkeuksesta tehdään sääntö, yksilölliset vastoinkäymisemme eivät vaikutakaan meistä vääjäämättömiltä vaan alkavat tuntua vitsauksilta.”

Äskettäin näkemässäni elokuvassa miehen rakastetulla oli outo nimi Juniper. Seuraavana päivänä sama nimi yllättäen tuli eteen eräässä kasviluettelossa hieman pidemmässä muodossa Juniperus täydennettynä toisella sanalla. Tarkistuksen jälkeen ilmeni, että kyseessä on eräs katajalaji.

Yhteensattuma tuntui entistäkin hämmästyttävämmältä, koska en mielestäni ollut kuullut sanaa aiemmin. Epäilen vahvasti, että kasvien latinankielisiä nimityksiä ei kouluopetukseeni sisältynyt eikä minusta koskaan tullut edes suomenkielisten kasvien tuntijaa.

Pienet sattuman hetket ilahduttavat tovin. Kaikkeen ei kaipaa järjellistä selitystä.