Luonnon kaikkinaista monimuotoisuutta ei yksikään ihminen pitkänkään elämän aikana ehdi oppia tuntemaan. Ehkäpä brittiläinen Sir David Attenborough kuuluu pisimmälle päässeiden joukkoon? Toisaalta hän on elinaikanaan joutunut myös todistamaan monen lajin joutumista sukupuuton partaalle tai häviämistä kokonaan. Luontokadon ehkäisemisen tavoitteisiin pureudutaan parhaillaan YK:n luontokokouksessa Montrealissa (Ylen artikkeli 7.12.2022).
Tärkeimpiä syitä moninaisuuden köyhtymiseen ovat ruoantuotanto maalla ja merellä, metsätalous, teiden ja muiden väylien rakentaminen sekä kaupungistuminen. Metsiä, soita ja muita luonnonympäristöjä muutetaan pelloiksi, patoaltaiksi ja kaupungeiksi. Sen lisäksi tehomaataloudessa hyönteisiä hävitetään hyönteismyrkyillä sekä tuhotaan niiden asuinympäristönään käyttämää kasvillisuutta. (Wikipedian artikkelista)
Eri tavoin ahtaalle joutuneet kasvilajit luokitellaan vaarantuneiksi, erittäin uhanalaisiksi ja äärimmäisen uhanalaisiksi. Kun silmäilee niistä koottua listaa, huomaa kaksi seikkaa: Suurin osa kasveista on itselle täysin ennen kuulemattomia. Toiseksi kasveille annetuissa nimissä näkyy jälleen kerran rikkaasti ja luovasti käytetty suomen kieli, esimerkiksi horkkakatkero, pahtaketokeltto, ruijanvihvilä ja seinäraunioinen.
Kasvien tavoin myös ihmisen syntyä on kuvattu sanoin ”Maasta olet sinä tullut”. Niin ikään ihmislajin pitkän historian aikana myös kokonaisia kansoja on hävinnyt maan päältä, esimerkiksi etruskit, samnilaiset eli oskit sekä vandaalit.
Nykyihmistä ja lajin säilymistä voisi tarkastella leikkimielisin poiminnoin elimäkeläistyylisen kasvisanaston selitysoppaasta Napapaju − Sekovartisia selityksiä (2007). Kukaan tekijöistä Jaakko Heinimäki, Kaarle Kalliala, Tero Norkola ja Vesa Sisättö ei toimi biologian alalla.
Itse asiassa sattuikin äskettäin samaan tilaisuuteen kyssäkaali, henkilö, joka kysyy asiaa, jonka olet juuri selittänyt. Jos on tavannut aurinkolomailevan nuoren naishenkilön, jonka sanavarastoon ei koskaan ole kuulunut kiitos tai anteeksi, on kohdannut etelännurjasaran. Todennäköisesti eivät uhanalaisia.
Vuosiltaan huomattavasti kokeneempi hopeahanhikki on luonnoltaan vanha flirttaaja, joka ei ole osannut lopettaa charminsa hiipumisesta huolimatta. Hänen lirkutuksensa ei ehkä ole purrut loistotädykkeeseen, tuohon elämäniloiseen ja huumorintajuiseen vanhaanpiikaan, jota kaiken maailman auervaarat eivät ole saaneet masennettua. Hänelle toivoo vastedeskin vastustuskykyä ja kestävyyttä kovissakin luonnonoloissa.
Pääseekö kellosinikka, myöhästymiskammoinen virkailija, viisareistaan edes eläkkeellä? Naiset alistavissa yhteiskunnissa tuskin nähdään kilpimuoria, naispuolista mellakkapoliisia (vaikkakin parhaillaan Iranissa itselleen tilaa yrittää vallata hunturikko, musliminaisten emansipaatio). Siinä vaiheessa, kun tarvitaan rohtoliperiä eli sairaalapappia, tilanne on yleensä kääntynyt vakavaksi. Kuoleman sivuttua läheltä suomalainen vaikenee, korkeintaan liikuttelee huuliaan, kun lähtövirsiä veisataan. Silloin voisi pyytää avuksi avomaankurkun, hänhän on se hautajaisissa laulamalla lisätienestejä ansaitseva Sibelius-Akatemian opiskelija.
Suomen rajojen ulkopuolelle ovat levinneet peltovalvatti, EU:n virkamies, jonka tehtävänä on tarkastaa satelliittikuvista viljelyalojen suuruudet sekä kollegansa peltonarsku, joka toimii Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton lobbarina Brysselissä. Heidän kiireitään lienee lisännyt se, että omavarainen ruokatuotanto on kuluneena vuonna noussut arvoon arvaamattomaan.
Sosiaalisen median vauhdittamana on kasvuaan lisännyt digitaalinen lehtijuurikas, median vaurastuttama henkilö. (Silti kioskillakin vielä moni muu lankeaa päivänkakkaraan, iltapäivälehden lööpin pääviestiin. Voihan lehdestä toki löytyä myös kyläsirkunjyvä, seutukunnan juorukellon paljastama kullanarvoinen tieto.)
Urheilukisoja seuraavilla sohvaperunoilla riittää sanomista haurasloikoista, urheilijoista (erityisesti piirikunnallisen tason pituushyppääjistä), jotka lähetetään arvokisoihin ennemminkin kokemusta kuin menestystä keräämään. Helppo huudella sieltä tyynyjen välistä.
Jos ketkä niin pihasauniot eivät saunanrakastajien Suomessa kuole sukupuuttoon: näitä rintamamiestalonsa pihapenkillä pikkupyyhe lanteillaan saunan jälkeen jäähdytteleviä naapurinäijiä ei hävitetä edes juuriltaan repimällä. Talon paikka voi vaihtua, pyyhkeisiin kietoutuneet äijät penkeillään pysyvät.
Kaiken kaikkiaan tulevaisuus näyttää ihmislajin osalta varsin elinvoimaiselta.