Teemasta toiseen

Kun tutkii listaa kymmenen televisiokanavan viikon katsotuimmista ohjelmista, huomaa kuuluvansa selvään vähemmistöön. Eikä se haittaa yhtään, päinvastoin. Vain ykköskanavan uutisia olen katsonut yli 900 000 muun kanssa.

Vähemmistöön tietenkin vie mielestäni sisällöltään mielenkiintoisin kanava, yhdistetty Teema & Fem. Sen ohjelmat tuskin tavoittavat niitä, jotka saavat elämäänsä enemmän lukemattomista viihde-, visailu- ja tosi-tv-ohjelmista – ja mahdollisuuden käydä mainostauolla jääkaapilla.

Sille, joka viihtyy kiinnostavien dokumenttien ja dokumenttisarjojen, hyvien draama- ja rikossarjojen ja elokuvien sekä erilaisen tosi-tv:n parissa, Teema & Fem tarjoaa päivittäin syyn avata televisio.

Ilman omaa puutarhaa ja parvekettakin juuri päättynyt ruotsalainen Puutarhakausi oli mitä nautittavinta seurattavaa. Sen lempeä tunnelma ja tekijänelikko (sekä naapurissa laiduntaneet lehmät) saivat unohtamaan kaupungin hälyn ja ajatuksissa siirtymään aluksi aika rempallaan olleeseen maaseutuidylliin. Moninaiset käsin toteutetut ideat, kuten vanhoin työkaluin koristeltu portti, tekivät puutarhasta ja sen ympäristöstä persoonallisen.

Äskettäin päättyi myös moni muu kiinnostava sarja, kuten eriäviin näkemyksiin perustuva keskusteluohjelma Ideoiden maailma, taideteosten alkuperää jäljittänyt Taidetutkimukset ja vanhojen rakennusten menneisyyteen pureutunut Talot huokuvat historiaa. Ajatukset avartuvat, tieto lisääntyy ja toivo säilyy: vielä on niitä, jotka eivät halua sotkea kaikkeen digiä ja tekniikkaa.

Kiehtova maailma puolestaan vie nojatuolimatkalle milloin minnekin. Toisella tapaa niin tekevät myös haastatteluohjelmat Skavlan ja Efter Nio.

Vaikka televisiotarjonnassa usein ärsyttää uusintojen runsaus, toisinaan kuitenkin esimerkiksi jokin hyvin tehty draamasarja kestää useita katsomiskertoja. Hakematta mieleen tulevat tanskalainen Vallan linnake ja ykköskanavalla esitetty brittiläinen Downton Abbey. Myös ruotsalaisen Solsidanin henkilögalleria vetää välillä puoleensa. Nyt toista kierrosta käyvä ruotsalainen Aika on meidän vihjannee siihen, että uusi kausi on tulossa.

Niin paljon muuta, ettei sanotuksi saa.

Jos taas yleensä valitsee mieluummin jonkin toisen kuin Teema & Fem -kanavan, kumpi mahtaa vaikuttaa valintaan enemmän: ohjelmiston sisältö vai se, että monen ohjelman kieli on ruotsi? 

Vieraslajien valloitusretket

Aivan kuin dokumentti ja kirja kertoisivat yhtä ja samaa tarinaa: Mies löytää uuden, oudon maan, mutta tulee teollaan melkein hävittäneeksi sen alkuperäiskansan. Dokumentissa brittiläinen James Cook matkaa Tyynellämerellä ja nousee maihin Australian rannikolla, kirjassa genovalainen Kristoffer Kolumbus löytää Intian sijasta Amerikan ja rantautuu San Salvadorin saarelle.

Lapsena oppii pitämään monia asioita yksioikoisen oikeina. Pienestä pitäen monet käsitykset omaksuu jonkun tai jonkin esimerkin pohjalta, ympärillä elävien ihmisten lisäksi myös esimerkiksi fiktiosta.

Pohjois-Amerikan 1800-luvun historiaan sijoittuvat lännenelokuvat ja -sarjat antoivat aikoinaan varsin yksipuolisen kuvan maan alkuperäisasukkaista, intiaaneista. Niinpä lapsen mielessä intiaanit olivat aina niitä pahoja ja pelättyjä vihollishyökkääjiä, jotka kauhistuttavasti nylkivät ihmisten päänahkoja, kun taas valkoihoiset olivat aina hyviä ja sankarillisia perheidensä puolustajia. 

Dee Brownin kirjaa Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen (Lännen valloitus intiaanien näkökulmasta) ei tarvitse pitkälle edetä, kun siinä jo on asetettu aiempia luulokuvia kyseenalaisiksi.

Intiaaniheimojen päälliköt vakuuttivat vuoron perään rauhantahtoaan valkoisille valloittajille, kun nämä alkoivat uhata heidän elinpiiriään. Valloittajat halusivat ottaa itselleen intiaanien arvokkaat maanviljelys- ja kaivosalueet ja ajaa heidät Pecosjoen varrella sijaitsevalle Bosque Redondon suojelualueelle.

Rauhanvakuutuksiin saatiin kenraali James Carletonilta tyly vastaus: ”Tätä sotaa teitä vastaan jatketaan, vaikka se veisi vuosia, nyt kun kerran olemme aloittaneet, niin kauan kunnes teitä ei enää ole tai lähdette. Tästä asiasta ei voida puhua millään muulla lailla.” (Navajoille syyskuussa v. 1863)

Carleton innosti miehiään muun muassa lupaamalla navajoiden yhdestä hevosesta tai muulista suuremman palkkion (20 dollaria) kuin oli sotilaan kuukausipalkka. Jotkut päättelivät palkkion koskevan myös intiaanin tappamista. Tavaksi tuli leikata irti punaisella nauhalla kiinnitetty hiustupsu todisteeksi.

Vastoin lapsuuden luulokuvaa ainakin navajoiden mielestä päänahkojen ottaminen oli espanjalaisten aloittama barbaarinen tapa. Kirjan kirjoittaja toteaa, ettei ole varmuutta siitä, toivatko eurooppalaiset päänahkojen nylkemisen Uuteen maailmaan. Joka tapauksessa ”sivistyneet” espanjalaiset, ranskalaiset, hollantilaiset ja englantilaiset siirtolaiset tekivät tavasta suositun tarjotessaan palkkioita kulloistenkin vihollistensa päänahoista.

Toisaalta 21 faktaa intiaaneista -historiasivulla kerrotaan, että intiaanit skalpeerasivat vihollisiaan jo ennen kuin eurooppalaiset tulivat Pohjois-Amerikkaan. Uudisraivaajat omaksuivat tavan nopeasti ja katkaisivat kuolleilta vielä kaulankin.

Navajot ja mescalero-apassit saatiin ahdistettua suojelualueelle, jossa he asuivat vuosina 1863–68. Kenraalin sanoin: he olivat antaneet tietä ”rotumme kyltymättömälle edistykselle”.

Valkoiset pettivät lähes kaikki intiaaneille antamansa lupaukset, mutta silti lipeväkielinen Carleton julisti oman kansansa olevan mahtava ja oikeudenmukainen kansakunta, joka ei unohda intiaanien (pakolla) luovuttamaa isäinperintöä. ”He tietävät, että uhrattuaan meille kauniin maansa, kotinsa, perheensä, näkymät, jotka heidän perinteissään ovat ikimuistoisia, me emme anna heille saiturin almua palkkiona siitä, minkä he tietävät olevan ja minkä me tiedämme olevan ruhtinaallinen valtakunta.”

Vuosien ajan tuhannet eri heimoja edustaneet intiaanit joutuivat pitämään puoliaan valloittajia vastaan. Vain muutamia päiviä joulurauhan jälkeen vuonna 1890 intiaanien taistelu maidensa puolesta päättyi Wounded Kneessä.

”He antoivat meille monia lupauksia, enemmän kuin voin muistaa, mutta he pitivät vain yhden: he lupasivat ottaa meidän maamme ja he ottivat sen.”

Sioux-päällikkö Punainen Pilvi