Koulujen alku ei ole vuosiin koskettanut minua kuin
välillisesti. Muutama ystäväni otti aikoinaan askeleen, jota minä en harkinnut
koskaan: ryhtyivät opettajiksi. Nyt sitten on pitkä leppoisa loma takana ja
uusi kausi alussa.
Sitä helposti luulee, että opettajan homma on vain opettaa.
Ystävieni kanssa emme juurikaan keskustele siitä, miten heidän tuntinsa
luokassa sujuvat. Sen sijaan olen usein kuullut työhön kuuluvista ”luontaiseduista”
enkä nyt tarkoita pitkiä lomia. Opettajan tulee puuttuva oppilaiden häiriköintiin
ja yrittää selvittää monenlaisia ongelmia, joskus jopa muiden asiantuntijoiden
kanssa. Lisäksi opettaja pitää yhteyttä vanhempiin. Kuulemastani olen päätellyt,
että se jos mikä tuottaa opettajalla melkoista lisätyötä ja päänvaivaa.
TV-uutisissa kerrottiin joitakin viikkoja sitten Ylen tekemästä kyselystä, jossa vanhemmat saivat kertoa näkemyksiään koulun ja kodin yhteydenpitoon
käytettävästä Wilma-järjestelmästä. Useita se ärsyttää tavalla tai toisella,
mutta silti järjestelmä halutaan säilyttää. Vastauksista näkyy tietynlainen oma
napa -näkökulma: vanhempia tietenkin kiinnostaa vain oma kullanmurunsa ja hänen
hyvinvointinsa. Heille ei tule mieleen, että lapsen luokalla on iso liuta muita
oppilaita, joiden asioita sama opettaja myös hoitaa. Näin
ollen viestittely ja tapaamiset (myös niiden järjestely) vievät
opettajan aikaa moninkertaisesti.
Ihan äkkiseltään en ymmärrä, miksi opettajan tehtäväksi jää esimerkiksi
toimittaa mielenterveysongelmista kärsivä oppilas hoidon piiriin. Eikö se kuulu
vanhempien vastuulle? Vai eivätkö vanhemmat näe tai halua nähdä lapsensa
ongelmia? Niitäkin isiä ja äitejä on, jotka kieltäytyvät uskomasta opettajan
koulussa kokemaa tilannetta, jos lapsi kertoo jotain muuta. Näinhän se menee
elämässä usein muutenkin. Kun ei haluta myöntää, että on itse tehnyt jotain
väärää, vieritetään syy toisen niskaan.
Kaikki oppilaat eivät tietenkään aiheuta ongelmia. Heistä ei
tarvitse raportoida eikä kantaa huolta. Silti mainitun kyselyn vastauksissa
toivottiin, että oppilaista annettaisiin myös myönteistä palautetta. Ehkä vanhempien
kannattaisi sisäistää englantilainen sananlasku No news is good news ja suoda opettajille säästynyt aika.
Koulumaailman sivusta seuraaminen on kerta kerralta vain
vahvistanut tekemäni päätöksen oikeellisuutta. Paitsi etten koskaan ole
halunnut opettajaksi, tiedän myös, etten olisi pärjännyt siinä hommassa. Mielen muskeleita ystävilleni ja muille, jotka tämän ammatin ovat valinneet.
* Erityisopettajat on
niin erityisiä, ettei niitä voi päästää tavallisten lasten kimppuun.
(Jacob, 8)
* Ei koulussa oikeastaan
niin tylsää ole, kunhan vain tekee eri asioita kuin opettaja käskee. (Nina,
7)
* Meidän täytyy opetella
lukemaan, muutenhan meistä tulee alfabeettejä tai sitten diabeettejä.
(Marius, 8)
Otteet ovat peräisin norjalaisen Unni
Lindellin kokoamasta kirjasta Krokotiilit eivät puhu suomea (Schildt 2007).
