Kun luulee tietävänsä,
mitä katselee, pitää katsoa vielä tarkemmin (Richard Powers).
Aamulehden verkkosivuilla kerrottiin torstai-illan Tapahtumien yön musiikkitilaisuuksista,
jotka pidettiin Tuomiokirkossa ja Aleksanterin kirkossa Tampereella. Tilaisuudet vetivät
väkeä niin paljon, että kaikkia halukkaita ei yksinkertaisesti voinut päästää
sisälle ahtauden takia.
Tavallisesti kirkosta kerrotaan päinvastaisia uutisia:
Herran huoneet ammottavat tyhjyyttään, koska ihmisiä ei kiinnosta käydä niissä.
Sunnuntaisin penkeissä istuu ihminen siellä, toinen tuolla. Vain joulukirkko ja
Kauneimmat joululaulut tekevät ihmismielelle
jotain sellaista, että joukot lähtevät liikkeelle. Vaikuttaa siltä, että muulloin
kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Jos nyt kysyntää edes on?
Näillä uudenlaisilla messuilla kirkko on halunnut tarjota
jotain niille, jotka eivät enää kysy. Siis enemmistölle. Vähemmistön on vaikea
sulattaa tällaisia pyrkimyksiä, jotka heidän mielestään eivät sovi yksiin
kirkon oppien kanssa. Nytkin verkko-Aamulehden kommentoijista monet paheksuivat
torstain tilaisuuksia ja olivat sitä mieltä, ettei sellaista menoa pitäisi
sallia kirkkorakennuksessa. Jo aiemmin Tuomiokirkon taitavaksi soittajaksi kehuttu kanttori irtisanoutui,
koska ei hyväksynyt siellä soitettavan muuta kuin klassista musiikkia. Kahdesti
pidetty ja kummallakin kerralla kirkon täyttänyt Juice Leskisen musiikkiin
perustunut messu ei sopinut siihen muottiin.
Mielensä pahoittaneiden oloa voisi helpottaa tieto, että Suomessa
on kansankirkko: kaikilla on oikeus astua sen ovista sisään etsimään sitä, mitä
kukin tarvitsee. Paheksuja ei mitenkään voi tietää, mitä toinen sieltä saa. Uskon kipinä voi syttyä vaikka katselemalla taidetta pyhäkön seinillä. Sitä
paitsi kovin usein vuodessa kirkon perinteinen meno ei häiriinny toisenlaisten
messujen vuoksi. Pieni vähemmistö ei voi määrätä kaikesta, vai voiko?
Istuin itsekin Syntisten yö -yhteislaulutilaisuudessa Tuomiokirkon ahtaudessa ja
kuumuudessa. Kirkkokansa veti innolla veisuja, jotka kertovat toiveista, rakkaudesta, ilosta, murheesta, elämästä siis: Viidestoista yö, Suvivirsi, Romanssi, Vanha holvikirkko, Suojelusenkeli, Päivänsäde ja menninkäinen sekä Väliaikainen. Omia laulujaan esitti myös Pauli Hanhiniemi yhdessä Ville Rauhalan kanssa. Pidin kuitenkin enemmän viimevuotisen Juice-kirkon musiikista ja tunnelmasta, joka paikoin läheni jo harrasta. Juicen lauluja laulettaessa muisteltiin myös niiden tekijää, sillä tilaisuudessa esintyneet muusikot olivat olleet hänen ystäviään.
PS. Otsikon lainasin yhteislauluvihkosen takakannesta.
