Kun kuuntelen radiota, kuuntelen vanhaa matkaradiota, ja kun
katson tv-ohjelmia, katson ne televisiosta niiden lähetysaikoina. Pidän päivien
rytmittymisestä määräajoin enemmän kuin lillumisesta ajattomassa silloin kun sinulle sopii -maailmassa.
Joidenkin ohjelmien lähetysajat ovat syöpyneet mieleen niin, että jopa jo
lakkautettu ohjelma saattaa muistuttaa ”aavesäryn” tavoin olemassaolostaan. Sellainen
on esimerkiksi televisiosta poistunut MTV:n 45
minuuttia. Vaikka se lopetettiin jo melkein kaksi vuotta sitten,
keskiviikkoisin kello 20:n aikaan tuntuu, että jotain puuttuu.
Radiossa suosikkeihini kuuluu Pyöreän pöydän keskustelut. Sekin ohjelma sattuu tulemaan
keskiviikkoisin, jolloin pyrin olemaan kello 17.30 paikalla tässä keittiönpöytäni
ääressä. Myöhemmin en ohi menneitä jaksoja enää kuuntele muualta.
Pauli Aalto-Setälän
vetämä ohjelma palasi viime viikolla kesätauolta ruotimaan viikon
puheenaiheita. Vaihtuvasta vakiokeskustelijoiden joukosta mieleeni on Kaarina Hazard, joka usein katsoo
asioita jotenkin erilaisesta näkökulmasta. Olen myös oppinut pitämään vuosien
myötä pehmentyneestä, vähän höpsöstä Ruben
Stilleristä. Silti kummastuttaa, että sama henkilö on puhumassa samoista ajankohtaisista
aiheista kahdessa Ylen ohjelmassa, Pyöreän
pöydän lisäksi television Pressiklubissa,
jota Stiller isännöi.
Näinä aikoina todellista mielipiteiden vaihtoa ja keskustelua
arvostaa. Pyöreässä pöydässä kuunnellaan,
mitä toiset sanovat, ollaan eri mieltä solvaamatta vastapuolta ja perustellaan omat
mielipiteet. Silti keskustelu voi olla myös räväkkää, koska osanottajien ei tarvitse
koko ajan poliitikkomaisesti asetella sanojaan. Huomaan usein, miten
kiinnostavaa on nähdä asiat eri kantilta kuin itse on ajatellut.
Terminä keskustelu
on saanut viime aikoina varsin negatiivista sävyä verkon keskustelupalstoista −
ja syystä. On sääli, että moni hyvä tai
asiallinen uutis- tai muu juttu yritetään pilata epäasiallisella
kommentoinnilla. En käsitä, miten juttujen kirjoittajat kestävät jatkuvaa
nälvimistä. Kohottaako tällainen harrastus nälvijöiden itsetuntoa? Minkähän lainen
ihminen haluaa tässä hommassa ”kehittää itseään”?
Kesätauolla Pyöreää
pöytää sijaisti Paula Norosen
juontama sarja Miehet puhuvat. Kuten
naiset viime kesänä, miehetkin pohtivat samoja aiheita, muun muassa parisuhdetta
ja sen päättymistä, työtä, alkoholinkäyttöä ja ulkonäköön liittyviä asioita. Ulkonäöstä
ja itsetunnosta puhuttaessa mieleeni jäi eläkkeellä olevan piispa Wille Riekkisen pieni tarina häneen
vaikuttaneesta henkilöstä. Kirjastossa häntä vastaan oli tullut noin 3-vuotias
poika, joka raahasi perässään muovikassia pitkin lattiaa. Kassissa oli viisi, kuusi
isoa kirjaa. Riekkinen ihmetteli: ”Noin pieni poika ja noin paljon kirjoja.
Ossookko sinä ees lukkee?" Poika vastasi leuka pystyssä: ”En ossoo, opettelen
vasta kantamaan.”
