Arviolaskentaa

Ympärillämme kriisi seuraa toistaan, nyt jopa matematiikan opetuksen on sanottu olevan kriisissä. Toisaalta matematiikalta ei voi välttyä yhdessäkään niistä kriiseistä, joita parhaillaan eletään. Lasketaan päästömääriä, tuhopinta-aloja, tulva-aaltojen korkeuksia, myrskytuulien voimakkuuksia, ruoan hintoja, mikromuovikiloja, aseita, joukkoja, uhreja, sotakuukausia, rokotuskertoja, raja-aitojen pituuksia, pakolaisia, budjetteja, kilowattitunteja ja vaikka mitä. Moni laskutoimitus tuottaa tulokseksi silti vain arvion, koska tarkkoja lukuja on usein mahdoton saada.

Eräässä uutiskuvassa esiintyvän kenraalin rinnus näytti olevan jo melkein täynnä ansiomerkkejä. Entä jos kenraali jatkaa ansiokasta uraansa ja merkkejä sen kun kertyy, mihin ne laitetaan, kun rinnuksille ei enää mahdu? Vai onko jo alun perin laskettu ansaittavan merkkimäärän todennäköisyys suhteessa ikään, niin ettei lisätilaa tarvitse etsiä takinliepeestä tai hihasta?

Viime aikoina on mieltä askarruttanut myös kysymys paljonko on riittävästi. Uutisen (Yle 14.10.2022) mukaan naapurimaasta on paennut liikekannallepanoa satojatuhansia venäläisiä, ehkä jopa miljoona. Vuoden 2020 tiedon (Wikipedia: Maailmanpankki) mukaan Venäjän asukasluku oli tuolloin 144,1 miljoonaa. Ilmeisesti se samainen noin miljoona kansalaista, joka on jättänyt kotimaansa, ei olisi yhteisessäkään mielenosoituksessa riittänyt kaatamaan hallintoa. Kuka tietää, kun ei uskallettu edes yrittää.

Ei yritetty vankilan, kidutuksen tai sotaan pakottamisen takia, joten luonteva jatkokysymys kuuluu: Onko laskettavissa todennäköisyys sille, kuinka suuri joukko toisin ajattelevia mielenosoittajia tarvittaisiin, että Venäjällä tai muissa kansalaisiaan sortavissa maissa eivät poliisivoimat eikä vankiloiden määrä enää riittäisi estämään hallitsevan vallan kaatamista? Valitettavasti lähimenneisyydessä on monta tukahdutettua yritystä.

Toisaalta vaikka Ukrainan väkiluku vuonna 2020 oli sata miljoonaa pienempi kuin sen maita hamuavan Venäjän, ukrainalaiset eivät ole luovuttaneet. Jopa osa naisista ja lapsista, jotka lähtivät sodan alta turvaan muihin maihin, on palannut monin paikoin raunioituneeseen maahan, vaikkei rauha vielä väiky horisontissakaan.

Ihmetyttää, kuinka monta päivää, kuukautta ja vuotta ilman kunnon lepoa presidentti Zelenskyi jaksaa valtavan paineen alla kannustaa Ukrainaa pysymään taistelumielellä. Tähänkin kysymykseen stressitutkijat varmaan osaisivat antaa arvionsa.

Iranissa puolestaan erityisesti naiset ovat viime viikkoina näyttäneet pelottomuuttaan ja lähteneet kaduille vaatimaan vapautusta heille asetetuista ahtaista rajoista. Sielläkin poliisi lienee suosituin ammatti päätellen siitä, miten tarkan katseen alla kaikki naiset joutuvat elämään. Mittanauha ja suurennuslasi ilmeisesti kulkevat siveyspoliisin taskussa, sillä senttienkään poikkeukset eivät jää huomaamatta, kuten käy ilmi iranilaisen ihmisoikeusaktivistin Fatemeh Shohre Abbaspourin haastattelussa (13.10.2022 Kirkko ja kaupunki):

”Tyttäreni ei edes osallistunut mihinkään mielenosoitukseen, mutta kauppareissullaan hän sattui kulkemaan samalla alueella, jossa mielenosoittajat protestoivat. Tyttäreni myös käytti hijabia, mutta poliisi otti hänet kiinni, koska hame oli ollut neljä senttiä liian lyhyt.”

Iranissa asuu noin 84 miljoonaa ihmistä, joista suurpiirteisesti arvioiden puolet seuraa jatkuvasti, miten toinen puoli pukeutuu ja käyttäytyy. Jokaiselle naiselle riittää ainakin yksi moraalinvartija, siis poliisi. Muita mahdollisia ovat isät, sedät, isoisät, aviomiehet, veljet ja miespuoliset serkut. Jos tälläkään kertaa meneillään olevat mielenosoitukset eivät johda vaadittuihin muutoksiin, naiset joutuvat jatkamaan elämäänsä kahden vankilan välillä.

Tähän epävarmuudessa vellovaan aikaan meille kaikille sopisivat erään äidin sanat nassikalleen, kun hän työnsi tämän lempeästi tavaratalon vessankopin ovesta sisään: Toimi äläkä haaveile.

"Etten hieman kömmähtänyt minäkin"

Kerrotaan, että oli seitsemän miestä, jotka vaaranpaikasta selviytyäkseen joutuivat tekemään rikoksen. Ennen rikosta heitä uhkasi kolmekymmentäkolme vihaista härkää ja rikoksen jälkeen viisikymmentä vierasta sotilasta kotinurkilla. Miesten sydämet täytti kuoleman kauhistus, sillä he luulivat jo polkevansa viimeistä tynkkää elämänsä tiestä.

Silti vain toinen uhka sai mielet noin pelokkaiksi.

Kun pakokivelle ahdistetut, heikoiksi käyneet miehet kiljuivat jo neljättä päivää omaa nälkäänsä, raivoisien sarvipäiden kuola valui siinä luulossa, että tonnien lihasmassa kyllä palkitsee niiden odotuksen. Kävi sitten niin, että lopulta maassa makasi koko härkälauma kuoliaaksi ammuttuna.

Seitsikko sai näin vapautensa (ja elämänsä) takaisin kajoamalla toisen omaisuuteen eli tekemällä rikoksen, josta tietysti seurasi haaste käräjille. Sitä tuli oikeuden puolesta toimittamaan tuttu mies Mäkelä, ”aina kunnian ukko”. Tällä kertaa häntä kuitenkin huvitti hieman leikkiä vakavalla asialla, niin että se osui piikkinä varsinkin yhden, Aapon, oikeudentuntoon: Kasakoita pantakoon liikkeille Karjan ryöväriä ja Nurmijärven rosvoja varten, vaan ei kohden kunniallisia miehiä, joiden papinkirjassa ei löydy vielä yhtään ainoata häpeän pilkkua.

Voidaan toki kysyä, kumpi onkaan pahempi rikollinen, karjavaras vai se, joka toisen karjaa tappaa…

Aavistamatta vielä olevansa tulevina aikoina viestintuojan seuraaja Aapo edelleen pukee kokemansa hetkellisen järkytyksen sanoiksi:

Kunnian ukko, rehellisyys itse, mutta voipa hän sukkeloita, koska hän vaan tahtoo, ja hienolla, hienolla tavalla, ettet tiedä asioistakaan ennen kuin pyristelet hänen verkossansa. Ah! olis siinä rinnassa kylmä sydän ja pahansuopa mieli, niin voittaispa hän itse perkeleenkin pimeyden juonissa. Mutta nyt hän suo ja tekee paljasta hyvää, vaikka sommaileekin tuolloin, tällöin oikein riivatusti. Ah sinä! kuinka sovititkin sanas ja lausees tässä historiassa. Eihän ilman, etten hieman kömmähtänyt minäkin.

Viimeisestä lauseesta ymmärtää, että puhuja oli tottunut erottamaan luikuripuheet todesta. Toinen, Lauri, taas oli tulkinnut viestintuojan kasvoja: Hän valehteli. Sen näin hänen silmistänsä, vaikka koettikin ukko ottaa päällensä vallan totisen muodon. Hän valehteli; sen vannon minä.

Tuolloin ei vielä yksikään noista miehistä olisi osannut lukea haastetta, jos se olisi toimitettu kirjallisena. Lukutaidottomuus ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteivät he olisi kyenneet näkemään ympärillään asioiden merkityksiä ja tarkoitusperiä, totuutta ja valhetta. Niinpä ”kunnian ukon” puheet paikkakunnalle saapuvista muka piispan määräämistä viidestäkymmenestä kasakasta ymmärrettiin nopeasti kuitata palturiksi.

Aleksis Kiven ja hänen seitsemän veljeksensä ajoista on tultu tähän aikaan, jossa monenlainen valhepuhe levittäytyy vääjäämättä kaikissa viestimissä pitkin maailmaa. Aina on tietenkin osattu valehdella ja käyttää sitä hyväksi, mutta nykyään keinot ovat paljon moninaisemmat. Toiset erottavat valhepuheen paremmin kuin toiset, jotkut eivät lainkaan. Muodostuu ikään kuin kaksi todellisuutta.

Erityisen näkyvästi etenkin tätä vuotta on leimannut hyökkäyssotaa käyvän Venäjän levittämä musta propaganda, jossa valheellisilla syytöksillä on yritetty luoda vääristynyttä viholliskuvaa ukrainalaisista ja näin innostaa omia joukkoja niin taistelussa kuin kotona. Ajatuksellisesti kohteena ovat kaikki länsimaat. Jo useamman viime vuoden ajan − toistaiseksi ilman aseellisia yhteenottoja − myös jakautuneessa Yhdysvalloissa mustan propagandan tekeminen vaikuttaa antaneen monelle suorastaan elämän sisällön.

Pienen ihmisen toive: Etten kömmähtäisi minäkin.

 

Lähteet: romaani Seitsemän veljestä (suorat lainaukset kursivoitu) sekä Silja Pitkäsen ja Ville-Juhani Sutisen tietokirja Propagandan historia: kuinka meihin on vaikutettu antiikista infosotaan (2018)

 

Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

Yhdessä on suosittu slogan monissa tilanteissa, joista ei selvitä pelkästään yksilön voimin. Mitä lähemmäksi tullaan ensi vuoden alusta voimaan astuvaa suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta, sitä jyrkemmäksi käy keskustelu hoitajapuolen palkkavaatimuksista. Onhan käsittelyssä ikuisuuskysymys.

Mikäli tilanne edelleen vain jatkuu (artikkeli HS 26.9.2022), jo alun perin ylipositiiviselta kuulostanut uudistukseen sisältyvä nimitys hyvinvointialue kalskahtaa korvaan suorastaan ironiselta. Jos (jäljelle jääneet) hoitajat eivät voi hyvin työssään, se luultavasti heijastuu jollain tavalla myös sotepalveluja tarvitseviin.

Viime aikoina on eri yhteyksissä tiuhaan tahtiin havahduttu huomaamaan, etteivät sanat ole ”pelkkiä sanoja”, vaan niillä ”on voimaa muokata ihmisten ajattelua, kanavoida heidän tunteitaan, ohjata heidän tahtoaan ja tekojaan” (Aldous Huxley 1894−1963).

Ehkä edellä mainittu ajatus vaikutti myös hyvinvointialue-sanan virallistamiseen. Saattaa kuitenkin vielä käydä niin, että kansan suussa sana kääntyy kuin kääntyykin pahoinvointialueeksi.

 

Otsikko Juha Tapion laulusta Kelpaat kelle vaan