Hajamietteitä urheilusta

Sanotaan, että urheilu yhdistää. MM-kisoissa ja olympialaisissa ”koko maailma” kokoontuu yhteen viettämään ”suurta urheilujuhlaa”. Silti tuskin missään muualla kansallistunne nousee yhtä korkealle kuin silloin, kun eri lajeissa edustetaan omaa maata ja katsomossa kannustetaan omia. Vain jos omia ei ole mukana, voi valita mieleisensä muista – tällöin voi kannustaa jopa naapuria, jota onnetar tuntuu kantavan käsillään kaikkialla.

Nykyään urheilu kuulostaa olevan armotonta täydelliseen suoritukseen pyrkimistä. Urheilijan on kaikin keksittävissä olevin keinoin otettava senteistä ja sekunneista irti se, mikä mahdollista on. Hän harjoittelee vuosia tiettyä päämäärää varten ja ennen tärkeää päivää keskittyy tulevaan suoritukseen. Jos sitten kuntohuippu ei osukaan kohdalleen, peli on menetetty.

Toista oli ennen. Vuonna 1912 Tukholmassa pidetyissä olympialaisissa Ruotsi sai ensimmäisen naispuolisen olympiakultamitalistinsa. 17-vuotiaalle Greta Johanssonille suorituspäivä oli tavallinen työpäivä, ja hän joutui pyytämään pari tuntia vapaata päästäkseen osallistumaan lajiinsa 10 metrin uimahyppyihin. ”Käväisin tuossa tekemässä urheiluhistoriaa”, hän olisi voinut todeta työkavereilleen keikan jälkeen.

Sekunteja taas ei laskettu aikoinaan 50 kilometrin hiihdossa niin kelloa tuijottaen kuin nykyään: kilpailijoita ei ravittu pelkästään vauhdissa napatulla mustikkamehulla vaan kunnon murkinalle pysähdyttiin syömään (Urheiluruutu).

Yhtä hauskalta kuulostaa ruotsalaisittain esimerkiksi damernas skidskytte (naisten ampumahiihto) tai herrernas sprint. Daamit ja herrat liittää yleensä aivan toisenlaiseen yhteyteen kuin vaikkapa juuri hiihtolatujen hikiseen menoon.

Kun puhutaan urheilijoiden toimeentulosta, joidenkin palkkapussi tuntuisi painavan saman kuin 75 gramman sipsipussi, toisten taas kuin 100 kilon perunasäkki. Kummallista kyllä, tuhdimpikaan tili ei auta, vaan sekä vähän että hyvin ansaitsevaa urheilijaa yhdistää sama perustarve: heillä on aina nälkä.

Lähtökohtana rangaistus ei kuulosta oikealta, kun ratkaistaan kahden jalkapallojoukkueen välinen paremmuus varsinaisen peliajan jälkeen. Rangaistuspotkukilpailussahan kumpikin joukkue yrittää vuorotellen saada sen tärkeän maalin, jolla muuten tasainen peli voitetaan. Vaikka voittoa haetaan, termi vie ajatukset ennemminkin siihen osapuoleen, joka pelin lopulta häviää.

Toisin kuin jalkapallossa jääkiekossa tämä on jo ymmärretty: enää ei kuule puhuttavan rangaistuslaukauskisasta vaan voittomaalikilpailusta.

Siinä olikin kaikki, mitä urheilusta tulee mieleen.

Must ei tullu urheiluhulluu

Suvussani on monta, jotka melkein mikä tahansa urheilutapahtuma saa syttymään. Siinä perinnönjaossa en ole ollut mukana. Erään sukulaiseni mielestä lehden sivuilla on enemmän kulttuuria kuin urheilua, kun taas omasta mielestäni asia on juuri päinvastoin. Yleisimmin suhteessa 3:1 urheilun hyväksi.

Urheilua seuratakseni tarvitaan suuri kansainvälinen tapahtuma kiinnostuksen herättämiseksi. Tosin viisi vuotta sitten sen teki yksinään sinnikäs ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen.

Myöskään kilpailuhenkisyys ei osunut geeneihini. Saman asian kääntöpuolesta lienee kyse silloin, kun toiset kilpailevat ja omansa puolesta jännittää niin, ettei aina pysty edes katsomaan. Urheilijat ovat siis tarjonneet monia suuria hetkiä jopa minulle.

Tänään Suomi odottaa kolmatta jääkiekon maailmanmestaruutta. En ole katsonut yhtään ottelua. Toista oli, kun ensimmäinen mestaruus oli tulollaan. Päivästä jäi mieleen matka toiselta paikkakunnalta kotiin ja pelko(!), että jotain ennenkuulumatonta menee täysin ohi.

Lähtöpaikassa nousin bussiin ja odottelin ottelun alkamista, mutta radio pysyi hiljaisena. Lopulta kävin huomauttamassa kuskille asiasta. Radiota ei kuitenkaan määräyksen mukaan voinut avata, koska oli otettava huomioon kaikki matkustajat. Mikä pettymys.

Ehdin silti kotiin näkemään sen tärkeimmän osan. Tietysti on aina niitä, joille uusi mestaruus on ensimmäinen, mutta vuonna 1995 se oli sittenkin kaikkien aikojen ensimmäinen. Sen jälkeen kiinnostukseni jääkiekkoon jotenkin vain lopahti. Onneksi suomalaisten menestys ei ole siitä kiinni. Onhan se jo nyt nähty näissäkin kisoissa.