Suvussani on monta, jotka melkein mikä tahansa
urheilutapahtuma saa syttymään. Siinä perinnönjaossa en ole ollut mukana. Erään
sukulaiseni mielestä lehden sivuilla on enemmän kulttuuria kuin urheilua, kun
taas omasta mielestäni asia on juuri päinvastoin. Yleisimmin suhteessa 3:1 urheilun
hyväksi.
Urheilua seuratakseni tarvitaan suuri kansainvälinen
tapahtuma kiinnostuksen herättämiseksi. Tosin viisi vuotta sitten sen teki yksinään
sinnikäs ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen.
Myöskään kilpailuhenkisyys ei osunut geeneihini. Saman asian
kääntöpuolesta lienee kyse silloin, kun toiset kilpailevat ja omansa puolesta
jännittää niin, ettei aina pysty edes katsomaan. Urheilijat ovat siis tarjonneet monia suuria hetkiä jopa minulle.
Tänään Suomi odottaa kolmatta jääkiekon maailmanmestaruutta.
En ole katsonut yhtään ottelua. Toista oli, kun ensimmäinen mestaruus oli
tulollaan. Päivästä jäi mieleen matka toiselta paikkakunnalta kotiin ja
pelko(!), että jotain ennenkuulumatonta menee täysin ohi.
Lähtöpaikassa nousin bussiin ja odottelin ottelun alkamista,
mutta radio pysyi hiljaisena. Lopulta kävin huomauttamassa
kuskille asiasta. Radiota ei kuitenkaan määräyksen mukaan voinut avata, koska oli otettava
huomioon kaikki matkustajat. Mikä pettymys.
