Elämää suuremmat välimerkit

Välimerkit, kuten piste ja yhdysmerkki, saattavat pahimmillaan olla jopa terveysriski. Ne aiheuttavat kiistoja ja jakavat ihmiset vastakkaisiin leireihin. Johan siinä ainakin verenpaine nousee. Erityisesti yksi kielimuoto, lakikieli, tuntuu pitävän välimerkityksen perussääntöjä täysin pilkkanaan.

Kotimaisten kielten keskus julkaisee Kielikello-lehteä, jonka uusimmassa numerossa (1/2016) käsiteltiin sanan evankelis-luterilainen yhdysmerkkiä. Teologian maisteri Seppo Salo esitti (saksalaiseen) perinteeseen pohjaavan näkemyksensä kirjoitusasun puolesta ja suorastaan vaati kirkolle oikeutta säilyttää sen yhdysmerkki. Kirkko ja kieliasiantuntijat nimittäin ovat olleet kirjoitusasusta erimielisiä vuosikymmeniä.

Vastineen tähän mielipiteeseen antoi Taru Kolehmainen, eläkkeelle jäänyt suomen kielen asiantuntija, jonka tehtäväksi aikoinaan tuli laatia kielilautakunnalle asiasta selvitys. Hän suositti perusteluissaan yhdysmerkitöntä asua evankelisluterilainen muun muassa siksi, että sanan osat eivät ole rinnasteisia. Vastineessaan hän kertoo tuolloin kuitenkin pitäneensä tärkeimpänä ehdotustaan, että kirkon nimi muutettaisiin muotoon Suomen luterilainen kirkko. Lautakunta päätyi 13.10.1986 suosittamaan yhdysmerkitöntä asua.

Vaikka Kolehmainen nyt sanookin, ettei enää pidä suurta väliä sillä, kirjoitetaanko sanaan yhdysmerkki vai ei, nimenmuutosehdotustaan hän puoltaa edelleen. Se kuulostaakin aivan järkevältä, myös kiistan ratkaisuksi. Sanoihin evankelinen ja luterilainen lisäksi liittyy osittain sama merkitys, tarve erottautua katolisesta kirkosta. Vaan olisiko nimenmuutos kirkolle viimeinen pisara tässä muutoksia vaativassa ajassa?

Lisäys 22.5. Suomen kielen lautakunta käsitteli aihetta uudelleen kokouksessaan 13.5.2016 ja päätti, että kumpikin kirjoitusasu on hyväksyttävä.

○ ○ ○

Entä sitten se lakikieli. Lainlaatijoiden omat, kiveen hakatut kieliohjeet saavat pään kihisemään jopa niin, että on mahdotonta kuvitellakaan kirjoittavansa lakeja työkseen. Kun tavallisessa kielenkäytössä esimerkiksi pidetään selviönä, että päiväykseen ja järjestysluvun perään kuuluu piste, lakikieli vähät välittää ja ohjeistaa epänormaaliin käytäntöön: ei pisteitä. 

Siis kun normaali koulunsa käynyt ihminen lukisi ilmauksen ”3 §:ssä” juuri niin eli kolmessa pykälässä, lainlaatija olettaa, että lukija ymmärtää nähdä siinä hänen tarkoittamansa merkityksen kolmannessa pykälässä.

Pisteettömyys on tabu, jonka rikkojana itsekin olen kerran joutunut vihaisen vastalauseryöpyn kohteeksi.

Pisteettömyyden ohella myös muita välimerkkejä käytetään lakitekstissä villisti, tarpeettomasti ja suorastaan väärin.

”Tämän lain säännöksiä kuilusta sovelletaan vain kuiluun:

1) joka on louhittu kallioon; ja

2) jonka seinämien kaltevuus on vähintään 15 ja enintään 90 astetta.”

Kaksoispistettä ei tule relatiivipronominin ja sen pääsanan väliin, eikä luetelmakohtien välissä tarvita puolipistettä. Sama koskee toista esimerkkiä, jossa luetelmakohdat ovat johdantolauseen osia eli tekevät siitä täydellisen lauseen.

”Käräjäoikeuden tuomiossa on oltava:

1) asian ratkaisseiden jäsenten nimet ja virka-asema;

2) ilmoitus siitä, onko tuomiosta äänestetty.”

Miten tällainen luonnoton välimerkkien käyttö on saanut säilyttää erioikeuden? Sieltä, mihin merkit kuuluvat, ne jätetään pois, ja sinne, mihin ne eivät kuulu, niitä tungetaan ylenpalttisesti. Lakikielessä vallitsevat täysin viidakon lait. Tekstien laatijat ovat pitäneet tiukasti kiinni muodoista, jotka entisestään vaikeuttavat usein muutenkin hankalien sisältöjen lukemista. Kielikellon (4/2012) mukaan joitakin yhteisiä uudistushankkeita on jo sentään ollut.

Edelliset esimerkit ovat välimerkkivirheistään huolimatta sisällöllisesti vielä helposti ymmärrettäviä. Suomen laissa on kuitenkin lukuisia tekstikappaleita, jotka eivät avaudu yhtä hyvin ensilukemalla. Syynä ovat pitkät, erilaisilla selittävillä rakenteilla ylikuormitetut virkkeet, joiden alku ehtii unohtua, ennen kuin lukija pääsee loppuun asti. Todennäköisesti lainlaatijalla itselläänkin kuluu näiden koukeroiden muotoilemiseen aikaa; aivan varmasti sitä kuluu sillä, joka työntuloksia joutuu tulkitsemaan.