Näytetään tekstit, joissa on tunniste Silta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Silta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Kunnon kuteet ja vanhat vetimet


Muutaman kuukauden vapaa pukeutumiskoodi lähenee loppuaan. Varsinkin moni mies huokaa syvään: taas se alkaa.

Solmio voi olla vain pakollinen asun viimeistelijä, joka kertoo kantajansa tyylitajusta, hyvästä tai huonosta. Solmiolla voi myös ottaa kantaa asioihin tai ilmaista omaa persoonallisuuttaan.

Tiukan asiallisessa, salaisuuksien ympäröimässä ilmapiirissä kiintopisteeksi saattaa tulla jokin, joka tuo sinne hieman inhimillisyyttä. Ranskalaissarjan vakoojamaailmassa salaisen palvelun johtajaa ei nolota käyttää solmioita, joissa hyppivät eriväriset sammakot tai lumpeet kukkivat. 

Le bureaun (2015−) Henry Duflot tietää, että vieras voi aliarvioida häntä pelkän solmion perusteella, mutta ei anna sen häiritä itseään. Myös työtoverit tietävät, että se on pelkkää pintaa. Toisaalta pomon ”tyylivirhe” on usein se ainoa asia, joka heidät saa toimistossa hymyilemään.

Mitä Duflot sitten oikeastaan haluaa viestittää poikkeavalla pukeutumisellaan: uhmaako hän vain summamutikassa virkaetikettiä, vai kertovatko kirjavat asusteet jotain hänen henkilökohtaisista mieltymyksistään?

Entäpä sitten amerikkalaiskomisario Columbo ja hänen iänikuinen popliinitakkinsa? Vuonna 1971 alkanut samanniminen rikossarja teki tästä takista ehkä tunnetuimman sarjavaatteen kautta aikojen.

Kertooko sama nuhjuinen päällystakki kenties jotain komisarion epätyydyttävästä palkkatasosta? Ainakin se toimii samoin kuin sammakkosolmio: harhauttaa tuntematonta pitämään etevää rikostutkijaa hassahtaneena tolvanana. Ehkä se juuri on Columbon tarkoituskin.

Anteeksi, vielä yksi kysymys…

Kun miehet hikoilevat kesät talvet solmio kaulassa ja poplari päällä, naiset pukeutuvat villapaitaan ja nahkahousuihin.

Tanskalaissarjassa Rikos (Tanskassa 2007−2012, Suomessa 2013) rikosetsivä Sarah Lundin ykkösvaate on kirjoneulevillapaita. Luultavasti se sai useammankin sarjaa seuranneen tarttumaan puikkoihin – tai ehkä vain villapaitaostoksille.

Lund kuten nahkahousuinen kollega Saga Norén ruotsalais-tanskalaisesta sarjasta Silta (2011−2017) viihtyvät parhaiten omissa oloissaan. Naisille tuntuu työ olevan kaikki kaikessa. Kun päässä raksuttaa kaiken aikaa, ei tee mieli juhlimaan korkkarit katossa.

Rikosten tutkiminen noudattaa yleisesti ottaen samaa kaavaa, joten sarjojen käsikirjoittajat haluavat tehdä päähenkilöistään jollakin tavalla persoonallisia tyyppejä. Vaatevalinnat ovat siinä yksi helppo keino, jota tuskin silti kannattaa ottaa joka sarjaan. Sarjavaatteissa ovat päässeet esiin myös eri materiaalit, kuten puuvillapopliini, villa ja nahka. Vaan kietooko Henry Duflot kaulaansa silkkisolmion?

lauantai 13. tammikuuta 2018

Mato korvassa



Valtava tumma pilvi kieppuu taivaalla kuvittamassa Hollow Talk -musiikkivideota. Toisin kuin ensin luulee, miljoonien hyönteisten sijaan yhteen on kerääntynyt tuhansia lintuja. Kuten videon kuvaajakin toteaa, synkän eläväinen pilvi sopii hyvin musiikin tunnelmaan.

Mahtoiko Choir of Young Believers aavistaa, millainen täysosuma kappaleesta tulisi? Silta-rikossarjan myötä se nousi heti unohtumattomien tunnusmusiikkien listan kärkisijoille. Sen ylittää parin nuotin mitalla vain Twin Peaksin tunnusmusiikki, joka on Angelo Badalamentin säveltämä, yhtä tummasävyinen kuin Hollow Talk. Vaikka Twin Peaks toisella kaudellaan loppua kohti edetessään muuttui liian oudoksi seurata ja kolmaskin jäi katsomatta, mikään ei voi viedä musiikin tehoa ja tenhoa.

Vai ylittääkö sittenkään? Tarkemmin kuunnellen vaihdan järjestystä, sillä Hollow Talkin särmikäs tummuus kiehtoo vielä enemmän. Videon tempoileva lintuparvi tuo mieleen jonkin tai jonkun, joka epätoivoisesti pyristelee irti verkosta päästäkseen vapauteen.

Ilmeisesti kappaleiden melankolia ei viehätä vain siihen taipuvaisia ihmisiä vaan on osunut monen muunkin musiikillisen makuhermoon.

Sitten jotain aivan muuta. Jossain vanhassa laulussa lauletaan: Näin huusi viimeinen tuo mohikaani, Villiä länttä enää ole ei. Villi länsi on jo aikaa sitten kesytetty, eikä lännensarjoille taida Yhdysvalloissa paljonkaan olla enää tilausta. Mikä sitten onkaan ollut lännensarjojen suurin ja kaunein, tarttuvimman tunnusmusiikin lienee tarjonnut Bonanza.

Tekijöillä Jay Livingstonilla ja Ray Evansilla tuntuu olleen tuli häntäluun alla. Vaikka maailman meno on nykyään niin hektinen, näin nopeatempoista tunnusmusiikkia ei taideta silti sarjoihin säveltää. Jos nyt mato luikertaa korvaan, sen tahdissa jalkapatikkakin taittuu kuin leikiten. 

Hei, laukkaa ratsu reima!