sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Pöllöt ja pököt



Te pöllöt ja pököt, te mielettömät oinaat, te köllit, te kiittämättömät peijoonit, te verkkasen juutit, te junkkarit! Runsasmuotoisesti nimitellyt mutta muuten ystävällismielinen virkavallan edustaja sai aikaan ihmeen: Impivaaran seitsemän nuorta miestä päättivät vihdoin hakeutua kaukaa kiertämänsä kirjan ääreen.

Vuosia muusta yhteiskunnasta irrallaan eläneet harjastukkaveljekset alkoivat nimismiehen nuhtelusta ymmärtää, että tappelemalla ei miehestä tule oikein mitään. Elämään piti saada sekä henkistä pääomaa, jonka lukutaito mahdollistaa, että sopivat maalliset puitteet: ”Katsokaat, me askartelemme tässä ajan, niin kuin on tapana täällä säällisten miesten, ja tultuamme viimein Toukolan vainioille taas katsahtavat meihin entiset viholliset vähän arvokkaammin kuin ennen, ja jos me silloin annamme heille leppeitä katsantoja takaisin, niin nousee tuosta piankin yleisen sovinnon kirkas päivä.”

Muuan veljeksistä tiesi senkin, että jos mielii perustaa perheen, niin ilman lukutaitoa myös laillinen vaimo on ”kielletty hedelmä”.

Suomessa on jälleen jouduttu sen tosiasian eteen, että varsinkin poikien lukutaito on alkanut heikentyä. Esimerkiksi kirjailija Jyri Paretskoi tiivistää kirjoituksessaan puutteellisen lukutaidon seuraukset näin: ”Huono lukutaito kertautuu nopeasti: heikosti lukeva jää koulussa muista jälkeen, huono koulumenestys aiheuttaa itsetunto-ongelmia, epäonnistumisen kokemukset ruokkivat alisuoriutumista ja luovuttamista, ei ole sanoja eikä taitoa käyttää niitä. Vankilassa on monta huonosti lukevaa entistä lasta, jotka varmasti toivoisivat saaneensa paremmat lähtökohdat elämäänsä.”

Kirjat nurkkaan heittäviä poikia saattaa valitettavasti ilahduttaa tieto, että jopa maailman mahtavimpaan virkaan voi päästä kirjoja lukematta. Ihmekö siis, että nykyisen Yhdysvaltain presidentin kielenkäyttö vaikuttaakin (uutisoinnin perusteella) varsin rajoittuneelta. Lukuhaluttomien poikien olisi hyvä muistaa, että kaikista ei tule presidenttejä, joiden 140:tä merkkiä pidemmät tekstit kirjoittaa joku muu. 

Mitä nimittelyyn tulee, se on tietysti sinänsä epäkohteliasta käytöstä toista ihmistä kohtaan. Noista Aleksis Kiven ajoista nimittely on ennen kaikkea rumentunut. Te pöllöt ja pököt kuulostaakin peräti hauskalta ja suorastaan hellittelevältä verrattuna nykyajalle tyypilliseen ilmaukseen v***n se tai tuo. (Sitä paitsi pöllöähän pidetään myös viisauden vertauskuvana.) Tuskinpa kölliksi tai peijooniksikaan nimittelyssä olisi kellään aihetta kunnianloukkaussyytöksiin.