Valttikortti

Kumpi lienee pahempi, amerikkalaisversio brittiläisen Michael Dobbsin House of Card -kirjoihin perustuvasta sarjasta vai nykyinen versio yhdysvaltalaispresidentistä? Sarjaa näkemättä on vaikea sanoa.

Valkoinen talo näyttää joka tapauksessa saaneen nykyisestä presidentistä nimensä mukaisesti todellisen valttikortin. Valtti voittaa, vaikka muut pelaajat yrittäisivät kaikkensa. Pakkakin on sekoitettu jo ties kuinka moneen kertaan.

Iäkäs amerikkalaistuttu totesi ironisesti, ettei voi enää pelata korttia, koska ei hänkään halua turhaan mainita maansa presidentin nimeä.

Kun kerran nykyistä Valkoisen talon isäntää ei voi mitenkään saada vastuuseen yhtään mistään eikä erottaa virastaan, teki hän mitä tahansa, sillä voi olla todella kauaskantoisia seurauksia kaikkialla. Joko alullepanijana tai edesauttajana hän on ehtinyt muutamassa vuodessa viedä yleistä asenneilmapiiriä selvästi huonompaan suuntaan.

Jos sama jatkuu tulevat kaksi tai ehkä peräti kuusi vuotta, kuka enää jaksaa? Kuka jaksaa taistella vastaan: etsiä totuutta, puolustaa oikeudenmukaisuutta. Väsymys iskee vähemmästäkin, eikä voimattomuuden tunteelta voine välttyä.

 

Onneksi vielä riittää niitä, jotka jaksavat edes yrittää.

Nyt kuitenkin valhe ja totuus taistelevat kiihkeästi ihmisten sieluista. Ei liene vaikea keksiä uusia keinoja valheellisen tiedon levittämiseksi. Valheet puolestaan lietsovat vihaa. Ajat, joista on sanottu ei koskaan enää, voivat sittenkin palata.

Niin voidaan huokaista myös viimeistään kuuden vuoden kuluttua – ja erehtyä. Joka tapauksessa nykyisen jälkeen valittavalla Yhdysvaltain presidentillä on edessään harvinaisen kova työ, jos hän edustaa toisenlaisia arvoja.

 

Mahdoton tasa-arvo?

Skavlan-haastatteluohjelmassa kanadalainen psykologi Jordan B. Peterson kertoi näkemyksiään sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja siitä, millainen on ”kunnon” ihminen. Noin kymmenminuuttisen keskustelun perusteella Peterson vaikuttaa halki, poikki ja pinoon -tyypiltä, joka ei sanoilla silittele.

Suomessa ja Pohjoismaissa yleensä ei pure(skele)matta niellä hänen käsitystään, että (ohjelmassa käytetyin termein) mahdollisuuksien tasa-arvo on kannatettavaa ja järkevää, lopputuloksen tasa-arvo taas huono asia, suorastaan mahdoton.

Peterson ei antanut väitteensä tueksi konkreettisia esimerkkejä. Lisäksi hän mainitsi monien, jo aiempien tutkimusten osoittaneen, että mitä tasa-arvoisempi valtio, sitä suuremmat persoonallisuuserot naisten ja miesten välillä. Tällaiseen tulokseen on hänen mukaansa päädytty useissa eri maissa tehtyjen valinta- ja persoonallisuustestien perusteella, ja aiheesta on kirjoitettu myös Science-lehdessä. Kiinnostavaa olisi ollut saada myös tästä jokin asiaa valaiseva esimerkki.

Kun siis puhutaan tasa-arvoon pohjautuvista persoonallisuuseroista, leikitäänkö siinä sanoilla ja sävyeroilla? Onhan tunnettua, että jos mies on jämäkkä johtaja, samantyyppistä naista pidetäänkin usein kaulinta heiluttavana ämmänä. Jos mies on määrätietoisesti eteenpäin pyrkivä, vastaavasti nainen on nähty sukupuoltaan hyväksi käyttävänä kiipijänä. Jos mies on tarmokas, nainen yrittää liikaa.

Esimerkkejä varmaan riittää.

Vaikka maailmanlaajuisesti pitääkin vielä kauan paikkansa sanonta, että jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, ainakin Suomessa mahdotonta on vain se, että täällä ei määrätietoisesti pyrittäisi kohti yhä parempaa lopputulosta.