Ongelmia vastaan niiden omin asein

Moninaisia ovat ihmismielen murheet.

Kun kännykänkäytöstään joko suoraan tai välillisesti riippuvainen alkaa kärsiä esimerkiksi keskittymishäiriöistä, stressistä ja ahdistuksesta, hänelle tarjotaan avuksi puhelinsovellusta.

Kun kaiken aikaa liikaa työtä tekevä ihminen uupuu, moni toivuttuaan perustaa yrityksen. Yleensä yrittäjän arjesta annetaan varsin kuormitteinen kuva.

Kun Yhdysvalloissa helmikuussa 2018 tapahtui ties monesko joukkoampuminen koulussa, maan presidentti ehdotti ratkaisuksi yhä enemmän aseita opettajille.

Yleisesti ottaen aseita myös hankitaan erityisesti heti joukkoampumisten jälkeen, kerrottiin televisiodokumentissa Pieni asekauppa. ”Aseistettu yhteiskunta on kohtelias yhteiskunta”, dokumentissa todettiin. Mitä sillä sitten tarkoitetaankin, jää hämärän peittoon.

Myös Brasilian presidentti uskoo aseisiin ja vapaaseen aseenkanto-oikeuteen. Hänestä niiden käyttäminen on paras keino torjua rikollisuutta. (Helsingin Sanomat 26.8.2019)

Erilainen, toiveikkaampi esimerkki tulee Uudesta-Seelannista, jossa päädyttiin toimimaan toisin maaliskuussa tapahtuneen terrori-iskun jälkeen. Maan hallitus päätti kiristää aselakeja ja loi aseenosto-ohjelman, jonka avulla yritetään saada puoliautomaattiaseet pois kansalaisten kaapeista.

Jos Suomessa sataa asukasta kohti omistetaan 45,3 asetta, luku kuulostaa hämmästyttävän isolta. Mihin aseita tarvitaan yhteiskunnassa, joka on kuitenkin vielä niin tyystin erilainen kuin monessa esikuvana pidetty Yhdysvallat? Kuuluvatko ne enimmäkseen sellaisille, joilla on kovempi sydän ja kovemmat kädet, vai onko kyse lähinnä metsästäjien välineistä?

Yhteiskuntien erilaisuudesta kertovat tuoreet koulurakennuksia koskevat uudistukset. Kun Suomessa halutaan siirtyä avoimiin, luokattomiin massatiloihin, Yhdysvalloissa päinvastoin kouluihin on alettu rakentaa muun muassa mutkikkaita käytäviä, jotka hidastavat mahdollisen aseellisen hyökkääjän kulkua.

Videopelien monipuolisuudesta on niitä tuntematta vaikea sanoa mitään. Viestimissä esiteltyjen perusteella valtaosa on pelejä, joissa jotakuta ajetaan takaa, tähdätään ja ammutaan. Onnistumisesta saa pisteitä.

Pienessä asekaupassa asioi noin kymmenvuotias poika äitinsä kanssa. Kummallekin annettiin aseenoston yhteydessä käytön opastusta. Poika haastoi äitinsä kilpailemaan paremmuudesta: kumpi osuisi lähimmäksi maalitaulussa olevan ihmishahmon päätä. Tällä kertaa äiti voitti. 


Jäähyväiset aseille, joilla elämää suojellaan.
Jäähyväiset aseille, joilla elämä tuhotaan.

Lauantai-illan huumasta tuumailuun

Jos liikunnallisen lauantaipäivän jälkeen istahtaa illalla television ääreen, yksi vaihtoehto on panna myös ne harmaat aivosolut liikkeelle. Pelkän vastaanottamisen sijasta voi koetella omaa tietämystään Fem-kanavan tietokilpailuohjelmassa Nuottien matkassa. Vaikka se perustuukin Eurovision laulukilpailuihin (jotka jätän väliin), enimmät kysymykset keskittyvät niihin osallistuvien maiden kulttuuriin, historiaan, maantietoon ja politiikkaan. Tietämiseen liittyy olennaisesti myös muistaminen − yleensä jostain kaukaa kouluajoilta.

Niinpä ohjelman vetäjän Thomas Lundinin varsin vaikeat kysymykset saavat aivosolut lähinnä säntäilemään epätoivoisesti sinne tänne. Vastauksia mielensä syövereistä etsii kaksi vaihtuvaa kaksihenkistä joukkuetta. Paljon on arvailua ja täydellistä tietämättömyyttä mutta myös ihailtavaa tietämystä. Kilpailijat jo tietävät, ettei luulo ole tiedon väärti: pisteitä ei todellakaan tipu heittämällä vastaukseksi vain jotain sinnepäin.

  

Itse voi vain huokaista helpotuksesta, ettei kuulu joukkueisiin, niin olemattomilta omat tiedot tuntuvat. Kun sitten joskus harvoin todella tiedän tai muistan − no, silloinkin on syytä huokaista helpotuksesta. On siihen melkein tyhjään tauluun sentään jotain raapustettu.

Tällaisia vakavasti otettavia (vaan ei vakavia) tietokilpailuja harvemmin nykyään näkee televisiossa. Vuosia sitten klassisen musiikin satunnaiskuuntelijakin viehättyi Kontrapunktista. Kuvittelenko vain, että myös kirjallisuuden tietämyksestä kilpailtiin vähintään yhtä kiinnostavasti. Ehkei tietokilpailuille ole enää tilausta, kun tiedon etsiminen ja löytäminen internetissä on käynyt niin helpoksi. Kevyempi viihde vetää yleisöä, mutta sitä voi katsoa vaikka aivot hattuhyllyllä. Sillä tavalla toisaalta rappeutamme muistiamme aivan vapaaehtoisesti.

○ ○ ○

Toisinaan ei haittaa yhtään, vaikka jotain unohtaakin: Laatikosta löytyi ainakin 15 vuotta vanha ongelmanratkaisutehtävä, jonka muistin, mutta en siihen vastausta, en edes sitä, mihin se aikoinaan liittyi. Siksi sen parissa saikin pähkäillä kuin ensi kertaa. Jos tehtäväpaperi joskus katoaa, voin taas kymmenen vuoden kuluttua testata täällä niin muistiani kuin ongelmanratkaisukykyni tilaa. Ellei sitten koko tämä systeemi ole silloin jo jotain ihan muuta.

ONGELMANRATKAISUTEHTÄVÄ

On viisi eriväristä taloa, joissa asuu viisi urheilijaa eri maista. Kullakin urheilijalla on oma lajinsa, juomansa ja kotieläimensä. Asukkaista tiedetään seuraavaa:

1. Englantilainen asuu punaisessa talossa.

2. Espanjalainen omistaa koiran.

3. Vihreässä talossa juodaan kahvia.

4. Unkarilainen juo teetä.

5. Vihreä talo on vaalean talon oikealla puolella (edestä päin katsottuna).

6. Jääkiekkoilijalla on kilpikonna.

7. Tennistä pelataan keltaisessa talossa.

8. Keskimmäisessä talossa juodaan maitoa.

9. Norjalainen asuu vasemmalla olevassa talossa (edestä päin katsottuna).

10. Pituushyppääjä on ketun omistajan naapuri.

11. Hevosen omistajan naapuri pelaa tennistä.

12. Aitajuoksija juo appelsiinimehua.

13. Japanilainen on kiekonheittäjä.

14. Norjalainen on sinisen talon naapuri.

Ongelmat:

Kuka omistaa kissan?

Kuka juo vettä?